Oletko huomannut, miten kesä tarjoaa paljon sellaista, mikä ei maksa mitään. Me kyllä valitamme helteisiä päiviä, mutta mikä autuus onkaan saada virkistyä järven aalloissa! Näin pääsemme hetkeksi unohtamaan kaiken sen, mikä muutoin on niin arkista ja kuluttavaa.
Vuotuisjuhlia me tarvitsemme, siis sitä, että voimme kerääntyä yhteen, kokea aitoa juhlamieltä ja tavata ihmisiä, jotka tunnemme ystävinämme.
Suomalainen uskonnollisuus on vahvasti luontoon sidottua. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa”, laulaa paimenpoika. Ja kun me nyt olemme tänne kirkkoon kokoontuneet, emmekö samalla kurottaudu arjen ylittävään maailmaan.
Arjen ylittävä maailma? Tätä tutkaillessani huomaan, että todellakin on olemassa kaksi maailmaa, nimittäin järjen maailma ja uskon maailma. Arkisiin asioihin tarvitsemme järkeä, mutta suhteessamme Jumalaan tarvitseme uskoa.
Nuo kaksi maailmaa – arjen ja uskon – eivät ole vastakohtia, mutta eivät myöskään sama asia. Siksi niitä myös kuvaillaan eri sanoilla.
Järjen maailmassa puhumme kaikesta siitä, minkä näemme ja minkä voimme todistaa, mitä voimme katsoa ja koskettaa. Järjen maailmassa kaksi plus kaksi on neljä.
Entä uskon maailma? Kun sitä lähestymme, törmäämme kysymykseen Jumalasta. ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni – – uskoa Jeesukseen Kristukseen – -” mainitsee Martti Luther Vanhassa katekismuksessa. Siis en voi oman järkeni varassa uskoa Jumalaan. Jumala ei avaudu tieteelliselle todistelulle eikä millekkään järjen varassa olevalle.
Suomenniemi-viikolla meillä on useita musiikkitilaisuuksia. Musiikissa, etenkin mahtavissa sävelteoksissa, suuret kehittelyt rakentuvat pienistä osista. Mutta toisin on uskomme laita, jossa joudumme aina palaamaan alkuvirityksiin.
Kun Jeesus kertoo vertauksia, hän palaa yhä uudelleen samoihin aiheisiin ja sijoittaa kertomansa suurempiin kokonaisuuksiin.
Se, mitä Jeesuksen kertoma vertaus kahdesta rakentajasta tarkoittaa, toistuu sekin eri muodossa myös muissa vertauksissa. Ihminen tekee omalta kannaltaan joko viisaita tai tyhmiä ratkaisuja. Tyhmä rakentaa talonsa hiekalle, viisas taas kallioperustalle.
Jokainen tietää, että hiekalle rakennettu talo ei kestä rankkasadetta, vaan kun sateet tulevat, tulva nousee ja talo sortuu. Sen sijaan kallioperustalle rakennettu talo ei sorru, koska sen perusta on kestävä.
Tämä on siis vertaus, mutta se ei ole pelkkää kuvapuhetta, vaan siinä kuvataan myös arkisessa elämässä tuttua tilannetta.
Moni muukin Jeesuksen vertaus nousee elävän elämän keskeltä. Hän puhui kallisarvoisesta helmestä, eksyneestä lampaasta, sinapinsiemenestä ja uskotuista leivisköistä. Niiden sanoma on, että meidän tulisi kohdistaa voimavaramme sellaiseen, mikä on tavoittelemisen arvoista ja kestävää.
Kun ajattelen näitä kahta rakentajaa, kyse ei ole vain siitä, että toinen rakensi talon ammattitaidottomasti, toinen ammattitaitoisesti, vaan ero on myös heidän tavassaan suhtautua itse elämään.
Tyhmä rakentaja katsoi, mihin talonsa pystyttäisi ja huomasi, että hiekkamaahan on helppo rakentaa. Hän siis yritti välttää turhaa vaivaa, ja piti silmällä vain senhetkistä tilannetta. Hänellä ei ollut tajua nähdä kauemmas, tulevaisuuteen. Kokonaisuus ei hahmottunut hänelle.
Tämä kertoo meille, miten tärkeää on nähdä elämässä käsillä olevaa hetkeä etäämmälle. Tapahtumahetkellä emme aina näe kokonaisuutta. Tyhmä talonrakentaja tahtoi välttää puurtamista. Oli vaivatonta rakentaa hiekalle, kallioperusta olisi ollut paljon työläämpi hanke. Laajempi näkökulma puuttui.
Kertomus kahdesta rakentajasta on siis vertaus, joka kuvaa kahdenlaista tapaa asennoitua elämään. Tyhmä tähyää vain siihen, mitä välittömästi näkee, kun taas viisas näkee kauemmas – aina ikuisuuteen asti.
Sanoma on perimmältään hengellinen: onko vain käsillä oleva ja näkyvä totta, vai onko totta myös sellainen, mikä ei näy ja jonka olemassaoloa emme voi tavanomaisella tavalla todistaa?
Kysymys on siitä, mikä kestää elämässä. Tarjoaako edes usko kestävää maata jalkojemme alle? ”Järkevä kuulee sanani ja tekee niiden mukaan”, on Jeesuksen vastaus tähän. Jeesus ei kuitenkaan anna yksityiskohtaista tiekarttaa siihen, millaista reittiä tulisi ajaa, jos eläisi uskonmukaista elämää..
Yksi seikka on kuitenkin varma: usko ei ole pelkästään askartelua pyhien asioiden parissa, vaan se on elämää arjessa. Tämä tulee ilmi myös siinä, ettei Jeesus käyttänyt puheissaan uskonnollisia korulauseita, vaan hän puhui mmaanläheisesti hyvin arkisista asioista.
Siksi iso kysymys on, näkyykö usko missään? Onko elämässämme havaittavissa tekojen kristillisyyttä?
Kun etsin vastausta, katselen ympärilleni, tarkkailen, tutkin. Lopulta huomaan: usko näkyy niissä ihmisissä, jotka syttyvät Kristuksen asialle.
Ja nämä ihmiset, maan hiljaiset, ovat uskon esikuvina meille. Itsestään lukua pitämättä he väsymättä hoitavat hiljaista rukousvartiota. Ehkä mekin tohdimme tunnustautua maan hiljaisiin?
Uskosta puhuessamme olemme pienellä paikalla. Se ei ole ihme, sillä vertaahan Mestarimmekin uskoa pieneen sinapinsiemeneen, joka kuitenkin riittää taivaaseen asti.
Raamatussa puhutaan kyllä uskon sankareista, mutta ne harvat, joiden uskoa Jeesus ylisti, eivät olisi pärjänneet edes suomalaisessa pyhäkoulussa.
Puhuessaan kahdesta rakentajasta Jeesus antaa neuvon: ole järkevä, äläkä sellainen tyhmä, joka tosiasioista piittaamatta pystyttää talonsa kestämättömälle perustalle. Taloa ei tule rakentaa kuivuneiden virranuomien hiekalle, vaan kovalle perustalle.
Kuten vertaukset yleensä, myös tämä kertomus avautuu vähitellen kuten mutkainen tie. Vertaus tähtää yhden ainoan asian havainnollistamiseen, eli siihen, mitä Jeesus sanoo: ”Olkaa kuin viisas rakentaja”.
Mutta vaikka miten yrittäisimme, rikkumattomaan uskoon emme yllä. Harvoin, jos koskaan, uskomme yltää edes alkusoittoa pidemmälle. Kuitenkin juuri meidän tapaisiamme ihmisiä Jumala kantaa yli kivikkoisen elämänpolun.
Muuta mahdollisuutta ei siis ole, kuin että jäämme tällaisenaan Kristuksen armon suojaan.
Maailmamme on kyllä pimeä, mutta Jumala, ollakseen Jumala, ei ole jäänyt kaukaiseen taivaaseen, vaan tulee luoksemme.
Moni voi kertoa siitä, miten hiiltynyt usko on äkisti pelmahtanut liekkiin, miten Jumala on yllättänyt, kuten hän yllätti köyhät paimenet Betlehemin kedolla.
Lopultakin usko on yksinkertainen asia. Ristin sormeni, hapuilen rukousta ja saan valon lyhtyyni. Samoin saat myös sinä.