Päivän tekstissämme on montakin mielenkiintoista teemaa, johon voisi puuttua. Muinaisesta sumerilaiskaupunki Urista kotoisin oleva Abram lähti paimentolaiseksi Välimeren ja aavikon välissä olevalle hedelmälliselle kaistalle missä hän sai lupauksen siitä, että hänestä tulisi Aabraham, ’kansojen paljouden isä.’
Tuo lupaus on sikäli toteutunut, että yli puolet maailman ihmisistä katsoo olevansa jossain suhteessa Aabrahamin perillisiä. Kaikki kolme Lähi-idässä syntynyttä maailmanuskontoa – juutalaisuus, kristinusko ja islam – juontavat alkunsa Aabrahamista, Jumalan ystävästä.
Asetelmasta voisi nostaa esiin juutalaisuuden muinaisia mesopotamialaisia juuria tai sitä miten sivistyksen sydänmailla vaikeuksiin joutuneet pakenivat valtakunnan rajamaille pois esivallan miekan alta. Näistä ns. hapiruista muodostui sitten myöhemmin heprealaisiksi kutsuttu kansa.
Toisaalta asetelma antaisi melko hyvän lähtökohdan siirtolaisuudesta puhumiseen. Kertoohan teksti Abramin lähteneen siirtolaiseksi vieraaseen maahan. Siten Aabraham olisi paitsi ’kansojen isä’ myös ’pakolaisten ja siirtotyöläisten isä’.
Teksti voisi antaa myös innoituksen poliittiseen pohdiskeluun siitä voiko tekstin siunaus- ja kirous-teemoja soveltaa suoraan nykypäivän Lähi-idän politiikkaan. Monet konservatiivisuuteen tai fundamentalismiin taipuvat kristityt kun tulkitsevat tämän tekstin yksioikoisesti käskyksi tukea Israelia – ja unohtavat sen, että alueella asuvat kristityt ovat pääosin palestiinalaisia.
Toinen versio poliittisesta teemasta voisi olla juutalaisuuden paimentolaisjuuret ja sitä kautta maattomien ihmisten asema maailmassa. On muistettava, että leskien ja orpojen ohella myös muukalaiset ovat Vt:n mukaan ’Jumalan silmäterä.’
Edelleen teksti antaisi aineksia pohdiskella Aabrahamin osoittaman kuuliaisuuden merkitystä. Varsinkin kun teksti on otettu Apostolien päivän tekstiksi niin olisi helppo luoda linkkiä Aabrahamin kuuliaisuuden ja kirkkoa tarkoittavan sanan ekkleesia, kutsuttu sekä apostoli-sanan perusmerkityksen – lähetetty – välille.
Pääpaino tekstissä lienee kuitenkin tuossa Aabrahamin saamassa lupauksessa tulevasta siunauksesta hänen jälkeläisilleen ja heidän kautta koko maailmalle. Tekstin maininnan Aabrahamista syntyvästä kansasta juutalaiset ovat aina tulkinneet puhuvan heistä. Kristilliseltä kannalta tämä pitääkin osittain paikkansa mutta vain osittain.
Apostoli Paavali käyttää Aabrahamia esimerkkinä kun hän puhuu uskonvanhurskaudesta Galatalaiskirjeen 3. ja Roomalaiskirjeen 4. luvuissa. Paavalin mukaan Herra luki Aabrahamin uskon tälle vanhurskaudeksi. Hän kiistää erityisen painokkaasti sen, että vanhurskaus olisi tullut palkkana teosta. Luvattu maa ja siunaus ei siten tullut palkkana jostain Aabrahamin tekemästä palveluksesta. Ei ollut kyse mistään hallitsijan vasallilleen antamasta läänityksestä vaan kyseessä oli lupaus.
Kuuliaisuusaspekti on toki mukana tekstissä. Sana vanhurskaus nimittäin alunperin viittaa uskollisuuteen: se on vanhurskas, joka pysyy uskollisena liitolle. Siten vanhurskaus on enemmän suhdetta kuin ihmisen ominaisuutta kuvaava termi.
Mutta Paavali jatkaa esimerkkiään kysymällä saiko Aabraham tuon lupauksen ollessaan ympärileikattu ts. täytettyään juutalaisen lakihurskauden vaatimukset? Apostoli vastaa omaan kysymykseensä kieltävästi: Aabraham sai lupauksen ennen ympärileikkauksen asettamista ja ennen Mooseksen lain säätämistä. Tästä Paavali tekee sen johtopäätöksen, että patriarkka sai sen armosta, uskon perusteella, ilman omaa ansiota ja että kaikki, jotka Aabrahamin tavoin uskovat, ovat tuon lupauksen perillisiä.
Galatalaiskirjeessä Paavali tekee vielä kaksi tärkeää linjanvetoa. Hän korostaa, ettei lupauksia annettu ”Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen” – monikossa, vaan ”Aabrahamille ja hänen jälkeläiselleen” – siis yksikössä. Paavalin mukaan lupaukset on siten annettu Aabrahamille ja Kristukselle.
Toinen linjaus on se, että hän vertaa juutalaisuutta ja kristinuskoa toisiinsa samalla tavoin kuin Saaraa ja Iisakia Haagariin ja Ismaeliin. Tässä tullaan ns. valintateologiaan – läpi Mooseksenkirjojen käy ajatus siitä, että vanhempi veli ei saakaan perintöosuutta vaan se menee nuoremmalle. Näin on Paavalin mukaan myös juutalaisuuden ja kristillisen kirkon suhteen. Kirkko on se todellinen lupauksen perillinen – ’hengellinen Israel’, kuten Paavali sanoo.
Paavalin mukaan Jumala ei ole kuitenkaan kokonaan hylännyt myöskään ’lihallista Israelia.’ Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 Paavali käsittelee laajalti sitä, kuinka hänen näkemyksensä mukaan Israel kääntyy lopun aikana kokonaisuudessaan Kristuksen puoleen ja tulee näin takaisin herransa tykö.
Tämä on siis kiteytettynä Paavalin opetus Aabrahamin merkityksestä kristilliselle kirkolle.
Nyt voimme kysyä mitä nuo lupaukset, siunaukset ja kiroukset pitävät sisällään? Kristillisissä piireissä on usein korostettu pääosin hengellisiä siunauksia, joiden sisältö on jäänyt kuitenkin usein hieman epäselväksi. Heprealaiset olivat kuitenkin hyvin maanläheistä kansaa ja siunaus tarkoitti yleensä jotain hyvin konkreettista. Mitä se voisi olla?
Vastauksen saamiseksi on taaskin mentävä tuomme muinaiseen Kaksoisvirranmaahan, josta Abram lähti.
Verrattuna eurooppalaiseen maailmaan, Lähi-idässä oli yksi selkeä ero: siellä korostettiin yhteisön vastuuta pitää huolta jokaisesta jäsenestään. Yhteiskunta oli periaatteessa iso perhe tai heimo, jossa päämiehen velvollisuus oli ’ruokkia ja vaatettaa’ jokainen heimonsa jäsen. Tämä vastuu oli sitten delegoitu alemmas, jottei kuninkaan tarvinnut puuttua jokaiseen yksityiskohtaan. Eräs seuraus tästä ajattelusta oli se, että jokaisella ihmisellä nähtiin olevan oma ihmisarvonsa.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että – toisin kuin esimerkiksi klassisessa Kreikassa – orjallakin oli oma ihmisarvonsa. Samoin vammaisilla lapsilla, joita ei Kreikan tavoin hylätty petojen saaliiksi vaan annettiin usein temppeleiden kasvatettaviksi.
Israelin ero Mesopotamiaan oli siinä, että se oli pääosin syntynyt alemmista kansanluokista ja kaksi keskeistä Vt:n kertomusta kuvaavatkin orjuudesta vapautumista. Tämä sai aikaan sen, että Israelissa korostettiin jokaisen ihmisen tasa-arvoa sekä Jumalan, että Jumalan antaman lain edessä. Raamattu ilmaisee sen sanoilla: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.” Vielä Babyloniassa käsitettiin ihmisten olevan jumalten orjia.
Tämä tasa-arvokäsitys lienee eräs suurimmista siunauksista mitä Aabrahamin jälkeläiset ovat maailmaan levittäneet.
Toisena esimerkkinä voisi olla tämä meidän pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme. Sen syntysanat lausuttiin kun Luther siteerasi Mooseksen laista ihannetta ”Köyhiä älköön olko keskuudessanne.” Tuon jakeen pohjalta Luther uudisti Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestykset ja samalla loi kunnallisen sosiaalihuollon.
Myöhemmin pietismi otti myös tuon lauseen tosissaan ja lähti poistamaan köyhyyttä koulutuksen avulla. Hallen instituuteissa luotiin moderni koululaitos ja siellä koulutettiin pietistisesti ajatteleva virkamieskunta Tanskaan ja Preussiin, joista tuli ensimmäisiä moderneja hyvinvointivaltioita.
Siten sekä oikeudellinen että sosiaalinen tasa-arvo on perimmältään Vt:n peruja. Ne ovat niitä siunauksia, joita saamme nauttia johtuen tuosta lupauksesta, jonka Jumala antoi Aabrahamille.
Entäpä sitten tuo kirous. Sekin on hyvin konkreettinen asia. Siellä missä kristilliset lähimmäisenrakkauden arvot poljetaan maahan, siellä ei myöskään ole niitä siunauksia. Missä itsekkyys ja oman edun tavoittelu vallitsee, siellä kiroukset saavat hyvin konkreettisia muotoja. Ei tarvitse kun lukea päivän lehtiä niin näkee mistä on kyse.
Jotta saisimme nauttia tuon Aabrahamille annetun lupauksen siunauksista, meidän tulee kunnioittaa ja arvostaa sitä arvomaailmaa, jonka perusta on annettu meille Jumalan Sanassa. Vanha sanonta pätee tässäkin: ”Varjele tapaa niin tapa varjelee sinua.”
”Varjele uskoa niin usko varjelee sinua.”
Meitä kutsutaan liittymään Aabrahamin lupausten perillisiin ja me liitymme heihin nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.”
Minä uskon Jumalaan…