Kirkastussunnuntai, Matt. 17:1–8, Jorma Kantola

Jorma Kantola
Kuhmoinen

Nykyään puhutaan paljon pyhästä ja pyhyydestä. Pyhä on kirkon yhteisenä teemana vuosina 2010–2012. Helluntailaiset puolestaan viettävät tänä vuonna juhlavuotta, jonka teemaksi on valittu Pyhän kosketus.

Pyhä –teemoihin on kaiketi päädytty siksi, että halutaan vastustaa pyhyyden katoamista. Näinä aikoinahan ei pidetä enää mitään pyhänä. Ainakin näin väitetään – eikä varmaan ihan aiheettomasti.

Mutta eikö pyhä menetä merkityksensä myös silloin, kun pyhä tarkoittaa kaikkea hyvää, kaunista ja koskettavaa? Kirkon nettisivuilla todetaan: “Pyhä hetki yllättää järven rannalla tai metsän siimeksessä. Pyhyyden kosketuksen voi tuntea lapsen naurua kuunnellessa tai vanhuksen kanssa laulaessa. Pyhä koskettaa, kun koen olevani rakastettu juuri itsenäni. Vierellä kulkijani tuntee pyhän kosketuksen, kun katson häntä arvostavin silmin.” Luonto todistaa Luojastaan, ja kaikki sellainen, missä Jumalan luomistyö toteutuu hänen tarkoittamallaan tavalla, on hyvää ja arvokasta – ja tässä mielessä pyhää. Mutta Jumalaa pyhyydessään emme kohtaa hänen luomistöissään, voimme saada luodun todellisuuden välityksellä vain aavistuksen pyhästä Jumalasta.

Kohtaamme Jumalan pyhyyden vain silloin, kun hän ilmaisee sen meille. Päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka opetuslapset kohtasivat ja kokivat Jumalan pyhyyden ja kirkkauden. Jeesus otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaansa kirkastusvuorelle, eivätkä opetuslapset osanneet etukäteen varautua siihen, että vuorella tapahtuu jotain ainutlaatuista. Kaikki se, minkä todistajia opetuslapset saivat olla, yllätti ja hämmensi heidät perin pohjin.

Ihmisen luota ei ole tietä salatun ja pyhän Jumalan luo, eivätkä ihmisen aistit tavoita Jumalan todellisuutta, mutta Jumala voi antaa ihmisen havaita läsnäolonsa. Jeesus seisoi kirkastusvuorella jonkin aikaa ikään kuin ajan ja ikuisuuden rajapinnassa, kun hänen taivaallinen Isänsä vahvisti häntä sitä tehtävää varten, jonka vuoksi hän oli syntynyt ihmiseksi ihmisten maailmaan. Opetuslapset kokivat Jumalan kirkkauden läsnäolon sillä tavoin, että “Jeesuksen kasvot loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.”

Jumalallisen todellisuuden läsnäolossa oli jotain niin hyvää ja kiehtovaa, että opetuslapset halusivat jäädä vuorelle pysyvästi. Pietari esitti lapsenomaisessa innossaan, että hän tekisi majan Jeesukselle ja kahdelle Vanhan testamentin keskeisimmälle henkilölle, Moosekselle ja Elialle, joiden opetuslapset näkivät keskustelevan Jeesuksen kanssa. Mutta Pietari ei ollenkaan ymmärtänyt, mitä puhui. Pietari ei ymmärtänyt, että hän ei voinut olla osallinen jumalallisesta todellisuudesta, vaikka sai sitä matkan päästä hieman katsella. Eikä Pietari ymmärtänyt sitäkään, millaisten vaiheiden kautta Jeesus astui lopullisesti taivaalliseen kirkkauteensa.

Taivaallinen Isä itse lopetti Pietarin uneksimisen. Vielä Pietarin puhuessa opetuslapset verhosi loistava pilvi ja pilvestä kuului ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Vaikka Jumala suojasi opetuslapset pilveen verhoutumalla, opetuslapset heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Ihminen ei kestä pyhän Jumalan kohtaamista, ja silloinkin kun Pyhä ilmaisee itsensä epäsuorasti, verhon takaa, ihminen joutuu pelon valtaan. Jumalan pyhyys on kohdannut ihmisen vain harvoissa poikkeustapauksissa yhtä selvänä kuin sydänjuuriaan myöten kauhistuneiden opetuslasten kohdalla tapahtui, mutta Pyhän kosketusta seuraa aina pyhä pelko.

Jeesuksen kirkastuminen vuorella ei ollut erillinen tapahtuma hänen elämässään. Kirkastusvuori viittasi Jeesuksen lopulli-seen kirkastumiseen ja sai merkityksensä sen valossa. Luukkaan evankeliumin mukaan Mooses ja Elia keskustelivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella hänen “poislähdöstään, joka oli toteutuva Jerusalemissa.” (Luuk. 9:31) Kirkastusvuori oli yksi etappi Jeesuksen ristintiellä. Ristillä Jeesus kohtasi Jumalan pyhyyden suurimpana syntisenä eli kaikkien syntisten sijaisena, mutta samalla Taivaallinen Isä kirkasti lopullisesti ja varsinaisesti Poikansa, joka täytti saamansa tehtävän.

Niinpä myös opetuslapset kohtasivat Jumalan pyhyyden Jeesuksen ristillä vielä selvemmin kuin kirkastusvuorella. Opetuslapset eivät kuitenkaan vielä siinä hetkessä ymmärtäneet, mistä oli kysymys. He eivät ymmärtäneet Jeesuksen ristiinnaulitsemista matkan päästä seuratessaan olevansa tekemisissä pyhän Jumalan kanssa.

Miten on meidän laitamme? Jumala ilmaisi Jeesuksen ristillä kaikille ihmisille pyhyytensä mahdollisimman selvästi, ei tosin niin, että se havaitaan väistämättä ja välttämättä, vaan sala-tusti. Risti kertoo Jumalan pyhyydestä sille, jonka sisäiset silmät Jumalan Henki avaa näkemään, mitä ristillä tapahtui. Olemmeko me kokeneet ristin juurella Pyhän kosketuksen?

Jumalan pyhyys ei tietenkään kosketa meitä aina samalla tavalla. Mutta olemmeko me koskaan kauhistuneet syntejämme? Olemmeko nähneet, miten ristillä pyhän Jumalan viha kohdistuu syntiin, meidän syntiimme, ja samalla hänen Poikaansa, joka on viattomana ottanut syntimme päälleen?

Jeesuksen risti ei kuitenkaan kerro vain Jumalan pyhyydestä. Ristillä pyhyys ja rakkaus ovat rinnakkain ja sisäkkäin. On hy-vä, jos Pyhä koskettaa meitä hieman, ikään kuin sivuaa meitä, kuten tangentti sivuaa ympyrää – emmehän me voi lähemmin Jumalan pyhyyttä kohdata. Jumalan pyhyyttä vasten ymmärrämme hänen rakkautensa suuruuden. Jumala lähetti ihmeellisessä rakkaudessaan ainoan Poikansa kuolemaan meidän edestämme, kun hän halusi armahtaa meitä. Samalla vapaaehtoisen uhrin antaneesta Vapahtajasta tuli Tuomarimme.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, mitä, taivaallinen tuomarimme meille sanoo. Tämä on meille Pyhän koskettaessa päivänselvää. Pyhä itse, Jeesuksen taivaallinen Isä sanoo meille kuten opetuslapsille: “Kuulkaa häntä!” Ja Jeesusta Kristusta kehottavat kuulemaan myös Mooses ja Elia, laki ja profeetat eli Vanhan testamentin kirjoitukset. Nekin todistavat hänestä, joka on Raamatun keskus.

Mitä Tuomarimme sitten sanoo? Jeesus puhuu taas tänään rohkaisun ja lohdutuksen sanoja sinulle, joka ymmärrät olevasi syntinen ihminen, joka ei kestä Pyhän Jumalan edessä. Kuule häntä! Kuule, kun Jeesus sanoo, että syntisi ovat hukkuneet hänen haavoihinsa. Ne on sovitettu ja hävitetty. Sinulta ei vaadita mitään. Tuomiosi on kärsitty täydellisesti alusta loppuun saakka. Siksi Jeesuksen pyhyys on sinun pyhyytesi, Jeesuksen vanhurskaus sinun vanhurskautesi. Vapahtajasi tähden sinä kelpaat hänen taivaalliselle Isälleen. Vapahtajasi tähden sinäkin saat olla Jumalan lapsi, johon hän on mieltynyt.