Päivän evankeliumitekstimme on osa Jeesuksen Vuorisaarnaa Matteuksen evankeliumissa. Se on Matteuksen laatima kokoelma Jeesuksen opetuksista eri aikoina. Tällaisena kokonaisuutena sitä ei todennäköisesti koskaan ole pidetty vaan tämä saarnan muoto on lähinnä kirjallinen esitysmuoto. Samalla tavoin kuin Jeesuksen toiminta kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa esitetään yhden vuoden jaksona.
Vastaava kohta Luukkaalla on ns. Kenttäsaarna (Lk 6:17-49), joka poikkeaa osittain Vuorisaarnasta mutta on osittain samansisältöinen. Kumpikin on kuitenkin sijoitettu evankeliumien alkupuolelle ja niiden tarkoitus on olla uuden messiaan ohjelmajulistuksina. Molemmissa on ajatus siitä, että Jeesuksen julistuksessa ja toiminnassa tapahtui jotain, jonka jälkeen maailma ei enää ole entisenlainen. Ero on siinä, että kun Vuorisaarna huipentuu vihollisen rakastamisen vaatimukseen, Kenttäsaarna alkaa siitä.
Tässä jaksossa Jeesus vaatii lain täydellistä noudattamista kahden vastakohtaparin avulla. Ne ovat kymmenen käskyn selityksiä ja niissä Jeesus syventää lain merkitystä.
Käsitellessään viidettä käsky Jeesus menee teon taakse. Toisen tappaminen on hänen mukaansa vain seurausvaikutus. Taustalla on toista ihmistä – veljeä – vastaan kohdistuva viha. Viha johtaa tappoa useammin ilkeyteen toista ihmistä kohtaan. Sanat saattavat satuttaa yhtä paljon kuin teotkin.
Tämä on se perimmäinen asia, joka on syntiä. Synti kun on asia, joka erottaa ihmisen Jumalasta, lähimmäisestä, luonnosta tai jopa itsestään. Siten viha ja rakkaus ovat yhteen sovittamattomia.
Jeesus korostaa sopimisen tärkeyttä niin paljon, että se on hänen mielestään jopa syy keskeyttää uhritoimitus. Kristillisessä kirkossa tämä ajatus näkyy siinä, että ennen ehtoollista jumalanpalvelusliturgiassa on aina rippi. Mutta ei riitä, että ihminen pyytää anteeksi vain Jumalalta. Hänen tulisi myös sopia riitansa lähimmäisensä kanssa.
Rippi ei ole mikään anteeksiantamisautomaatio sille, että ensin saisi tehdä väärin ja sitten ne voisi unohtaa kun synnit käy tunnustamassa. Sellainen ajattelu ei sisällä oikeaa synnintuntoa.
Viidennen käskyn jälkeen Jeesus käsittelee kuudetta käskyä: Älä tee aviorikosta. Tässäkin Jeesus pureutuu motiiveihin varsinaisen teon taustalla.
Jeesus rinnastaa himokkaan katseen aviorikokseen. Tässä hän liittyy rabbien yleiseen opetukseen. Samalla tavoin kuin sana on teko, on myös katse tai ele teko. Ihminen viestii lähes 90% viesteistään muuten kuin sanallisesti. Ja katseita osataan tulkita.
Jeesus nostaa tässä himon varsinaiseksi ongelmaksi. Himoon nimittäin kuuluu ajatus jonkin saamisesta itselle. Himon kohde esineellistyy vain omien tarpeiden mahdolliseksi tyydyttäjäksi. Himosta puuttuu kunnioitus. Himosta puuttuu rakkaus. Rakkaus pyrkii miellyttämään toista, himo vain itseään. Siksi se on samalla tavoin varsinainen käskyn kohde kuin viha tappamisen yhteydessä.
Vuorisaarnassa Jeesus kärjistää opetustaan laista. Mieleen nousee kysymys, kuka oikeasti kykenee toimimaan tällaisen opetuksen mukaan? Itse kukin tiedämme, että suuttuminen johonkuhun on turhankin tuttu kokemus tai että silmä lepää katsellessa kaunista ihmisvartaloa. Eihän tuollainen ehdottomuus ole mahdollista. Tämän mukaan kristittyjen tulisi olla vailla inhimillisiä tunteita.
Kuitenkin näemme jatkuvasti kuinka kristityt riitelevät keskenään milloin sanallisesti milloin jopa asein. Riitelemme paitsi yksilöinä myös erilaisina ryhminä. Viime vuosina riidat ovat liittyneet Raamatun tulkintaan ja sen seurauksena naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen. Uudeksi riidanaiheeksi on tullut suhtautuminen turvapaikanhakijoihin, joita jotkut auttavat innolla ja jotkut ajaisivat mielellään takaisin kotimaihinsa.
Meitä ei totisesti tunneta Hänen opetuslapsikseen keskinäisestä rakkaudestamme kuten Jeesus Johanneksen evankeliumissa antaa ohjeen (13: 35).
Mitä tässä pitäisi tehdä?
Mitä on kristillinen rakkaus?
Miten Raamattua tulisi tulkita?
Viimeisen kysymyksen kohdalla Luther antaa selkeän ohjeen: Raamatussa on tärkeää se mikä kirkastaa Kristusta. Muu kaikki on kehällistä.
Luterilaisittain tässä on kyse lain eri käytöistä. Lailla on tunnustuskirjojen mukaan kolme eri tehtävää. Nämä lain tehtävät on luetteloitu luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvan ns. Yksimielisyyden ohjeen 6. luvun alussa
Tiedämme, että Jumalan lain avulla (1) pidetään hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden piirissä ja (2) opetetaan kaikkia ihmisiä tuntemaan syntinsä. Tiedämme myös (3), että sellaiset ihmiset, jotka Jumalan Henki on synnyttänyt (2 Kor. 3:13-18) uudesti ja joiden sydämeltä Mooseksen peite on poistettu heidän kääntyessään Herran tykö, (Ps. 119:1) elävät ja vaeltavat Jumalan laissa. Viimeksi mainitusta, kolmannesta lain käytöstä on syntynyt kiistaa muutamien harvojen teologien kesken.
Nuo lain kaksi ensimmäistä tehtävää on suhteellisen ongelmattomia: Lain tarkoituksena on pitää ihmiset aisoissa, jotta yhteiselämä sujuisi. Ajatellaanpa vaikka nopeusrajoituksia, jotka ovat kiistämättä vähentäneet liikenneonnettomuuksia. Tiedämme tämän hyvin, mutta jos niitä ei olisi, niin usean kaasujalka olisi paljon raskaampi.
Lain toinen tehtävä on näyttää meille meidän syntisyytemme, kuten Jeesus teki kärjistäessään asioita. Samalla se ohjaa meitä Kristuksen luo etsimään armoa ja anteeksiantoa.
Tuo lain kolmas käyttö on se varsinainen ongelma tulkittaessa Raamatun sanaa. Ja erityiseksi tuon ongelman luterilaisille tekee sen, että siitä eivät uskonpuhdistajatkaan päässeet yksimielisyyteen. Periaatteessa kyse on siitä, onko Raamatun antamat ohjeet kristittyjä sitovaa lakia vai ei.
Kysymyksenasettelu ei ole uusi. Jo Paavali käsitteli sitä Galatalaiskirjeessä puolustaessaan laista vapaata evankeliumia. Sitten kun jotkut hyväkkäät Korintissa tulkitsivat häntä niin, että kristitty sai tehdä mitä tahansa, hän kirjoitti kaikkein lakihenkisimmät kirjeensä Korinton seurakunnalle, joissa suurin piirtein sanoi, että ei se nyt ihan noin mene: ei kristitty voi elää ihan miten vain ja turvata aina armoon. Roomalaiskirjeessä hän sitten pyrki tasapainottamaan näitä kahta vastakkaista näkemystä.
Tämän vuoden suureen kirkolliseen kiistakysymykseen – tasa-arvoiseen avioliittolakiin – sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että ns. konservatiiviset kristityt pitävät kiinni tuosta lain kolmannesta käytöstä ja liberaalit Paavalin Galatalaiskirjeessä esittämästä laista vapaasta evankeliumista.
Eli kyse on siitä, että toiset lukevat Uuden testamentin kohtia kristillisinä lakiteksteinä ja sen pohjalta tulkitsevat homoseksuaalisuuden synniksi. Toiset puolestaan korostavat armon rajattomuutta ja sitä, että kuten pakanakristittyjenkään ei tarvinnut ensin kääntyä juutalaisiksi tullakseen kristityiksi, ei homoseksuaalienkaan tarvitse ensin kääntyä heteroiksi ollakseen kunnon kristittyjä.
Molemmilla puolilla on hyvät perusteet kannoilleen. Molemmat perustavat ajattelunsa Raamattuun: toiset enemmän yksityiskohtiin ja toiset sen yleissanomaan.
Ongelma kristilliselle kirkolle tässä kiistassa on siinä, mistä Jeesus tekstissämme puhuu. Kovin helposti singahtaa ilmaisu ”Senkin hölmö.” tai jokin muu vastava ilmaus. Tästä synnistä ei kumpikaan osapuoli ole vapaa.
Mikäli erilailla ajattelevat kristityt kuitenkin ymmärtäisivät, että omassakin tulkinnassa on aina astian makua ja että omissa synneissä on ihan tarpeeksi tekemistä, voisi toisen tuomitseminen jäädä vähemmälle. Silloin olisi olemassa mahdollisuus siihen, että toista osapuolta voisi kuunnella ja oppia ymmärtämään tämän ajatuksen logiikkaa – vaikkei sitä itse hyväksyisikään. Tärkeää olisi kuitenkin hyväksyä se, että toisen kristityn usko on ihan yhtä aitoa ja arvokasta kuin omakin – vaikka se onkin erilaista.
Ekumeenisessa liikkeessä on toistettu slogania: Hän, joka meitä yhdistää, on suurempi kuin asiat, jotka meitä erottavat. Kristuksen sovitustyö on loppujen lopuksi se, joka tekee meistä kristittyjä. Sen rinnalla kaikki muu kalpenee toisarvoiseksi.
Me kaikki tunnustamme sen, että olemme syntisiä. Tunnustamme sen, että omin avuin me emme saa taivaspaikkaamme. Tunnustamme, että saamme pelastuksemme yksin Jumalan armosta. Siinä on hyvä yhteinen pohja seurakunnan yhteiselämään. Tältä pohjalta me voimme myös yhdessä nousta tunnustamaan yhteisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…