Apostolien päivä, Luuk. 5:1-11, Katja Niskala

Olen joskus kuullut sanottavan, että Jumala kutsuu jokaista vain kahdesti tai kolmesti. Tämä sanonta nousi mieleeni, kun luin tämän sunnuntain evankeliumitekstiä. Kun puhutaan apostoleista, opetuslapsista, on ihan luonnollista, että puhutaan Jumalan kutsusta. Mutta että kaksi tai korkeintaan kolme kertaa – eikö se ole aika vähän?
Käsitys siitä, että Jumala kutsuisi kutakin meistä vain muutaman kerran, perustuu kahteen Jobin kirjan jakeeseen. Vanhan raamatunkäännöksen mukaan niissä sanotaan, että ”Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.” (Job 33:29–30) Uudessa käännöksessä jutun juju on vähän erilainen, sillä siellä samat jakeet kuuluvat näin: ”Näin Jumala tekee ihmiselle. Kerran toisensa jälkeen Jumala pelastaa hänet kuoleman kidasta. Hän saa yhä katsella elämän valoa.”
Uusi raamatunkäännös on tässä kohden lähempänä sitä, mitä tekstissä alun perin on haettukin. Jumala kutsuu yhä uudelleen ja uudelleen. Hän ei luovuta kutsuttuaan kahdesti, ei vielä kolmannenkaan kerran jälkeen. Ihmisen näkökulmasta Jumalan kutsuun on usein helpompi vastata ”ei” kuin ”kyllä”, mutta Jumala ei luovuta. Jumalan kutsu on voimassa koko ajan, ja hän lähestyy erilaisia ihmisiä eri tavoin. Ilmeisin esimerkki siitä, kuinka Jumala on tullut ihmisten luo heitä kutsumaan, on hänen syntymisensä ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa.
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo siitä, kuinka Jeesus kutsuu Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Nämä olivat kalastajia, jotka olivat uurastaneet koko yön saamatta yhtään saalista. Jeesus kehotti heitä kuitenkin soutamaan syvään veteen ja laskemaan verkot sinne. Pietari teki niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja kalansaalis oli niin suuri, että verkot repeilivät ja veneet miltei upposivat.
Evankeliumitekstin tapahtumissa paikalla on siis kolme opetuslasta, mutta Jeesuksen huomio kiinnittyy ensisijaisesti juuri Pietariin. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus ja Pietari ovat tässä vaiheessa jo vanhoja tuttuja – Jeesus on jo ennen opetuslasten kutsumista kiinnittänyt ihmisten huomion opetuksillaan ja ihmeteoillaan, ja hän on käynyt parantamassa Pietarin kuumeessa olleen anopin. Pietari on siis omin silmin todistanut jo ennen Gennesaretinjärvellä tapahtuvaa kohtaamista ainakin yhden Jeesuksen tekemän ihmeen, mutta se ei ole saanut häntä jättämään kaikkea ja seuraamaan Jeesusta.
Tällä kertaa Jumalan kutsu herättää Pietarissa uudenlaisen vastauksen. Jostain syystä Pietari ei niinkään keskity kalansaaliin suuruuteen – hän ei ala ihmetellä sitä eikä myöskään kiittele. Sen sijaan hän tunnustaa oman syyllisyytensä sanoen: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Jumalallisen ihmeen kohdattuaan Pietari ymmärtää oman inhimillisyytensä ja heikkoutensa. Pyhän edessä hän vaipuu polvilleen.
Jeesus ei tuomitse syntinsä tunnustavaa Pietaria. Sen sijaan hän sanoo, niin kuin hän niin monta kertaa myöhemminkin sanoo pelon valtaan joutuneille omilleen: ”Älä pelkää!” Ja hän jatkaa: ”Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Pietarilla on evankeliumitekstin kuvaamasta tapahtumasta lähtien tärkeä tehtävä – ihmisten kokoaminen Jumalan valtakuntaan samalla tavoin kuin kalastajat saartavat kalaparven verkkoihinsa. Hänen tehtävänsä on julistaa Jumalan hyvää sanomaa ja kutsua ihmisiä, niin kuin hänet itsensäkin on kutsuttu. Tavallisesta kalamiehestä tulee ihmisten kalastaja, apostolien joukon johtaja ja evankeliumin saarnaaja. Jeesuksen antama kutsu saa Pietarin nousemaan ylös ja lähtemään matkalle, josta tällä ei ole etukäteen aavistustakaan. Hän tulee näkemään lukemattomia ihmetekoja ja Jumalan rakkauden syntistä kohtaan sekä todistamaan Jeesuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta.
Pietarin tavoin myös meidät on kutsuttu. Jumalan valtakunta tarvitsee monenlaisia ihmisiä tekemään Jumalan tahtoa todeksi maan päällä. Jeesuksen seuraajina meillä on oikeus ja velvollisuus kertoa koko elämällämme ympäröivälle maailmalle siitä, kuinka suuren armon Jumala on maailmalle Jeesuksessa Kristuksessa antanut.
Silloinkin, kun meistä itsestämme tuntuu, ettemme ole riittävän vahvoja uskossamme emmekä pysty kaikessa vajavuudessamme viemään Jumalan valtakuntaa eteenpäin, voimme luottaa siihen, että Jumalan kutsu on aina voimassa. Se koskee meistä jokaista. Jumala ei kutsu ihmistä, koska ihminen on hyvä. Jumala kutsuu, koska hän tahtoo ihmiselle hyvää. Ja hän kutsuu yhä uudelleen. Voimme miettiä, miten Pietarin vielä Jeesuksen kutsunkin jälkeen kävi, vieläpä monta kertaa. Hänellä oli vielä pitkä tie kuljettavana siihen hetkeen, jolloin Jeesus jälleen, ylösnousemuksensa jälkeen kohtasi hänet Gennesaretin järven rannalla ja lopullisesti lähetti hänet kaitsemaan laumansa lampaita. Ja senkin jälkeen Pietari oli vajavainen ja heikko ihminen, joka kaikissa tekemisissään ja puheissaan turvautui Jumalaan Herran Jeesuksen aina uudestaan nostaessa hänet seisomaan jokaisen erehdyksen ja lankeamisen jälkeen. Mekin voimme kaikkina elämämme hetkinä luottaa siihen, että Jeesus nostaa meidät ylös jokaisen kaatumisemme jälkeen. Saamme muistaa ne Jeesuksen sanat, jotka ehtoolliselle kutsuttaessakin usein lausutaan: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”