9. sunnuntai helluntaista, Matt. 7:15-23, Seppo Häkkinen

Seppo Häkkinen
Suomenniemi

”Hedelmistä te siis tunnette heidät.” Näin Jeesus opettaa arvioimaan uskon ja opetuksen seurauksia. Tänään me iloitsemme ja kiitämme niistä hedelmistä, joita reilut 150 vuotta sitten kasvatettiin täällä Suomenniemellä.

Suomenniemen pitäjänkokouksessa syyskuussa 1850 todettiin yhdeksän vuosikymmentä aiemmin (vuonna 1761) rakennetun kirkon olevan niin rapistunut ja pieni, että seurakuntaan tarvitaan uusi kirkko. Asiaa ryhdyttiin valmistelemaan, joten perustettiin rakennusrahasto, valittiin kirkonrakennuskomitea ja hankittiin piirustukset. Ensimmäisessä huutokaupassa ei löytynyt urakoitsijaa kirkon rakentamiseksi. Lokakuussa 1864 kirkon rakennustyö huutokaupattiin toisen kerran. Monien vaiheitten jälkeen rakennusurakan otti hoitaakseen kirkonrakentaja Gustaf Kollin Orimattilasta. Elokuussa 1865 alkoi kirkon perustusten teko ja rakennus valmistui syyskuussa 1866. Suomenniemi oli saanut uuden kirkon, jonka 150-vuotisjuhlamessua tänään vietämme.

Kun sijoittaa Suomenniemen kirkon rakennusvaiheet Suomen historiaan, tekee mielenkiintoisen havainnon. Kesä 1866 oli maassamme poikkeuksellinen. Silloin rakennettiin Suomenniemelle kirkkoa, mutta maamme historiaan se on jäänyt erityisesti muusta syystä. Takana oli katovuosi. Köyhimmät kulkivat kerjuulla ja kulkutaudit kaatoivat nälkiintyneitä. Siksi kesää oli odotettu hartaasti. Kitkutellen eletty talvi johti kuitenkin kohti vielä suurempia vaikeuksia. Kesä tuli kuukauden myöhässä ja kevätkylvöt myöhästyivät. Lisäksi kesä oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin. Peruna ja juurekset mätänivät peltoon. Syyskuun alussa alkoi pakkanen, joka hävitti kypsymättömän viljan.

Kesä 1866 oli vasta onnettomuuden ensimmäinen aalto. Seuraavana keväänä 1867 järvet olivat jäässä juhannukseen saakka ja ensimmäiset pakkasyöt tulivat jo syyskuun alkupäivinä. Pelloille pääsi vasta juhannukselta, eikä vilja ehtinyt kypsyä ennen syksyn halloja. Edessä oli katastrofi. Ihmiset jatkoivat leipää jäkälällä ja pehkuilla. Aliravitsemuksen seuraukset veivät hautaan lähes kymmenesosan kansasta. Nälkävuosien 1866-1868 kaltaista nälänhätää ei ole läntisessä Euroopassa sittemmin rauhan aikana nähty. Noina vuosina kuolleiden määrä oli maassamme arviolta 270 000.

Suomenniemellä katovuodet eivät olleet aivan niin vaikeita kuin joissakin Suomen pitäjissä. Silti täälläkin se vaikeutti elämää monella tavalla. Yhtenä merkkinä siitä olivat kirkon rakentamisen maksuvaikeudet. Niitä oli jo kirkon valmistumisvuonna 1866, mutta katovuoden seurauksena ne vielä pahenivat. Viimeiset urakkamaksut näyttivät käyvän ylivoimaiseksi pienelle seurakunnalle. Lopulta asiaa selviteltiin käräjillä aina hovioikeutta myöten.

Kirkon syntyhistoria nälkävuosien aikoihin sisältää vahvan viestin. Kärsimysten ja vaikeuksien keskellä täällä tahdottiin turvautua Jumalaan. Usko on luottamusta rakastavan Jumalan läsnäoloon myös pimeydessä. Mikään meitä kohtaava vastoinkäyminen ei ole merkki siitä, että Jumala olisi hylännyt. Siksi täällä haluttiin vaikeinakin aikoina turvautua häneen. Siitä kumpusi samalla tulevaisuudenusko ja rohkeus rakentaa omaa kotiseutua.

Suomenniemelle haluttiin uusi kirkko, jotta täällä voitaisiin turvautua Jumalaan, jotta täällä opittaisiin rakastamaan lähimmäistä ja kantamaan vastuuta yhdessä ja jotta täällä voitaisiin kiittää Jumalaa hänen avustaan ja rakkaudestaan. Tänään on syytä kiittää seurakunnasta, tästä kirkosta, sen merkityksestä ja vaikutuksesta Suomenniemellä eläneiden ihmisten elämään 150 vuoden aikana. Tänään on syytä kiittää meitä edeltäneiden sukupolvien työstä. Ajattelen niitä lukemattomia seurakuntalaisia, jotka ovat täällä eläneet kristittyinä ja kantaneet vastuuta. Heidän työnsä hedelmistä me pääsemme osallisiksi.

Hyvät seurakuntalaiset. ”Hedelmistä te siis tunnette heidät.” Näin Jeesus tänään opettaa. Millaisia hedelmiä meidän aikamme ja me jätämme jälkeen? Kuinka erotamme monista tärkeistä asioista sen, mikä on kaikkein tärkeintä? Kuinka me monien äänien ja mielipiteiden kilpalaulannan keskellä erotamme sen, mikä on totta ja oikeaa?

Jeesus suorastaan ravistelee kuulijoitaan sanoessaan: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’ pääse taivasten valtakuntaan.” Tämä on kovaa puhetta. Jeesus puhui evankeliumin sanat vuorisaarnansa lopussa, jolloin hän varoitti lopunajan eksytyksestä. Väärät profeetat ovat viimeisten aikojen merkki. He ovat susia lampaiden vaatteissa. ”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.” Väärät profeetat tunnistaa toiminnan tuloksista.

Viime torstai-illan (14.7.) terrori-isku Nizzassa paljasti jälleen kerran pahan todellisuuden. Hyökkäys sai aikaan kuolemaa ja tuskaa. Se levitti hätää ja surua, pelkoa ja kauhua. Terroriteot ja itsemurhaiskut ovat suunniteltua, vääristynyttä, pelkkää tuhoa kylvävää pahuutta, niin monelle kuin mahdollista. Niissä ei ole mitään puolusteltavaa tai hyväksyttävää. Kuinka osuvat ovatkaan Jeesuksen sanat: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät.”

Emme saa antaa periksi terrorille ja väkivallalle. Jos pelko ja viha voittavat, silloin terroristit ovat saavuttaneet tavoitteensa. Euroopan arvot ovat aivan toisenlaisia: ihmisarvo, toisen kunnioittaminen, rauha, vapaus. Erityisesti pahan nostaessa päätään tarvitaan niitä, jotka vahvistavat hyvää, totta ja oikeaa. Elämän perusasiat ovat yksinkertaisia. Paha kasvaa pahuudesta ja hyvä hyvyydestä. Vihaa vastaan nousee Raamatusta toisenlainen ääni; uskon, toivon ja rakkauden ääni. Sitä ääntä meidän on kuunneltava. Kristittyinä meidät on kutsuttu hyvän tekijöiksi, tuottamaan hyvää hedelmää.

Vääriä profeettoja on helppo nähdä Nizzassa ja kaikkialla siellä, missä pahuus saa vallan tai väkivalta vallitsee. Usein kuitenkin tuntuu siltä, ettei väärä profeetta kohtaakaan meitä vain ulkopuoleltamme. Ihmisellä on taipumus piirtää hyvän ja pahan raja yksilöiden tai ryhmien välille. Me näemme, että paha ja hyvä ovat molemmat totta, usein kilpaillen keskenään. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on Jumalan kuva. Syntiinlankeemuksessa tämä kuva särkyi. Sen seurauksena ihmisessä on taipumus sekä hyvään että pahaan. Ulkopuolella oleva paha on helppo tunnistaa. Itsessämme olevaa pimeyttä emme haluaisi nähdä.

”Hedelmistä te siis tunnette heidät.” Tämä Jeesuksen opetus koskee myös meitä. Millaista hedelmää me tuotamme? Vai olemmeko vääriä profeettoja, jotka harhauttavat itsensä ja toiset sellaisiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin, jotka vievät pois ihmisten läheltä ja Jumalan yhteydestä?

Jeesus sanoo: Taivasten valtakuntaan ”pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon”. Taivaallisen Isän tahto on, että hän yksin saa olla Jumalamme ja että me elämme ihmisiksi. Vain omiin mielipiteisiimme luottaen meissä ilmenevät pian väärän profeetan tuntomerkit. Ainoastaan Raamatun sanan opetus kestää ja saa aikaan hyvää hedelmää.

Raamattu vakuuttaa, että Jeesus on sovittanut syntimme. Hän on avannut tien Jumalan yhteyteen. Jo kasteessa hän toimi hyväksemme. Saamme uskoa syntimme joka päivä anteeksi Jeesuksen ristintyön tähden. Sen varassa pääsemme taivasten valtakuntaan. Siihen luottaen rohkenemme arvioida omaa elämäämme rehellisesti ja pyytää, että hyvä Jumala voisi meidän kauttamme tehdä hyvää.

Hyvä juhliva seurakunta. Tänään kiitämme menneiden sukupolvien työstä ja vaivannäöstä täällä Suomenniemellä. Me pääsemme osallisiksi heidän työnsä hedelmistä. Tänne haluttiin uusi kirkko, jotta täällä kuultaisiin sanomaa rakastavasta Jumalasta ja se tuottaisi lähimmäisenrakkauden hyvää hedelmää. Meidän tehtävämme on elää niin, että tulevat sukupolvet saisivat vuorostaan nauttia meidän toimintamme hyvistä hedelmistä.