Jouluaatto hautausmaan kappelissa ja yksinäisten joulujuhlassa: joulua sureville ja yksinäisille
Menisin käymään isäni haudalla sytyttämään kynttilän, mutta kun se on niin kaukana siellä Saksassa. Menisin käymään yksinäisen äitini luo, viipymään hetken hänen sairaalavuoteen äärellä, mutta minun on oleminen täällä. Äiti yksinäisyydessään lohduttaa meitä kaukana olevia toteamalla: ”Minulla on joulu sisälläni; sitä minulta kukaan ei voi viedä.”
Te kävitte tekemässä sen, mitä ihminen voi: tähän synkkenevään ja pitkälti toivoa ja näkemystä vailla olevaan aikaan te sytytitte kynttilän. Mitä se kynttilä valaisee? Pientä hauta-alaa ja sytyttäjänsä kasvoja. Kynttilän lämmin valo kertoo, että minä olen tässä. Minussa vielä palaa elämän liekki. Minä muistan sinua, sinun elämäsi ei ollut turhaa. Sinun olemuksesi on ollut minulle kuin taivaan kosketus. Joulu tekee minusta taivaan kosketuksen toisille.
Tänään on Aatamin ja Eevan nimipäivä: onnea teille! Mietin miksi juuri jouluaatto on laitettu teille nimipäiväksi. Vanhastaan Euroopassa Eevan nimipäivä on ollut jouluaattona; 1600-luvulla laitettiin Ruotsi-Suomessa Aatami Eevan rinnalle, koska Raamatun mukaan heidät luotiin saman päivänä. Täällä Kellonummella ollaan tänään syvästi ihmiskunnan kantaisän ja kantaäidin perinteissä. Se on vanha liitto ikiajoista, että jokaisen, joka tänne syntyy, on täältä lähdettävä. Me olemme syntiin langennutta ihmiskuntaa ja kaipaamme jouluna syntynyttä toista Aatamia. Kaipaamme häntä vapauttamaan meidät synnin ja kuolevaisuuden vallasta. Kaipaamme häntä kantamaan syntimme kuorman ja antamaan meille uuden elämän kuoleman jälkeen. Olemme samassa sukupolvien saatossa veisaten samaa pyhiinvaeltajan virttä, joka vasta tuonpuoleisessa yhtyy jouluyön enkelien ylistysvirteen. Joku iloitsi, kun tämä rakas syntyi, jonka haudalla nyt käytiin, ja yleensä joku toinen suree hänen lähtöänsä. Toinen itkee ilon kyyneleitä, toinen itkee suru kyyneleitä, mutta täällä kaikki itkevät.
Juuri joulurauha on julistettu. Kaunis hautakynttilä toivon mukaan jonkin aikaa palaa. Hautakynttilä julistaa pientä joulurauhaa muistossa olevan rakkaan ja sytyttäjän välillä. Pieni hautakynttilä kertoo, ettei ole pelottavia muistoja. Pieni hautakynttilä kertoo anteeksiannosta: me täällä olemme valmiita antamaan anteeksi ja tiedämme, että edesmenneet rakkaat ovat syntyneet toiseen todellisuuteen, Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan, jonne anteeksianto on noussut haudasta. Jumala Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä tuo armoa meille ja heille. Siksi saamme käydä rauhassa joulunviettoon. Saamme rauhaa myös sen ajatuksen kautta, että jonakin päivänä itse saamme levätä kaikesta työstä ja vaivasta, ja toinen muistaa ja sytyttää kynttilän haudalleni, jos voi. Näin meillä on joulu ja joulurauha sisällämme, eikä sitä kukaan vie.
Seuraavan virren (31) olen kääntänyt isälleni hänen viimeiseksi maanpäälliseksi joulukseen. Laittaessani virren riimiin ja rytmiin, niin että se saksaksikin toimii valtavaan Sibeliuksen joulusävelmään, sain tutustua Sakari Topeliuksen ihanaan ruotsinkieliseen alkuteokseen. Käänsin siitä, ja avukseni otin Niilo Rauhalan uuden suomennoksen, joka on nyt ollut meillä virsikirjassamme yli 20 vuotta. Ehkä lastenlapsemme käyttävät sitä, kun joskus kuulevat. Muistoksi voitte ottaa mukaanne Zachris Topeliuksen alkusanat, Niilo Rauhalan uuden suomennoksen ja saksannokseni.