Kottii voip aina tulla

En minä ole ,et Sinä ole hyvin hyvä tai hyvin huono. Olemme Jumalan silmäterä mitä meille sitten ikinä kuuluukin. Äitienpäivä ja rukoussunnuntai palauttivat mieleen sen, mitä äiti opetti kodista ja mitä Raamattu opettaa Taivaan kodista. Äiti sanoi nuorelle miehelle: ”Ol asias nyt sit mite vaa, ni muista; kottii voit aina tulla.” Tässä taivasuskossa olen edelleen.

Elämässä tarvitaan sinnikkyyttä ja sisua. Siitä tämä sitkeän pyytämisen sunnuntai kertoo ja siihen kehottaa.

Sain kerran lahjaksi lp- levyn. Siinä oli yksi Vladimir Vysotskin konsertti, mies ja kitara. Joukossa oli myös monen tuntema Ystävän laulu, Pesnja o drugne. Tuossa konsertissa Vysotski ei oikeastaan laula tuota laulua. Hän huutaa: On löydettävä ystävä! Samoin on laita omassa rukouksessa. Joskus voi vain ikään kuin laulaa lallattaa. Joskus on vain huokaus, pyyntö, tuskallinen huuto – huuto vaikka keskellä metsää.

Hellittämättömyys, sinnikkyys ja sisu ovat rukousta. Jeesus kertoi miehestä yöllä ystäväperheensä ovella. Tuon sinänsä arkisen ja lähinnä vieraanvaraan liittyvän kertomuksen kautta Vapahtajamme antaa uskovilleen selkeät ohjeet: Etsikää, Pyytäkää, Kolkuttakaa!

Rukous vie kohti uutta!

Etsikää, Pyytäkää, Kolkuttakaa! Uuden edessä uskomme, toivomme ja rakastamme! Mietin joskus jälkeenpäin äitiäni. Ajattelin, että hän katseli ikkunasta tielle päin, meidän lähtijöiden loittonemista; isä työhönsä, me nuoret maailmalle. En tiedä, miten asia oli mutta ajattelen, että äiti saatteli meitä hiljaisella huokauksella, rukouksella omalle tiellemme, eteenpäin.

Rukouksella katsellaan eteenpäin. En tiedä, miten voisi ymmärtää tuon kertomuksen Mooseksen käsistä. Israelilaiset sotilaat olivat voitolla amalekialaisia vastaan niin kauan kuin Mooses jaksoi pitää käsiään ylhäällä. Viimein jopa Aaron ja Hur kannattelivat Mooseksen käsiä. Ainakin sen viestin tuosta voi saada, että sinnikkyydestä ja jaksamisesta on kysymys. Rukoukseen eivät kuitenkaan kuulu taianomaiset piirteet, joiden mukaan voisimme itse säädellä lopputuloksen.

On syytä palata pääasioihin

”Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä.” (Katekismus 42). Rukouksesta ei ole syytä puhua vain ihmisen toimintana, pyyntönä tai kiitoksena. Rukous elää, kun ymmärrämme, että elämme elämäämme Jumalan kasvojen edessä.

Nykypäivänä olemme Suomessa sekä henkisesti että hengellisesti eksyksissä. Henkinen eksyneisyys on sitä, että mittakaavat ovat kadonneet. Mm. viihteen kautta monet ihmiset näkevät ilta illan perään vain toimintatapoja, joissa itsekkyys ja väkivalta ovat valloillaan. Ns. toimintaelokuvien kautta opetetaan, että ihminen ei näyttäisi olevan vastuussa millekään itseään suuremmalle. Itsekkyyden ja piittaamattomuuden jatkuva esittely vaikuttaa mieliimme. Ihmiset eivät enää tunnu näkevän mitään itseään suurempaa.

Hengellisesti olemme samaan tapaan vaarassa jäädä omalle pienelle hiekkalaatikolle tarkkailemaan vain uskoa koskevia mielipiteitä. Hyvin harvoin mielipidekeskustelevat koskevat pääasiaa. On nähtävä eteenpäin, on pyrittävä kohti tärkeintä: Etsikää, pyytäkää, kolkuttakaa Jumalaa!

Olen Jumalan silmäterä, mitä minulle sitten ikinä kuuluukin

”Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia.” (Katekismus 1). Katekismus alkaa horisontin esittelyllä. Jeesus opetti pääasioita. Jumala on elämän ykkönen. Kun rukoilette, sanokaa näin: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Siitä alkaa rukous, Rukous alkaa tajusta, että olen kaikkien ajatusteni ja huolieni kanssa Jumalan edessä.

En ole yksin. En ole umpikujassa. En ole hyvin hyvä enkä hyvin huono. Olen Jumalan silmäterä mitä minulle sitten ikinä kuuluukin.

Äitienpäivä ja rukous

Tänään on hyvä niin meidän miesten kuin naistenkin etsiä sisältämme äiti, joka tahtoo rukoilla: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. ”