Armo teille ja rauha Jumalalta taivaalliselta isältämme ja Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta!
Rakkaat eestiläiset ystävämme, hyvät Tarton perheliiton Suomesta kutsumat matkalaiset
Lapsuuskotini kirjahyllyssä oli kirja nimeltä ”Suomen suvun tiet”. Tämän ensimmäisen Eestin-matkani aikana olen näitä teitä miettinyt. Suomensukuisten kansojen tiet johtivat aikanaan eri suuntiin ja ne johtivat erilaisiin kohtaloihin. Eilen tapasin eestiläisen rouvan, joka oli 30 vuotta ollut Siperiassa sinne kyyditettynä, hän palasi vasta v. 1971. Monin tavoin raskaita vaiheita suomensukuiset kansat ovat eläneet.
Nyt me iloitsemme suuresti siitä, että teidän eestiläisten ja meidän suomalaisten tiet lähestyvät toisiaan, että tiemme jälleen näin kohtaavat. Ja siitä erikseen iloitsemme, että saamme yhdessä näin olla kirkossa – kuuntelemassa Jumalan sanaa ja pyytämässä häneltä voimaa elämämme haasteiden kohtaamiseen.
Kolme viikkoa sitten juhannuksena jouduin pitämään hartauspuheen. Sen tekstinä oli kappale Vanhasta testamentista, profeetta Jesajan kirjan luvusta 40. Tämän raamatunkohdan ajatukset ovat yhä mielessäni. Tahdon tänä aamuna tuosta raamatunsanasta teille puhua. Jes. 40:n alussa sanotaan: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani…” (jakeet 1-8)
Tämä sana vie meidät 2500 vuoden taa Israelin pienen kansan tilanteeseen, vuoteen 540 eKr. – 50 vuotta aikaisemmin idän suurvalta Babylon oli valloittanut juutalaiskansan maan, hävittänyt pääkaupungin Jerusalemin, temppelinkin. Maan tärkeimmät henkilöt oli siirretty pakolla Babyloniaan. Se oli kuuluisa Baabelin vankeus.
Monen israelilaisen usko parempaan tulevaisuuteen horjui. Babylonian suurvalta pysyi ja pysyi. Sen valta näytti ikuiselta. Mutta v. 540 eKr. profeetta Jesaja (ns. Toinen Jesaja) alkoi julistaa: ”Lohduttakaa lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne. ”Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt.”
Mitä tapahtui? Babylonian valta alkoi olla ohi. Persia oli nousemassa uutena suurvaltana. Persia kukisti Babylonian ja liitti sen alueisiinsa. Vuonna 538 eKr. Persian kuningas Kyyros julkaisi kuuluisan käskykirjeen, ediktin. Tämä tämä käskykirje antoi juutalaisille luvan palata takaisin rakkaaseen kotimaahansa. Se antoi heille luvan rakentaa jälleen Jerusalemin temppelin. Ikuisuudelta tuntunut orjuuden aika päättyi.
Suurvalta tuli. Suurvalta meni. Ensin Assyyria. Sitten Babylonia. Sitten Persia. Kansojen valtiaita tuli, ja valtiaita meni. Toteutui: ”Kaikki liha (= kaikki ihmiset) on/ovat kuin ruoho. Ruoho kuivuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.”
Tämän maailman valtiaat tulevat. Ja he menevät pois, vahvimmatkin. Jumala on. Hän pysyy. Ja maailmamme ja kansojemme kohtalot ovat sittenkin Hänen kädessään. Hän pysyy, ja Hänen sanansa pysyy, ja sen lupaukset pysyvät.
Jesajan kirja itsessään on kuin todiste tästä, että Jumalan sana pysyy. Jesajan kirjan tekstiä meillä ei ole alkuperäisenä käsikirjoituksena, on vain kopioita. Juutalaiset oppineet jäljensivät ja jäljensivät tekstiä, ja taas jäljensivät. Vielä äsken vanhin Jesajan kirjan käsikirjoitus oli noin vuodelta 1000 jKr. – 1500 vuoden aikana tekstiä oli säilytetty ja jäljennetty.
Sitten vuonna 1947 tapahtui yllättävä asia. Jordaniasta Kuolleen meren pohjoispäästä löytyi kallioluolista isoja saviruukkuja. Niissä oli vanhoja käsikirjoituksia. Osoittautui: ne olivat 2000 vuotta sitten noihin ruukkuihin laitettuja. Ne olivat ajanlaskumme alussa tuolla alueella olleen Qumranin yhteisön kirjaston käsikirjoituksia. Noista saviruukuista löytyi myös Jesajan kirjan koko käsikirjoitus. Se oli 1000 vuotta vanhempi kuin vanhin ennen sitä tunnettu Jesajan kirjan käsikirjoitus. Ja kävi ilmi: luolasta löytynyt teksti piti yhtä noin vuodelta 1000 jKr. peräisin olevan, kauemmin kopioidun tekstin kanssa.
Juutalaiset oppineet olivat 1500 vuoden ajan säilyttäneet Jesajan kirjan sanamuotoa. Autiomaan kuiva ilma säilytti Qumranin luolissa hauraita käsikirjoituksia lähes 2000 vuotta. Jumalan sana – vaikka niin hauras – se pysyy. Se voi antaa toivoa ja rohkeutta kaikkina aikoina. Niin myös nytkin. Tulevaisuus on Jumalan kädessä.
Jesaja kuulutti myös: ”Lohduttakaa minun kansaani, julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu.”
Noin vuonna 30 jKr Jerusalemin muurin ulkopuolella kuoli mies, joka antoi tuohon Jesajan sanaan uuden näkökulman. Golgatan keskimmäisellä ristillä kuoli kahden rikollisen välissä Nasaretista kotoisin ollut Jeesus. Me kristityt uskomme, että Jumala itse toimi Hänessä ja antoi itsensä uhriksi edestämme. Jesajan kirjan luku 53 kuin ennalta katsellen Jeesuksen kärsimistä ristillä sanoo: ”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi.”
Syyllisyyden vaivanaika päättyy, kun uskomme, että Jumala antaa anteeksi syntimme Jeesuksen Kristuksen tähden. Hän, Luojamme, antoi itsensä alttiiksi edestämme. Olemme siis Hänelle hyvin rakkaita. Saamme odottaa Häneltä hyvää.
Rukoilemme. – Jumala, opeta meitä luottamaan siihen, että elämämme on Sinun kädessäsi ja että Sinä osoitat meille tien, jota meidän on kuljettava. Siunaa ja varjele Eestin kansaa sen tiellä kohti parempaa tulevaisuutta. Siunaa ja varjele Suomen kansaa. Kiitos ystävyydestä sukulaiskansojemme välillä. Aamen.
(Mainittakoon, että Viro itsenäistyi murtumassa olevasta Neuvostoliitosta 20.8.1991.)