Viime sunnuntain aihe, Jumalan kansan koti-ikävä, ja tämän päivän otsikko ’Taivaan kansalaisena maailmassa’ ovat lähellä toisiaan. Viime sunnuntaina painopiste oli ehkä vähän enemmän siinä, kuinka pääsiäisenä valmiiksi tullut pelastusteko on taivaallisen kodin olemassaolon ehdoton perusta. Nyt vuorostaan keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten taivaallisen kodin olemassaolo näkyy ja vaikuttaa meissä, Jeesuksen Kristuksen omikseen kutsumissa, jo tämän ajallisen elämämme aikana.
Sillä sen on vaikutettava. Taivaan kansalaisuuden on alettava tässä ajallisessa elämässä. Meidät on luotu aikaan, jossa alun perin ei ollut mitään ristiriitaisuutta iankaikkisuuden kanssa. Mutta syntiinlankeemuksen seurauksena aika ja iankaikkisuus eivät olekaan enää helposti yhteen sovitettavia. Iankaikkisuutta emme voi paeta, mutta pelkän syntiinlankeemuksen vaikutuksesta se on väistämättä iankaikkista kadotusta, jotain, jonka syvyyttä me emme voi edes käsittää. Se, mihin meidät oli tarkoitettu, taivas, on mahdollinen vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen täydellisen sovitustyön vuoksi. Ja kun olemassaolomme kerran alkaa tässä ajassa, meillä on vain tämä aika, johon on sitten mahduttava se, mikä muuttaa kurssin kadotuksesta taivaaseen.
Niin mielellään ihminen tahtoisi Jumalan pakottavan kaikki taivaaseen. Ajatellaan, ja usein lausutaan ääneenkin, että jos Jumala kerran on hyvä, eihän hän mitenkään muuten voi toimiakaan. Jumalan hyvyys on totta, mutta meidän arvostelukykymme ei riitä sen mittariksi. Jumalan hyvään luomistyöhön kuului se, että hän loi meidät kuvakseen ja yhteyteensä. Ei hän meitä luonut tahdottomiksi roboteiksi, vaan eläviksi sieluiksi, joille oli mahdollista vapaasti rakastaa Jumalaa ja elää siten parasta mahdollista elämää iankaikkisesti. Sitä vapautta ensimmäinen ihminen käytti väärin, ja hänen valintaansa me kaikki olemme sidottuja. Emme me rakasta Jumalaa luonnostamme. Luontomme haluaa päinvastoin Jumalan paikalle ja asemaan. Jumalan käsittämätöntä hyvyyttä on sitten se, kuinka hän tästä huolimatta rakasti ja rakastaa meitä langenneita ihmisiä. Kun meistä tuli kyvyttömiä valitsemaan hänen puoleensa, hän valitsi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa meidät. Tässä on avain. Tässä on avain Jumalan hyvyyden aavistamiseen ja avain taivaaseen.
Päivän evankeliumissa Jeesus rukoilee viimeisenä opetuslasten kanssa vietettynä iltana näiden puolesta ja puhuu heistä ihmisinä, jotka Isä Jumala on valinnut ja antanut hänelle. Tarkkaan ottaen Jeesus ei alkukielisessä Raamatussa puhu valinnasta, vaan hän kuvaa omiaan lauseella: ”jotka annoit minulle maailmasta”. Jeesuksen rukouksesta käy siis selvästi ymmärrettäväksi, että on todellinen ero Jeesuksen omien ja muun maailman, eli muitten ihmisten, välillä. Jeesushan jopa sanoi, että hän rukoilee vain näiden omiensa puolesta, mutta maailman puolesta hän ei rukoile. Meille tuon Jeesuksen rukouksen viesti on se, että jos olemme Kristuksen seuraajia, ei meillä pitäisi olla mitään tärkeäpää asiaa kuin taivaan kansalaisuus, taivaaseen pääseminen ja sille tielle muittenkin kutsuminen. Viime sunnuntain evankeliumissa, tämänpäiväisen rukouksen jatkossa, Jeesus lausui: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta” (17:15). Vaikka taivaan kansalaisina tiedämme, että tällä näkyvällä maailmalla on edessään lopulta tuho, ei meidän ole määrä eikä edes lupa pysähtyä sitä odottamaan. Amerikasta uutisoitiin vasta, jälleen kerran, seurakunnasta tai lahkosta, jonka johtaja oli varma maailmanlopun alkamisesta eilen, siis 21.5.2011. Sen seurauksena häntä seurannut joukko oli katkonut yhteytensä ajallisen elämän yhteyksiin. Mikä lieneekään tuon joukon mielenmaisema tällä hetkellä?!
Jumalan meille käsittämätön valinta sisältää kaksi puolta. Se, mitä Herra Jeesus Kristus teki elämässään, kärsimisessään, kuolemassaan ja kuolleista nousemisessaan, on tehty kaikkien aikojen kaikkia ihmisiä varten. Koko maailma on sovitettu. Ja silti Jeesus sanoo, etten rukoile maailman puolesta. Evankeliumin tiivistelmänä pidetään usein Jeesuksen sanaa Nikodemokselle: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh.3:16). Siinäkin puhutaan koko maailmasta. Mutta siinä näkyy valinnan toinenkin puoli, sama rajaus kuin Jeesuksen rukouksessa tämän sunnuntain evankeliumissa. ”Joka häneen uskoo”. Rukouksessaan Jeesus sanoi: ”He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi”. Samasta asiasta on kyse. Uskon perusta on sana, sana, joka on tullut Isältä Jumalalta. Näkyvällä tavalla sana tuli tähän todellisuuteen, kun Jeesus syntyi ihmiseksi. Siksi usko Jumalaan ei voi koskaan ohittaa Jeesusta Kristusta. Siksi voidaan sanoa, että hänessä Jumala valitsi ja valitsee taivaaseen.
Usko Kristukseen, taivaan kansalaisuuden perusta, ei rakennu millekään pettävälle tai epämääräiselle pohjalle. Kun Jeesus viittaa omiinsa, hän liittää tiedon ja uskon saumattomasti yhteen. Raamatunkäännöksestämme on jostain syystä jätetty pois vahventava sana ”todella”. Jeesus nimittäin sanoo: ”Nyt he tietävät todella, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt”. Aivan liian helposti on mukauduttu Jumalaa vastustavan maailman määritelmään, jossa tieto ja usko on asetettu toisilleen vastakkaisiksi. Jeesus puhuu aivan muuta: oikea tieto on oikean uskon perusta. Jeesuksen seurassa kulkeneet opetuslapset kasvoivat tähän totuuteen. Muistamme Simon Pietarin sanat siinä vaiheessa, kun moni oli loukkaantunut Jeesuksen opetukseen hänen lihansa syömisestä ja verensä juomisesta ja Jeesus oli kysynyt: ”Aiotteko tekin lähteä?” ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä”, oli Pietari vastannut (Joh.6:67-69).
Jatkaessaan rukoustaan opetuslastensa puolesta Jeesus vähän myöhemmin laajensi kohdettaan seuraavasti: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun” (17:20). Opetuslapset olivat taivaan kansalaisiksi kutsuttuina saaneet olla kolmatta vuotta koulutuksessa, jolla oli selkeä päämäärä. Heidän tehtävänään oli jatkossa todistaa kaikesta siitä, minkä olivat oppineet, nähneet ja kuulleet. Apostolien opetuksen perustalle rakentuneen kirkon jäseninä me kuulumme siihen joukkoon, jonka puolesta Jeesus rukoili. Edelleen meillä on myös sama tehtävä kuin apostoleilla. On Jumalan asia, milloin aika on täynnä ja hän puhaltaa pelin päättyneeksi. Nyt meidän tehtävämme on välittää edelleen se, minkä uskomme ja tiedämme.
Tässä jumalanpalveluksessamme meillä on suuri ilo saada yhdessä olla katselemassa ja kiittämässä, miten Jumalan sanan totuus kantaa hedelmää. Jeesuksessa Kristuksessa meidät on valittu iankaikkiseen elämään. Se kuuluu kaikille, jotka sitä eivät ylpeydessään hylkää. Sen lisäksi Kristus kutsuu ja valitsee erityisesti sellaiseen tehtävään, jossa uskoa ja tietoa saa olla välittämässä aivan täyspäiväisesti seurakunnan yhteydessä. Ennen evankeliumimme rukousta Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy” (Joh.15:16). Uskomme ja luotamme, että Herramme Kristus on itse valinnut ja kutsunut Annika Kulhuan siihen seurakuntamme nuorisotyönohjaajan virkaan, johon saamme hänet tänään olla siunaamassa. On suuri ilo tietää, että hän on saanut kasvaa tehtäväänsä seurakunnassa, jossa kristillisen uskon ja perimmältään Jumalalta tulevan oikean tiedon yhteys on kirkkaasti tunnus-tet¬tu ja julistettu. Tämän päivän evankeliu¬mis¬sa Jeesus sanoi opetuslapsistaan: ”…minun kirkkauteni on tullut julki heissä”. Sitä me myös seurakuntana rukoilemme sinulle, Annika; että Kristuksen kirkkaus saisi tulla sinun työssäsi näkyviin.
Kaikkein suurin voiman ja rohkeuden lähde tässä työssä on kuitenkin se, että tiedämme Herramme Jeesuksen Kristuksen rukoilleen ja rukoilevan edelleen jokaisen työhönsä kutsuman puolesta. On ero taivaan kansalaisten ja maailmaan kuuluvien välillä, mutta meidän silmiltämme se on etukäteen salattu. Siksi ainoa mahdollisuutemme on kohdata jokainen vastaamme tuleva ihminen pitäen esillä sitä tosiasiaa, että kaikille pelastus on valmistettu, kaikille se riittää. Suokoon Jumala, että se myös mahdollisimman monelle tässä ajassa kelpaisi!