Kolmen ahtisaarnaillan jälkeen palaamme ajassa vähän taaksepäin tilanteeseen ennen Getsemanen yön taistelua. Vanhassa ahtiperinteessä kiirastorstain tapahtumat ovatkin juuri ensimmäinen ahti. Hiljaisen viikon illat alkoivat sitten toisesta ahdista Getsemanessa.
Yhteisen jumalanpalveluksemme kannalta pääsiäisen valmistuspäivää edeltävän illan tapahtumista tärkein oli ehtoollisen asettaminen. Kristillisen kirkon alusta alkaen ehtoollisen vietto on aina kuulunut seurakunnan varsinaiseen kokoontumiseen. On ilo, että meilläkin tavallinen jumalanpalvelus on nykyään se, missä myös ehtoollispöytä on katettu. Kiirastorstain illan jumalanpalvelukseen se toki on aina kuulunut.
Tänään kuulimme kyllä toisena lukukappaleena varhaisimman kirjallisen taltioinnin ehtoollisen asettamisesta katkelmana apostoli Paavalin kirjeestä korinttolaisille. Sen sijaan evankeliumimme ei nyt keskittynyt itse ehtoolliseen, vaan siihen, mitä muuta aterian aikana tapahtui. Ehkä Johannes ajallisesti viimeisenä evankeliumin kirjoittajana jätti ehtoollisen asettamisen kuvaamatta yksinkertaisesti siksi, että se kaikille oletetuille lukijoille oli niin tuttu jokaisesta jumalanpalveluksesta.
Johanneksen kuvaus viimeisen yhteisen illan tapahtumista aloittaa oikeastaan koko evankeliumin toisen suuren osan. Alussahan Johannes kertoi, kuinka sana tuli lihaksi, kuinka hän tuli omiensa luo, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Nyt sitten on käsillä se hetki, jolloin alkaa paluu Isän luo. Vaikka vastaanotto oli ollutkin tyly, silti oli olemassa pieni joukko, jotka olivat hänen omiaan. Omiaan hän rakasti ja rakastaa loppuun asti.
Jeesuksen rakkauden ja kaiken sen hyvän, minkä hän oli tehnyt, vastakohtana on Johanneksen maininta Paholaisen työstä. Sen istuttama oli Juudas Iskariotin ajatus Herransa kavaltamisesta. Jeesuksen oma tie oli kulkenut monen koetuksen ja kiusauksen lävitse niin, että missään hän ei ollut langennut. Pian edessä oli viimeinen kiusaus, jonka hän kohtasi Getsemanessa rukoillessaan. Kiusauksena oli jättää tie kulkematta loppuun asti, mutta senkin Jeesus kesti tyytyen Isän tahtoon. Viimeisenkin kiusauksen edessä kestämiseen liittyy maininta: Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa. Tästä hetkestä eteenpäin Jeesus oikeastaan itse saneli kaiken, mitä hänelle tapahtuisi ja millaisella aikataululla. Jeesus tiesi myös oman kavaltajansa, mutta Juudaankin kohdalla Jeesus itse saneli mitä tulee tehdä ja milloin. Perkele saattoi kuvitella rakentavansa ansaa, mutta todellisuudessa kävi toisin. Martti Luther muistuttaa, että voitettuna ja nujerrettuna Perkelekin on lopulta Jumalan juoksupoika. Sen valta ulottuu vain niin pitkälle, kuin Jumala sallii. On tärkeää, että muistamme sen nytkin, kun Pahan valta näyttää lisääntyvän pidäkkeettömästi ympärillämme. Pahuuden lisääntyminen kuuluu niihin merkkeihin, jotka Jeesus kertoo edeltävän hänen paluutaan kirkkaudessa.
Johanneksen ateriakuvauksen keskeinen aihe on jalkojen pesu. Jalkojen pesu kuului kyllä juhla-ateriaan, mutta ennen aterialle rupeamista. Pölyisessä maassa sandaaleissa likaantuneet jalat oli miellyttävä saada puhtaiksi. Kesken ateriaa alkanut jalkojen pesu tajuttiin siksi heti aivan erityiseksi tapahtumaksi. Erityisen pysäyttävää se oli siksi, että jalkojen pesu oli orjan työtä. Ja vielä enemmän: se kuului pakanaorjan tehtäviin, israelilaista orjaa ei saanut pakottaa siihen. Pietarille asetelma on selvästi vaikea hyväksyä. Hän oli kyllä tunnustanut Jeesuksen herrakseen ja itsensä Jeesuksen palvelijaksi, mutta jalkojen pesuun hänkään ei olisi tullut edes ajatelleeksi alentuvansa. Ensimmäinen, ulkonainen opetus ja viesti jalkojen pesussa on siis täydellinen esimerkki palvelusta. Jeesus ei todellakaan vain puhunut lähimmäisen rakastamisesta ja palvelumielestä, vaan antoi meille kaikessa myös täydellisen esimerkin siitä, kuinka palvellaan.
Jalkojen pesua kehystää kaksi mainintaa. Aluksi Johannes kertoo Jeesuksesta: ”riisui viittansa” ja lopuksi: ”puki viitan ylleen…”. Evankelista Johannes antaa sanavalinnallaan selvän vihjeen siitä, mitä Jeesuksen toimittama jalkojen pesu syvimmiltään tarkoitti. Suomenkielisestä Raamatusta se ei meille välity, mutta alkukielisessä evankeliumissa Johannes käyttää riisumista ja pukemista tarkoittavia verbejä vähän aiemmin toisessa merkityksessä, kun hän kuvaa Jeesuksen opetusta Hyvästä Paimenesta. Silloin nuo verbit kuuluvat yhteyteen, jossa Paimen ”panee alttiiksi”, ”antaa” henkensä sekä vastaavasti sitten ”saa/ottaa takaisin” henkensä.
Tämän vihjeen perusteella ymmärrämme, että jalkojen pesukin oli avaamassa opetuslapsille – ja myös meille – Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä. Varsinaisen orjan asemaan Jeesus antautui vajaan vuorokauden kuluttua, kun hänet todella riisuttiin ja alennettiin kaiken mahdollisen pilkan ja häväistyksen kohteeksi. Ristillä hän oli meidän kaikkien orja. Mutta sinnekin hän kulki tietoisesti, sillä Isä oli todella antanut kaiken hänen valtaansa. Riisumisen ja pukemisen yhteys on nähtävänä myös ristin ja ylösnousemuksen tapahtumissa. Alastomana hänet oli haudattu. Käärinliinat olivat sitten jääneet hautaan, mutta puvussa, jonka alkuperää kukaan ihminen ei tiedä, hän ilmestyi opetuslastensa eteen kuoleman voittaneena.
Pietari – ja me Pietarin kanssa – saamme oppia, kuinka koko elämämme ja tulevaisuutemme on riippuvainen siitä, mitä Jeesus teki puolestamme. ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Hyvin lähelle Jeesuksen käyttämää pesemisen kuvaa tulee se peseminen, jonka merkitystä hän aiemmin oli opettanut Nikodemokselle, ja jonka hän juhlallisesti antoi opetuslastensa tehtäväksi ennen taivaaseen astumistaan. Kyseessähän on Pyhä Kaste. Siinä mielessä kuvat ovatkin aivan yhteneviä, että Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaan kaste juuri liittää meidät siihen, minkä Jeesus Kristus meille kuolemassaan ja ylösnousemisessaan ansaitsi. ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista” (Room.6:3,4).
Kuva kasteesta sopii Pietarin ja Jeesuksen käymään keskusteluun. Kasteessa meille lahjoitetaan kaikki, mitä iankaikkiseen elämään ja taivaaseen pääsemiseen tarvitaan. Siihen ei voi lisätä mitään. Kaikki sellainen opetus, joka kuvaa kasteen vasta ensimmäiseksi askeleeksi, jonka jälkeen vaaditaan vielä paljon lisää, saa Jeesukselta selvän tuomion. Jalkojen pesu, perusta, kasteessa tapahtuva liittäminen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen riittää puhtauteen. Samalla kertaa on kuitenkin myös niin, että ihminen voi kieltää sen, minkä kasteessa on lahjaksi saanut. Jeesus joutui opetuslapsistaankin sanomaan: ”…te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki”. Jeesus pesi myös Juudaksen jalat, ja silti Juudas kohta riensi kavaltamaan hänet.
Jumalan sana rohkaisee meitä yksinkertaisesti luottamaan siihen, mitä Jeesus Kristus on puolestamme tehnyt, ja minkä hän on jo kasteessa meille todellisesti lahjoittanut. Kun hän asetti viimeisenä iltana ehtoollisen muisto- ja kiitosateriaksi, hän teki sen ennen kaikkea siksi, että me senkin avulla pysyisimme pestyinä, pysyisimme tilassa, jossa panemme kaiken toivomme ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen. Synti meidät erottaa Isästä Jumalasta. Mutta koska Jeesus Kristus sovitti koko maailman synnin, ainoa, mikä voi meidät kadottaa, on se, että halveksimme hänen antamaansa uhria. Tänä iltana itsensä meidän puolestamme uhrannut Herra kutsuu seuraansa ehtoollispöytään ja tarjoutuu pesemään meidätkin.