1.
Onnea ja siunausta, Pyhän Marian seurakunta! Melkein päivälleen vuosi sitten kokoonnuimme ensimmäiseen messuumme. Piispa Matti Väisänen asetti minut virkaani seurakuntamme paimenena. Monin esirukouksin ja rohkaisevien puheiden saattamana sain aloittaa työni. Myös lahjoja annettiin.
Silti esirukoukset ja lopulta myös lahjat oli tarkoitettu meille kaikille, koko seurakunnalle. Ilman seurakuntaa ei ole sen paimenta. Minut asetettiin palvelemaan teitä.
Silloinkin vietimme Kynttilämessun päivää. Niin kuin Pyhän Marian seurakunnalle hyvin sopii, tulimme Herran Äidin seurassa Jumalan temppeliin, pyhien pariin ja armonvälineiden yhteyteen.
Kovin kaukaa haettu ei ole myöskään ajatus, että vanhan kirkollisen tavan mukaan silloin siunattiin ne kynttilät, joita käytämme siitä eteenpäin kirkkovuoden kuluessa. En kuitenkaan tarkoita niitä kynttilöitä, jotka palavat alttarilla ja pyhäkoululaisten kulkueessa. Tarkoitan sitä, mitä alttarin ja pyhäkoulun kynttilät kuvaavat.
Tarkoitan, että Kynttilänmessussa Herra siunasi ja siunaa yhä meidän yhteisen uskomme. Sen Jumala kuulee myös hiljaisissa rukouksissamme, ja me kaikki kuulemme sen, kun tunnustamme Hänen edessään syntimme, kun lausumme uskontunnustuksen ja vastaamme veisuulla Jumalan puheeseen. Tämän uskon Jumala on sytyttänyt kuin kynttilän pyhän kasteen, sanan julistuksen, opetuksen ja todistuksen sekä alttarin pyhän sakramentin kautta. Hän myös siunaa sen niin, että monesta pienestä liekistä tulee suuri ja lämmin valkea, joka loistaa kaikille huoneessa oleville.
Herra antoi Kynttilänmessun päivänä omasta täyteydestään armoa armon päälle, niin kuin Hän joka pyhä tekee. Hän antoi sanassa ja sakramentissa lihaksi tulleen Sanansa, Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Hänessä Pyhän Henkensä meille. Ja juuri Pyhä Henki on seurakunnan uskon ja meidän uskomme syvin salaisuus. Hän valaisee koko huoneen, sillä Hän on ymmärretyn, koetun, tunnustetun ja koetellun inhimillisen uskon luomaton Perusta ja sanomattomien huokausten jumalallinen lähde.
Pyhä Henki vaikuttaa meidän ulkopuoleltamme tulevassa evankeliumin saarnassa ja pyhissä sakramenteissa. Niissä ja niiden kautta Hän vahvistaa meidän uskomme. Hän tekee siitä näkyvällä tavalla totta myös rakkauden töissä. Sillä tavoin Jumalan Pyhästä Hengestä Kristuksen tähden ja Hänen kauttaan osallisena meidän heikkojen, armahdettujen syntisten pienestä Pyhän Marian seurakunnasta voi tulla ylhäällä vuorella oleva ihana ja valoisa kaupunki, jonka turvista myös toiset viluiset syntiset löytävät avun, turvan ja levon.
2.
Ensimmäisestä jumalanpalveluksestamme on siis kulunut vuosi. Paljon on sillä välin tapahtunut, mutta onko Herra Jeesus edelleen sama? Siunaako Hän kynttilämme tästäkin eteenpäin?
Kyllä Hän siunaa. Niin Hän on luvannut. Jumalan lupausten perusteella tiedämme, ettei Herra koskaan hylkää omiaan. Tiedämme, että pyhä, yhteinen ja apostolinen Kirkko on aina pysyvä. Täällä sen osana on vielä sota, kilvoitus, vaiva ja työ, mutta kerran on päiväksi muuttuva yö. Taistelevasta seurakunnasta tulee vielä perille päässyt voittajien Kirkko, kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi ja veisata iäti kiitostasi, rakas Vapahtaja!
3.
Sillä Jumala on uskollinen. Ja tästä Jumalan uskollisuudesta todistaa myös tämän pyhäpäivän sanoma. Jumala pitää sen, minkä Hän lupaa! Lupauksen toteutuminen voi kyllä kestää kauan, ja se voi toteutua toisella tavalla, kuin me luulemme. Varmasti se silti toteutuu. Sen tähden sitä kannattaa odottaa.
Vai kannattaako? Olisiko sittenkin parempi, ettei Jumalan lupaus niin kovin pian toteutuisi? Sillä huomasitteko, minkälainen jännite vallitsee tämän päivän Vanhan testamentin profetian ja päivän evankeliumin välillä? Kumpikin puhuu odotuksen täyttymyksestä ja Jumalan lupausten toteutumisesta, mutta kovin eri tavoin.
Kannattaako siis päivän profetian toteutumista odottaa? Eikö sitä pitäisi paremminkin pelätä? Tosin siinä puhutaan Herrasta, jota etsitään ja joka myös antaa löytää itsensä, kun Hän tulee temppeliinsä. Silti profeetta kysyy: Mutta kuka voi hänen tulemisensa päivää kärsiä, ja kuka voi seisoa, koska hän ilmaantuu?
4.
Vanhan liiton pyhät odottivat Jumalan auttavan kansaansa. He kaipasivat yhteyttä Jumalaan kohdistaen toiveensa Jerusalemin temppeliin, jossa Herra oli luvannut nimensä asuvan. Eivätkä he toivoneet turhaan: juuri tähän temppeliin profeetta Malakia ilmoitti Herran saapuvan, Herran itsensä, eikä vain liiton enkelin.
Mutta minkälaisena Hän olikaan ilmestyvä! Sillä hän on niinkuin hopiasepän tuli, ja niinkuin pesiän saipua. Hän on istuva ja sulaava, ja selittävä hopian.
Minä en ole koskaan päässyt katsomaan muinaisajan hopeasepän työtä, mutta kuulostaa siltä, että se oli kuumaa puuhaa. Tulesta puhutaan, ja hopeasta, jota ilmeisesti sulattamalla pelkistetään. Vielä vähemmän siis kuin lipeällä pestävänä haluaisin olla aineksena hopeasepän sulatossa. En haluaisi hukkua sulaan hopeaan, mutta en myöskään lipeäkeitokseen.
Sinne minä kuitenkin joutuisin, jos Herra nyt tulisi polttavassa kirkkaudessaan sulattamaan huonon hopean ja puhdistamaan vähäarvoisen kullan. Niin on kerran käyvä. Kerran Hän tulee kirkkaudessaan ja kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Se päivä voi olla käsillä yllättävän pian, ja silloin on tuliset paikat epäpuhtaalla hopealla.
5.
Sillä minäkin, huono hopea ja likainen vaate, olen tavallani Levin poika. Minäkin palvelen Herran temppelissä. Oikeastaan me kaikki palvelemme Häntä siellä. Vanhan Liiton temppelissä oli tietyt suvut kutsuttu toimittamaan papillista palvelusta tai avustamaan siinä. Uuden liiton pyhään papistoon kuuluvat sen sijaan kaikki uskovat, jotka on kasteessa kutsuttu ja vihitty virkaansa.
Kaikki meidät on siis kutsuttu kantamaan pyhää kiitosuhria Jumalalle Hänen temppelissään. Eikä sitä ole rakennettu kivistä eikä puusta, vaan lihasta ja luusta. Jumalan varsinainen, oikea temppeli koostuu meistä ihmisistä, niistä, jotka Pyhän Hengen siteellä uskon kautta liittyvät Herran Jeesuksen hengelliseen ruumiiseen.
Kaikki meistä eivät tosin saarnaa eivätkä toimita pyhiä sakramentteja Herran Jeesuksen suuna ja käsinä, jotta uskovien pyhä pappeus voisi syntyä ja pysyä voimassa. Se tehtävä on meidän seurakunnassamme annettu minulle. Minut on kutsuttu ja vihitty erityiseen paimenen virkaan.
Silti yhdessä teidän kaikkien kanssa seison Jumalan tutkivan katseen alla. Meitä kaikkia koskee profeetan sana Jumalasta, joka on tuleva temppeliinsä: Hän on puhdistava ja hiuttava Levin pojat, niinkuin kullan ja hopian.
Kuka silloin kestää? Kuka kestää Jumalan hivutuksen? Kuka kestää hehkuvan tulen ja syövyttävän lipeän? Ei kukaan! Kannattaako siis odottaa profeetallisen lupauksen täyttymystä?
6.
Kannattaa. Ehdottomasti kannattaa.
Tai oikeastaan sitä ei enää tarvitse odottaa. Profeetan ennustus on jo yhden, ensimmäisen kerran toteutunut, ja sen ensimmäinen toteutuminen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millä tavoin se on kerran lopullisesti totta, kun Jeesus tulee tuomiolle kaikkien enkeleittensä kanssa ja kun kirjat avataan.
Ei Malakiaan ennustusta ole suotta liitetty Kynttilänpäivän lukukappaleisiin. Sillä juuri tämän päivän evankeliumin tapahtumien myötä profeetan ennustus toteutuu. Se toteutuu kuitenkin meidät täysin yllättävällä tavalla.
Herra tulee temppeliinsä puhdistaakseen Levin pojat. Profetian sana ei kuitenkaan pääty helvetin tuleen eikä kaiken tuhoon, vaan kokonaan toisin: Silloin pitää heidän tuoman Herralle ruokauhria vanhurskaudessa, ja Juudan ja Jerusalemin ruokauhrit pitää kyllä Herralle kelpaamaan, niinkuin muinen ja entisinä vuosina.
Ja kuitenkin myös muinaiset ruokauhrit olivat vain vajavainen esikuva siitä, mitä vaikutti ja vaikuttaa se Herra, joka on jo tullut temppeliinsä. Mutta koska Hän tuli sinne?
Hän tuli niin hiljaa ja huomaamattomasti, että useimmat temppelissä kävijät sivuuttivat Herransa ja Luojansa Häntä näkemättä. Vain hurskaat rukoilijat Simeon ja Hanna ymmärsivät, että heidän pitkä odotuksensa oli päättynyt ja että Herra oli vastannut heidän rukouksiinsa.
Sillä kun Jeesus ihan pienenä vauvana tuotiin temppeliin, silloin, juuri silloin tuli temppeliinsä se Herra, jota te etsitte. Herran Jeesuksen sikiämisessä Marian kohdussa, Hänen pyhässä syntymässään ja nyt temppeliin tuomisessaan laskettiin myös perusta sille, että Juudan ja Jerusalemin ruokauhrit taas miellyttäisivät Herraa ja vasta nyt ne Häntä miellyttäisivätkin!
Sillä ihmiseksi tulemisellaan, pyhällä elämällään ja viattomalla kärsimisellään Jumala itse antoi Pojassaan meidän puolestamme sen täydellisen uhrin, joka yksin saattoi sovittaa Hänen mittaamattoman vihansa syntiä kohtaan. Jumalan rakkaus pakotti Häntä tekemään itse sen, mihin mikään meidän inhimillinen uhrimme ei olisi kyennyt. Sen tähden Herra teki kaikki siihenastiset, esikuvalliset sovitusuhrit tarpeettomiksi tullessaan temppeliin ja ottaessaan koko lain vaatimukset päälleen. Nyt on vain yksi uhri, joka riittää kaikkien syntien sovitukseksi kaikkina aikoina Golgatan uhri. Ja se tulee erityisellä tavalla läsnä olevaksi siinä Herran ruumiissa ja Hänen veressään, jotka Ehtoollisella jaetaan ja nautitaan ja joiden kautta syntinen voi uskossa tulla osalliseksi Jeesuksen täydellisestä ansiosta ja voitosta.
7.
Ei profeetta puhukaan sovitusuhreista, ei niistä, jotka Jeesuksen antaman uhrin jälkeen ovat menettäneet merkityksensä kuin haalistunut sanomalehti ja vanhentunut uutinen. Sen sijaan profeetta puhuu ruokauhreista. Niiden on määrä olla edelleen voimassa ja miellyttää Herraa niin kuin entisinä päivinä.
Nämä ruokauhrit eivät kuitenkaan sovita mitään Jumalan edessä. Niiden avulla ei kukaan voi ansaita Jumalan suosiota eikä lunastusta synneistään. Niillä ei voi koota ansioita taivaalliselle tilille eikä helpottaa paratiisiin pääsyä.
Ruokauhrit, joista tässä on puhe, ovatkin osa Uuden liiton seurakunnan jumalanpalvelusta, eivät enää vanhan. Ne ovat seurakunnan rukousta, kiitosta ja ylistystä vastauksena Jumalan valtaviin rakkauden tekoihin. Hän on ensinnäkin luonut maailman ja meidät. Toiseksi Hän on armahtanut meidät, langenneet lapsensa, Kristuksessa Jeesuksessa, omassa Pojassaan. Lopulta Hän pyhittää meidät uskossa Kristukseen ja osallisuudessa Hänen Pyhästä Hengestään.
Jumalan luomisen armosta nautimme joka aamu, johon saamme herätä, ja lukemattomissa lahjoissa, jotka Hän rikkaasti kattaa eteemme aina siihen päivään asti, jona Hänen säätämänsä aika on kohdaltamme täyttynyt. Ja seurakunnassa Jumala, maan ja taivaan Herra, itse henkilökohtaisesti palvelee meitä lunastuksen ja pyhityksen teoillaan jakaen hyvyyksiään ja Poikansa voiton hedelmiä Sanassa ja sakramenteissa.
Nämä kaikki ovat Jumalan lahjoja meille. Kuitenkin Hän itse toimii myös siinä, mitä Hänen lahjansa vaikuttavat ja synnyttävät meissä. Jumala on läsnä myös kiitoksessa, jolla seurakunta vastaa Hänen suuriin lahjoihinsa. Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnassa ja uskovissa. Sen tähden Hänestä uskossa osallisina meidän pitää tuoman Herralle ruoka-uhria vanhurskaudessa, ja Juudan ja Jerusalemin ruoka-uhrit pitää kyllä Herralle kelpaamaan. Meidän ruokauhrimme miellyttävät Jumalaa, kun olemme oksia totisessa Viinipuussa ja kiitoksen hedelmät meissä vaikuttaa Jumala itse.
Niin toteutuu se, minkä Heprealaiskirje pukee sanoiksi näin: Niin uhratkaamme siis aina Jumalalle kiitosuhri hänen kauttansa, se on: niiden huulten hedelmät, jotka hänen nimensä tunnustavat. Kun seurakunta on koolla ja kiittäen tunnustaa Jumalan nimeä ylistäen Häntä Hänen suurista teoistaan, se viettää Pyhässä Hengessä kiitosuhrijuhlaa Jumalalle.
Tosin tämä kiitosuhri ei sellaisenaan ole se ruokauhri, josta profeetta puhuu. Silti silläkin on paikkansa meidän jumalanpalveluksessamme ja ennen kaikkea kristillisessä elämässämme:
8.
Joka pyhä seurakunta kantaa kiitosuhrina kolehdin saarnan jälkeen. Kiitosuhri siunataan alttarin äärellä pyytäen, että se koituisi Jumalalle kunniaksi ja sieluille autuudeksi. Tämä kolehti ei sovita Jumalan edessä yhtään syntiä eikä vähennä kenenkään rangaistusta iankaikkisessa kadotuksessa. Sen sijaan sen avulla pidetään yllä jumalanpalvelusta, jossa Herra itse palvelee meitä.
Kolehdista ja muista seurakunnan lahjoista maksetaan myös ne leivät ja se viini, joista Herran asetuksen ja sanan voimasta tulee Hänen pyhä ruumiinsa ja verensä. Varhaisen kirkon aikoina ne saatettiin nyyttikestien tapaan tuoda yhteiseen jumalanpalvelukseen ja siellä kantaa edes sen aterian aineksiksi, jossa Herran ainutkertainen uhri tulee meille syötäväksi ja juotavaksi. Siitä maallisesta hyvästä, jota seurakunta on Jumalan kädestä saanut, uskovat antavat kiitosuhrinsa Jumalalle, jotta Hänen armonsa sana, pyhä kaste ja kaikkein pyhin alttarin sakramentti saisivat vastakin ruokkia nälkäisiä ja heikkoja ja jotta Hänen armonsa evankeliumi saisi tulla julistetuksi kaikille kansoille kaikkialla maailmassa.
9.
Ja missä armon evankeliumi kaikuu, siellä hoidetaan koko ihmistä. Siitä leivästä ja viinistä, jonka seurakuntalaiset toivat aikoinaan jumalanpalvelukseen, ei ainoastaan erotettu ehtoollisaineita kaikkein pyhimpään mahdolliseen tarkoitukseen, vaan niistä katettiin myös pöytä seurakunnan yhteistä rakkauden ateriaa varten. Näin olen ymmärtänyt.
Ja niinhän mekin teemme! Herran rakkauden sytyttämät sisaret ja veljet antavat omastaan tarvikkeet kirkkokahveihin ja uhraavat aikaansa ja voimiaan näkyvänä ja maistuvana kiitosuhrina Herralle. Sama toteutuu kaikissa seurakunnan vastuutehtävissä suntion työstä tiedotukseen ja pyhäkoulun pitämisestä kanttorin tehtävään ja mitä kaikkia niitä vielä sen lisäksi onkaan.
Lopulta myös sen palveluksen työn, jonka Herra on antanut minulle, myös sen pitäisi olla minun kiitosuhrini Herralle, vaikka saankin Hänen käskynsä mukaisesti siitä elatukseni. Minunkin pitäisi antaa itseni eläväksi uhriksi tekemällä työtäni pappina iloiten ja kiitollisena, jotta te kaikki jaksaisitte aamusta ehtooseen ja ehtoosta aamuun ja vielä huomennakin kiittää Herraa ja antaa itsenne Hänen rakkautensa palvelukseen.
10.
Eikä tämä rakkauden palvelus eikä siihen sisältyvä kiitosuhri pääty seurakunnan messuun eikä kirkon ovelle. Kun Herra saa hoitaa meitä oikein pohjia myöten ja vuodattaa rakkautensa Hengen meihin kirkkaan sanansa ja rikkaiden sakramenttien kautta, meidän arkisestakin elämästämme tulee jumalanpalvelusta ja Hänelle ototollinen ruoka- ja kiitosuhri. Me kohtaamme Herran ensin seurakunnan keskellä, kun Hän palvelee meitä Sanallaan ja sakramenteillaan. Sitten kohtaamme Hänet kaikkialla, missä veljemme ja sisaremme kärsivät nälkää, ovat vainottuja, yksinäisiä, sairaita tai kodittomia.
Me kannamme kiitosuhrimme Jumalalle, kun autamme heitä. Me uhraamme kiitosta Herralle, kun annamme omastamme niille, jotka tarvitsevat niitä Jumalan lahjoja, jotka Hän on meille antanut. Me annamme siitä rikkaudesta, jolla Jumala meitä tässäkin messussa ympäröi. Sen tähden meidän ei tarvitse kitsastella. Sillä me saamme sanoa yhdessä pyhän vanhuksen kanssa: Nyt sinä, Herra, lasket palvelias rauhaan menemään, sanas jälkeen; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutes, jonka sinä valmistit kaikkein kansain eteen, Valkeudeksi valistamaan pakanoita ja sinun kansas Israelin kunniaksi. Amen.