4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh 16:5-16, Arto Antturi

Arto Antturi
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Maailma on väärässä

Maailma on väärässä.
Totuus on poissaolossa.
Ajattelin sanoa jotain tästä pöyristyttävästä väitteestä, että maailma on väärässä. Eikä ainoastaan niin, että maailma on väärässä, vaan lisäksi Totuuden henki tulee ja johtaa Jeesuksen seuraajat tuntemaan koko totuuden.

Väärässä oleminen on hankalaa. Nuorena miehenä kuulin kerrottavan eräästä armeijan kouluttajasta, jolla oli tapana esittäytyä alokkaille sanomalla: ”En ole koskaan ollut väärässä, paitsi yhden kerran. Tapahtui niin, että luulin erehtyneeni, mutta myöhemmin kävi ilmi, että en ollutkaan.” Se tuntui mielestäni hyvältä tavoitteelta. Ei ole kiva olla väärässä. Kun puhuin tästä ruokapöydässä vaimoni Tiina muistutti mieleen erään tapauksen muutaman vuoden takaa. Pesukone lakkasi toimimasta. Vaikka mitä yritimme, se ei inahtanutkaan. Selvitimme korjauskustannuksia, mutta päädyimme sitten – kuten valitettavasti liian usein nykyään – siihen, että on halvempaa ostaa uusi. Ja niin tehtiin. Uusi ostettiin. Kodinkoneliike toi sen ja vei vanhan mennessään. Mutta kun uusi oli kytketty, sekään ei lähtenyt toimimaan! Ja silloin mieleeni juolahti, että kannattaisi varmaan katsoa sulake. Tiinan mukaan se on yksi niistä kerroista, jolloin kasvoilleni on levinnyt kaunis punainen värisävy.

Väärässä olemista on monenlaista. Ei kaikella ole kovin isoa merkitystä. On ihan eri asia erehtyä osoitteesta, kun on menossa kyläilemään, kuin erehtyä osoitteesta, kun on pommittamassa vihollisen oletettua tukikohtaa. Mutta kukaan ei halua olla väärässä ehdoin tahdoin. Tai jos olemme, meillä on taipumuksena käyttää kaikki osaamisemme ja kykymme toisten vakuuttamiseksi siitä, että oikeastaan tarkoitimmekin jotain ihan muuta.

Mutta vaikka väärässä oleminen on niin epätoivottu olotila, siihen on olemassa myös toinen, optimistinen suhtautumistapa. Se, että erehtyminen ei ole pelkästään inhimillistä, se on jopa välttämätöntä. Se on luovaa. Oikeastaan meidän länsimainen tiedonhankintamenetelmä, jota myös tieteeksi kutsutaan, perustuu väärässä olemiseen. Miten niin? Yksinkertaistettuna tiede perustuu siihen, että tehdään havaintoja, joiden perusteella luodaan oletus, hypoteesi. Hypoteesin tulee olla sellainen, että sitä voidaan kokeellisesti testata. Eikä vain voida, vaan sitä myös tulee tällä tavalla testata. Ja jos kaikki menee hyvin, kokeiden perusteella voidaan luoda teoria, siis kokonaisvaltainen selitysmalli, jollekin luonnolliselle ilmiölle.

Tässä yksinkertaisesti kuvatussa menetelmässä erehtymisellä, väärässä olemisella, on merkittävä tehtävä. Ensinnäkin hypoteesin tulee olla siten muotoiltu, että se voidaan osoittaa vääräksi. Siksi sen on oltava testattavissa. Ja toiseksi, teorian eli saavutetun kokonaisvaltaisen selitysmallin yksi ominaisuus on, että sitä ei ole vielä osoitettu vääräksi. Mutta on tärkeää, että se voidaan sellaiseksi osoittaa – riippumatta siitä, kuinka laaja todistusaineisto puhuu sen puolesta, kuinka moni asiantuntija tukee sitä tai kuinka suosittu se on. Oikeastaan kyse ei ole pelkästään siitä, että teoria voidaan osoittaa vääräksi. Kokemus osoittaa, että jokainen selitysmalli ennemmin tai myöhemmin osoitetaan vääräksi. Mutta kun teoria osoitetaan vääräksi, tiede ei ole suinkaan epäonnistunut, vaan se edistyy. Väärässä oleminen ei siis tässä katsantokannassa johda pois totuudesta, vaan vähitellen sitä kohti.

On vain käynyt niin, että tätä samaa yrityksen ja erehdyksen menetelmää on alettu käyttää myös muilla elämänalueilla, politiikassa, taloudessa, jopa taiteessa. Mikä tahansa, mikä kulloinkin saa vahvimman näkyvissä olevan tuen, edustaa totuutta. ”Voimakkain perustelu on aina paras.” La raison du plus forte est toujours la meilleur.

Onko tämä nyt liian kaukana evankeliumista? Ei minusta. Jos evankeliumi puhuu totuudesta ja väärässä olemisesta, juuri tämä on tärkeää. Mutta asia on esitettävä henkilökohtaisemmin. Jeesushan puhui nämä sanat jäähyväisinä, lohdutuspuheena seuraajilleen. Niissä on vahva henkilökohtainen, jopa tunteellinen viesti. Jeesus tuntee seuraajansa. Hän tietää heidät ihmisiksi, joilla on inhimilliset tarpeet. Siksi hänen viestinsä liittyy ihmisen perusluonteeseen ja perustarpeisiin.

Ihminen on rakennettu niin, että me haluamme nautintoa ja arvonantoa. Dale Carnagie, joka 1930-luvulla kirjoitti yhden kaikkien aikojen menestysteoksista Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, nimitti tätä tarpeeksi ”olla tärkeä”. Jokainen haluaa tavalla tai toisella olla tärkeä. Intialainen luennoitsija Parthasarathay, joka vieraili Suomessa muutama vuosi sitten, puhuu kahdesta perushalusta: omaksi saaminen ja nautinto. Oikeastaan ne ovat samaa asiaa. Alusta lähtien ihmisen mieli haluaa voittaa omakseen koko maailman. Halu ei ole sinänsä paha, mutta ihminen on huono rajaamaan sitä. Rikkainkin ihminen haluaa rikastua lisää. Se jolla on valtaa, haluaa lisää valtaa. Se, joka on kaikkein kaunein, haluaa tulla vielä kauniimmaksi. Ja se, joka osaa tarjota ihmisille sitä, mitä he haluavat, menestyy. Totuudelle saadaan kätevästi markkinahinta. Totuus vaihtelee sen mukaan, mikä menee kaupaksi ja mikä aate saa eniten edustajia kirkkovaltuuston.

Mutta Jeesuksen menestystarina osoittaa, että maailma on väärässä. Totuus on poissaolossa. Synkässä pimeydessä on hehkuva valo. Onnellisia ovat ne, jotka nyt itkevät. He saavat nauraa. Heiltä puuttuu jotain. Siksi he ovat onnellisia. Onnellisia ovat murheelliset. He saavat lohdutuksen. Heiltä puuttuu lohdutus, siksi he ovat onnellisia. Onnellisia olette te, kun maailma vihaa teitä Jeesuksen seuraamisen vuoksi. Teiltä puuttuu… suosio? Tärkeys? Mutta se, mikä sinulta puuttuu maailman silmissä, se sinulla on tallella Kristuksessa.

Vielä paljon muutakin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta ei tämä tästä puhumalla parane. Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne. Pyhä Henki, Puolustaja, itse tulkoon ja opettakoon.

(Saarna pidetty Vanhassa kirkossa klo 10 ja Tuomasmessussa klo 18.)