Emme laulaneet sitä kaikkein tutuinta jouluvirttä, virttä 21, aivan loppuun. Huomenna aamulla varhain teemme sen. Toki olisimme äsken luetun evankeliumikatkelman perusteella voineet laulaa nuo kaksi jäljelle jäänyttäkin säkeistöä. Jouluaaton perinteeseen nimittäin kuuluu katkaista Luukkaan välittämä tuttu jouluevankeliumi Jumalan kunnian kuuluttamiseen, ja siitä samasta on kyse Lutherin virren viimeisessä säkeistössä. Toisaalta on kuitenkin mielekästä jättää jotain vielä varastoonkin. Aatto on edelleen aatto, vaikka joulunviettomme onkin jo kauan sitten keskittynyt etupainoisesti jo tähän iltaan. Jeesuksen syntymän tapahtumia seuratessa tiedämme kuitenkin, että koko ihmiskunnan yllättänyt hetki oli yöllä, silloin kun sitä vähiten osattiin odottaa. Jouluaattomme sanoma viittaa siihen, mitä tapahtui kerran Betlehemin yössä. Ei aivan tarkalleen 2010 vuotta sitten eikä välttämättä juuri tähän aikaan vuodesta, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Tärkeintä on, että Jeesuksen syntymä todella on historiallinen tapahtuma. Ajan ja paikan kahleista vapaa Jumala suostui näihin rajoituksiin ja tuli tähän todellisuuteemme sillä tavalla, jonka kuulimme viime sunnuntain evankeliumissa; Jeesus on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.
Enkeli siis kuulutti ilosanoman Vapahtajan syntymisestä niille harvoille, jotka joutuivat yöllä valvomaan. Enkelin sanoma tuli paimenille varmasti täytenä yllätyksenä. Lopulta se olisi jäänyt heille merkityksettömäksi, elleivät he sitten olisi myös tehneet niin kuin heitä kehotettiin ja menneet Betlehemiin. Siellä he saattoivat nähdä asioiden toteutuneen ja saattoivat myös uskoa. Paimenia seurataan perille vasta huomisaamun jumalanpalveluksessa. Äsken viimeiseksi lauletuksi säkeistöksi jääneessä kahdeksannessa säkeistössä on rukous: ”tee asunnokses sydämein”. Sellainen rukous on aaton juhlan oikea asenne. Olemme koolla kuulemassa lupauksia ja kehotusta etsiytyä sinne, missä Jeesus on. Perinteisesti joulunvietossamme on tähän aikaan vielä lahjat jakamatta. Lahjoista parhain on jouluyön ihme: Jumala on todella täällä kanssamme!
Messiasta kyllä oli odotettu jo vuosisatoja, jopa vuosituhansia. Odotus oli kuitenkin todennäköisesti pohjalukemissa tilanteessa, jossa koko valtakunta oli mullin mallin veroluetteloiden laatimisen vuoksi. Jumalan merkillistä viisautta, jopa huumorintajua, oli kuuluttaa odotuksen päättymistä juuri paimenille. Paimen ei siinä yhteiskunnassa ollut yhtään sen enempää arvostettu kuin nytkään. Paimenen tehtävät jäivät nuorimmille tai jotenkin syrjäytyneille. Paimenella ei ollut edes normaalin kansalaisen arvoa. Kun oikeudessa kahden todistajan lausunto riitti, todistajiksi ei kuitenkaan kelpuutettu paimenia. Ja silti Jumala antoi paimenille tällaisen todistajantehtävän!
Paimenten valinta todistajiksi oli suurta viisautta siksi, että sanoman sisältöön ei nyt ripustettu millään tavalla silminnäkijöiden itse nauttimaa arvonantoa. Paimenten valinta kertoo meille, ettei yksikään meistä ole joulun evankeliumin ulkopuolella. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Meidän ei tarvitse emmekä me voi tehdä mitään, millä ansaitsisimme joulun lupauksen. Kaikista heikoin, vanhin, nuorin, sairain, vähiten arvostettu, vähiten elämässään aikaan saanut kelpaa paimenten rinnalle kuulemaan ja vastaanottamaan lupauksen lahjana. Joulu on muuten erinomainen aika tutkistella sitä, mitä Jeesus sitten myöhemmin opetti Jumalan valtakunnan lahjan vastaanottamisesta. Hänhän asetti lapsen esikuvaksi sille, miten taivasten valtakunta otetaan vastaan. Eikä lapsen esikuvallisuus ole siinä, että lapsi olisi viattomuudellaan ansaitsemassa taivasta, vaan siinä, että lapsi osaa ottaa lahjan vastaan yrittämättäkään maksaa siitä. Me aikuiset käyttäydymme joulunakin aivan toisin. Jos joku tuttavamme tuo meille viime hetkellä joululahjan, todennäköisesti lahjan saamisen ilo peittyy sen harmistuksen alle, etten enää kykene antamaan vastalahjaa. Ja kyllähän me valitettavasti yritämme näin joulun aikaan opettaa lapsiakin lahjojen ansaitsemisen ajatukseen. Mistäpä muustakaan juontuu joulun satuhahmon, joulupukin klassinen kysymys: ”Onko täällä kilttiä lapsia?”
Jumala ei kysellyt meidän kiltteyttämme lähettäessään maailmanhistorian arvokkaimman lahjan meille jokaiselle. Ilman mitään rajausta hän sanoo kaikille meille, jotka olemme jouluaaton kirkkoon kokoontuneet, kaikille teille, jotka kuuntelette jumalanpalvelusta sairaalassa tai Puistolan palvelukeskuksessa: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Me olemme kalenteriin sidottuja, mutta Jumala ei ole. Hän on ajankin luoja. Siksi voimme kuunnella enkelin ilmoitusta juuttumatta yli kahden vuosituhannen takaiseen aikaan. Jeesuksen syntymä, Jumalan tuleminen ihmiseksi, on osa adventin valtavaa sanomaa. Sillä adventti, adventus Domini, Herran tuleminen, alkoi niissä tapahtumissa, joita me jälleen tänä jouluna juhlimme. Herran tulemisessa on koko ajan läsnä myös se ulottuvuus, joka tapahtuu nyt. Herra tulee lupauksensa mukaan sinne, missä hänen nimessään kokoonnumme. Tänään ja varhain huomenaamulla me teemme sen Jumalan sanan lupauksiin keskittyen, sunnuntaina myös ehtoollispöytään polvistuen. Joulun lahja ei ole tarkoitettu vain yhtenä iltana tai muutamana joulujuhlan päivänä ihailtavaksi ja nautittavaksi. Se on lahja, jonka varassa meidän on parasta elää koko ajallinen elämämme, ja vain sen lahjan turvin kerran voi mennä myös taivaaseen!
Hyvin tärkeä yksityiskohta jouluevankeliumissa on myös se tapa, millä enkeli toi viestinsä Betlehemin paimenille. Vasta tämän joulun alla luin eräästä Jukka Norvannon hartauskirjoituksesta seikan, jota en ollut aiemmin huomannut. Yleensä jouluyön tapahtumat on kuvitettu siten, että paimenet katselevat ylhäällä taivaalla olevia enkelijoukkoja. Se mikä Jumalalta tulee, on tavattu määritellä ylhäältä tulevaksi. Kuva kertoo siitä, että Jumalan olemus ja todellisuus eivät ole meidän tavoitettavissamme. Mutta kun hän antaa meille ylhäältä tärkeimmän lahjansa, hän jo viestiä tuodessaan laskeutuu meidän tasollemme. Luukas nimittäin kirjoittaa: ”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.” Ja jos kerran taivaallinen sotaväki ympäröi viestintuojaa, ei paimenten todellakaan tarvinnut tuijotella taivaalle. Viestin tuomisen tapa alleviivaa samaa asiaa, kuin paimenten valinta viestin vastaanottajiksi. Ei ole kyse kurottautumisesta tai kiipeilystä lahjan saamiseksi.
Kun Jeesuksessa ”Jumala on meidän kanssamme”, emme ole irrallisina tai kodittomina tässä universumissa, niin kuin evoluutiouskovat mieluusti kuvaavat ihmisen osaa ja tarkoituksettomuutta. Meille syntyi Vapahtaja, joka sitten myös täytti saamansa tehtävän. Sen tärkein sisältö on tien avautuminen taivaaseen, Jumalan yhteyteen. Mutta kyllä Vapahtajamme on edelleen kanssamme myös tässä ajallisessakin elämässä. Täällä hän toimii jouluyön tavoin: samalta tasolta, nähtävällä ja kuultavalla tavalla. Hän toimii sen kautta, että hän lähettää jokaisen luokseen tulevan jälleen palvelemaan toisia ihmisiä ja todistamaan: Meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Hänen vapahtajan ja pelastajan työnsä painopiste ei kuitenkaan ole ajallisessa elämässämme. Jos niin olisi, hänhän olisi epäonnistunut tehtävässään. Vaikkei hän meitä jätä, silti edessämme on myös kuolema. Vapahtajana hän tuo pääsyn kuolemasta elämään.