1.
”Näitä minä käsken teille”, sanoo Jeesus päivän evankeliumissa. ”Minä käsken.”
Jeesus ei pyydä, ei kehota eikä maanittele, vaan käskee. ”Se on minun käskyni.” Niin Hän sanoo.
Eikä tässä puhu kuka tahansa. On paljon käskyjä ja käskijöitä, joille voi kohauttaa olkapäitään ja saman tien unohtaa heidät ja heidän määräyksensä. Tässä sen sijaan puhuu sellainen Käskijä, jota ei sivuuteta. Tässä annetaan määräyksiä, joille ei voi hymyillä vaivautuneesti ja vaihtaa sitten puheenaihetta.
Tässä puhuu itse kaikkivaltias Jumala. Ja kun Jumala puhuu, maan perustukset järisevät ja ihmissydän värisee pelosta. Jos maailman meteli ehkä tässä ja nyt peittäisikin Hänen äänensä alleen, kerran se jylisee sellaisella voimalla, että se kaataa kaiken ja kaikki, myös meistä jokaisen. Ja me pyydämme, ettei Hän enää puhuisi, mutta pyydämme turhaan. Jumala sanoo viimeisen sanan meistä ja maailmasta.
2.
Jumala sanoi kuitenkin myös ensimmäisen sanan. Hänen Sanansa kautta kaikki on luotu. Hän puhui sen tyhjyyteen ja teki sillä tavoin olemattomasta olevan. Hän käski, ja kaikki syntyi. Hänen käskynsä hedelmiä ja Hänen iankaikkisen Sanansa tekoa olemme mekin, Hänen kuvakseen luodut ihmiset.
Eikä Jumala tehnyt meistä Sanallaan vain elävän ruumiin ja tuntevan sielun aihioita eikä lähettänyt meitä tekemään itse itsestämme loput. Hän ei jättänyt luomistyötään kesken eikä meidän täydennettäväksemme. Ei Hän antanut meille vapautta ”määritellä itse itseämme”, niin kuin nykyisin on tapana ajatella ja vaatia – ettei siis olisi mitään valmiiksi annettua eikä määriteltyä, vaan kaikki ihmisessä olisi hänen itsensä joka hetki muokattavissa ja valittavissa ilman, että kukaan ulkopuolinen saisi millään tavoin puuttua siihen. Hän lähetti meidät kyllä ”viljelemään ja varjelemaan” luomakuntaa, mutta meidät Hän teki heti valmiiksi.
Jumala antoi meille elämän lahjan, mutta myös sen rajat, suunnan ja sisällön. Hän määritteli, minkälaisia Hän halusi meidän olevan. Emme me.
3.
Sellainen on Jumala, joka tämän päivän evankeliumissa käskee meitä. Se sama Sana, jonka Jumala kerran lausui ja jonka kautta Hän meidät loi, puhuu meille nyt lihaksi tulleena Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan ja Marian Pojassa. Kun Jeesus käskee, Jumala puhuu – ja se on puhetta, jota ei pääse pakoon.
Me emme kuitenkaan aina mielellämme suostu käskettäviksi. Toisen tahtoon suostuminen sotii meidän itse määrittelemäämme ”ihmisen itsemääräämisoikeutta” vastaan.
Eikä aina pidäkään totella. On yllin kyllin esimerkkejä siitä, mihin erilaisten käskyjen sokea totteleminen voi johtaa silloin, kun käskijänä ei ole Jumala, vaan ihmiset, eikä vain Jumalan tahtoa toteuttava esivalta, vaan Jumalaa vastaan kapinoivat diktaattorit tai aatteet. Ja harmittomalta kuulostava ”yleinen mielipide” on valtaan nostettuna vaarallinen.
Silti näitä käskijöitä moni mielellään kuuntelee ja tottelee. Ja minäkin vapisen Jumalan käskyjen edessä. En ollenkaan ihmettele, ettei niitä ei haluta kuulla, saati totella, vaikka moni ihmisten sääntö ja määräys meille hyvin kelpaa.
Kun on nimittäin kerran koettanut elää Jumalan käskyjen mukaan, joutuu joko muuttamaan niitä helpommiksi tai toteamaan, että ”ei tästä mitään tule”, ei sillä tavoin kuin Jumala sitä minulta vaatii. Jumala ei käske mitään puolinaista. Ei Hänelle myöskään riitä, että me teemme vähän sinne päin, huolimattomasti ja hutiloiden sen, mikä on Hänen ehdoton määräyksensä. Jumalan käskyyn sisältyy täydellisyyden vaatimus, ja minä olen kaukana siitä. Ja niin olet sinäkin.
4.
Sen tähden on lopulta kauheaa, kun Jeesuskin käskee ja komentaa. Vai onko? Eikö sitä yhtään lievennä se, mitä Jeesus käskee meidän olla ja tehdä?
”Jos te minun käskyni pidätte, niin te pysytte minun rakkaudessani.” Niin Jeesus sanoo. ”Se on minun käskyni, että te rakastatte teitänne keskenänne”. ”Näitä minä käsken teille, että te toinen toistanne rakastaisitte.”
Jeesuksen käskyjen sisältö on rakkaus. Ei Hän meiltä mitään pahoja asioita vaadi. Ei meidän tarvitse minkään aatteen tai diktaattorin nimissä tehdä itsellemme tai toisille pahaa. Ei meidän tarvitse alistaa eikä tuhota, ei hävittää eikä rikkoa.
Mutta paljon Jeesus meiltä vaatii. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi, ja ”Jumala on rakkaus” (1 Joh. 4:8). Sen tähden Jeesus käskee meitä olemaan rakkaudessa ”täydelliset, niinkuin” meidän taivaallinen Isämme ”täydellinen on” (Matt. 5:48). Jeesus käskee meitä olemaan Jumalan kaltaisia – ei Hänen jumalallisen luontonsa puolesta, vaan Hänen olemustaan luomakunnassa heijastaen sekä yksittäisinä ihmisinä että seurakuntana, toinen toisemme uskonystävinä, mutta myös lähimmäisinä kaikille ihmisille, niillekin, jotka vihaavat ja vainoavat meitä. Sillä näinkin Jeesus sanoo:
Rakastakaat vihollisianne, siunatkaat niitä, jotka teitä sadattavat, tehkäät niille hyvin, jotka teitä vihaavat ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja vahingoittavat, että te olisitte teidän Isänne pojat, joka on taivaissa. (Matt. 5:44-45)
Tähän me emme pysty – emme sillä tavoin täydellisesti, että voisimme meissä olevan ja meidän kauttamme toteutuvan rakkauden perusteella sanoa, että varmasti olemme Jeesuksen omia ja Jumalan rakkaita lapsia. Joka jotakin muuta luulee, joutuu kerran näkemään, ettei luulo ole tiedon väärtti, kun Jumalan viimeinen sana jylisee ja ihmisen sydän käpertyy pelosta kokoon, mutta auttajaa ei ole.
5.
Vai onko sittenkin? On. Varmasti on. On vielä nyt, kun meillä on armon aika. Ja jos meillä on armon aikana Auttaja, meillä on Hänet myös viimeisenä päivänä, kun armon aika päättyy.
Niin kauan kuin käperrymme pelosta itsemme ympärille tai yritämme sankarillisesti omin voimin tehdä sen, mikä on meille mahdotonta, silloin elämme, toimimme ja hukumme vain itsestämme kiinni pitäen ja tyhjän päällä seisten. Jos rehellisesti tutkimme vaellustamme ja rakkautemme määrää Jeesuksen käskyjä kuunnellen, masennumme ja lannistumme tai alamme vihata Käskijää.
Käsky rakastaa on kyllä oikea. Se ei voisi oikeampi olla. Mutta rakkauden olemukseen kuuluu avautua ulospäin eikä käpertyä itsensä ympärille. Sen olemukseen kuuluu tarkkailla lähimmäisen tilannetta ja tarpeita eikä tutkia omaa sisintä kaikkine sen kykyineen ja puutteineen. Rakkauden ei edes kuulu kysyä, ”kuinka hyvin osaan rakastaa”, koska sen aika ja voimat kuluvat sen pohtimisessa, mitä Jumalan kunnia ja lähimmäisen tarpeet vaativat.
6.
Tämä kertoo myös, mitä lopulta on päivän evankeliumin Jeesuksen käskyjen takana. Ne eivät puhu ainoastaan ahdistuksesta liian ison haasteen edessä, eivät vain meidän riittämättömyydestämme, eivät pelkästään meidän epäonnistumisistamme. Niistäkin ne kyllä puhuvat, ja silloin ne voivat vaikuttaa vihaa ja haluttomuutta totella Jumalan rakkauden käskyjä. Niin Jumalan laki toimii: se näyttää meille, ettei meistä ole täyttämään sen vaatimuksia, että olemme kaikessa ulkonaisessa kunnollisuudessammekin lopulta kadotettuja syntisiä.
Mutta päivän evankeliumi ei olisi evankeliumi, ilosanoma, jos se olisi meille vain täydellisyyden vaatimus. Kun Jeesus vaatii meiltä sellaista, mihin emme pysty, Hän tekee sitä Jumalan ”vierasta työtä”, joka on välttämätöntä, jotta näkisimme oikein oman tilamme Jumalan edessä ja jotta Jumala itse voisi auttaa meitä.
7.
Juuri sen Hän tekee päivän evankeliumissa. Meidän pitää vain pyytää Pyhää Henkeä ottamaan lain peite silmiltämme, jotta osaamme lukea sanaa, niin kuin se on kirjoitettu. Sen Hän varmasti tahtookin tehdä. Sillä näin Jeesus sanoo: ”Näitä olen minä teille puhunut, että minun iloni teissä pysyis ja teidän ilonne tulis täydelliseksi.”
Ei Jeesus halua tehdä meistä surullisia eikä ahdistuneita, ei vihaisia eikä katkeria. Jeesus puhuu omasta ilostaan ja siitä, kuinka Hän toivoo sen tulevan täydelliseksi meissä. Ja mitä muuta Hän voisi tässä tarkoittaa, kuin ”iloöljyä” ja ”rakkautta” itseään eli Jumalan Pyhää Henkeä! Hän puhuu ilosta, jonka lähde ei ole meissä. Hän puhuu omasta Ilostaan eli Pyhästä Hengestä, joka olla ja asua meissä ja valaista meidän koko elämämme.
Näin P. Johannes kirjoittaa päivän epistolassa: ”Ja tämä on hänen käskynsä, että me hänen Poikansa Jesuksen Kristuksen nimen päälle uskoisimme ja rakastaisimme toinen toistamme, niin kuin hän käskyn meille antoi.” (1 Joh. 3:23)
Uskon kautta saamme Pyhän Hengen lahjan ja ilon Hänessä. Voisi sanoa, että juuri Hän on uskon syvin salaisuus. Ja vasta sitten, kun meillä on usko, voimme myös rakastaa, niin kuin Jeesus käskee meitä.
Eikä usko ole meidän tekomme, ei meidän otettavissamme eikä hankittavissamme. Se on Jumalan lahja, jonka Hän varmasti haluaa kaikille niille antaa, jotka näkevät oman uskonsa puutteen ja rakkautensa vaillinaisuuden.
Sillä näin sanoo Jeesus päivän evankeliumissa: ”Ette minua valinneet, vaan minä valitsin teidät ja sääsin teidät, että te menisitte hedelmää tekemään ja teidän hedelmänne pysyis – että mitä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän antaa teille.”
Ja se, mitä Isä haluaa antaa ja mitä Hän myös toivoo meidän pyytävän, se on Pyhä Henki itse. Ja kun me sitä iloa Kristuksessa, Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa turvaten anomme, Isä antaa rakkautensa lahjan ja Pyhän Hengen meille. Ja jo silloin, kun me Henkeä uskossa anomme, Hän on meissä, sillä kukaan ei voi pyytää Hengen lahjaa olematta Hänestä jo osallinen.
8.
Kaikki tämä perustuu siihen, että Jeesus on jo edeltä tehnyt ja hankkinut kaiken sen, mitä Hän tahtoo meille antaa ja mitä Hän käskee meitä tekemään: ”Jos te minun käskyni pidätte, niin te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä pidän Isäni käskyn ja pysyn hänen rakkaudessansa.”
Tämä Jeesuksen lause pitää lukea lopusta alkuun: että niin kuin Jeesus on täydellisesti täyttänyt Isänsä tahdon ja hetkeäkään Hänestä irtaantumatta pysynyt Pyhän Hengen yhteydessä, niin Hän antaa saman Hengen myös meille ja tekee meistä sillä tavoin Hänestä osallisina Isänsä käskyjen täyttäjiä. Ja kaikki ne käskyt sisältyvät yhteen ainoaan: ”Rakastakaa toisianne, veljiänne, mutta myös vihollisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä ja kuollut puolestanne, kun vielä olitte minun vihollisiani.”
9.
Evankeliumia, ilosanomaa, on siis meille se, että Jeesus on meidän puolestamme jo täydellisesti tehnyt ja täyttänyt sen, mitä Hän käskee meidän olla ja tehdä. Kun me tulemme uskossa osallisiksi Hänestä, niin kuin meidät jo kasteessamme on Häneen liitetty ja olemme Hänet päällemme pukeneet, niin meistä tulee myös Hänen rakkautensa välikappaleita – ei enää itseämme ajatellen, ei omaa pelastustamme surren eikä ankaraa Käskijää peläten ja vihaten, vaan avautuen itsemme ulkopuolelle ja ajatellen lähimmäistä, joka tarvitsee apuamme, ja Jumalaa, joka ansaitsee kunnian, kiitoksen ja ylistyksen.
Nyt näemme Jumalan lain sen ”kolmannessa käytössä” eli ohjaamassa armosta pelastettuja ja ansiotta vanhurskautettuja toimittamaan rakkauden tekoja. ”Toisessa käytössään” Jumalan laki tuomitsee meidät tämänkin päivän evankeliumissa, mutta vain tehdäkseen meistä vastaanottavaisia Hänen ehdottomalle armolleen Jeesuksessa Kristuksessa. Ja kun Hän on ottanut meiltä pois kuoleman ja kadotuksen kauhun eikä enää vaadi meiltä täydellisiä tekoja pelastuksemme ehtona, me saamme korvat kuulla Hänen hyviä neuvojaan siinä aina keskeneräisessä, pienessä ja puutteellisessa, mutta silti Kristuksen tähden siunatussa rakkauden palveluksessa, jonka tarpeelle ja mahdollisuuksille Pyhä Henki avaa silmämme.
10.
Eikä meidän sitä toimittaaksemme tarvitse tehdä mitään merkillistä eikä outoa. Joskus meitä kyllä sellaiseenkin kutsutaan, joitakuita meistä. Mutta kaikki meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalan rakkaudella lähimmäisiämme siinä maailmassa ja siinä tilanteessa, jossa juuri nyt olemme ja elämme.
Se sulkee kyllä sisäänsä myös kaukaisimmat lähimmäiset. Ei Jumalan rakkaus tunne valtioiden rajoja, ei kielimuureja eikä vihanpitoa eri kulttuurien välillä. Silti Herra, joka vaatii meitä rakastamaan myös vihollisiamme, puhuu tänään ”veljien rakastamisesta”. Ennen outoja ja merkillisiä kutsumuksia meillä on ihan tavallisia tehtäviä ihan tavallisessa elämässämme.
Meillä on rinnallamme puoliso. Meillä on lapset ja vanhemmat. Meillä on työpaikka, kavereita ja ystäviä. Meillä on seuroja, puolueita, kerhoja ja yhdistyksiä. Siinä meillä on ensimmäinen kutsumuksemme ja ne lähimmät ihmiset, jotka tarvitsevat Jumalan rakkautta Kristuksessa.
Mutta ennen kaikkea meillä on seurakunta. Se olemme me, jotka istumme vierekkäin tai vähän kauempana toisistamme ja olemme kasteessa saman Kristuksen päällemme pukeneet ja tulleet Hänessä osallisiksi samasta Hengestä. ”Rakastakaa toisianne”, sanoo erityisesti seurakuntana meille Herramme Jeesus.
Se on Hänen hyvä käskynsä, jonka Hän on ristillä täydellisesti täyttänyt. Sen tähden se on meille kevyt ja suloinen ies erityisesti nyt, kun elämme Pääsiäisen iloista aikaa jo nyt Pyhän Hengen lahjasta eläen, mutta samalla Hänen antamansa rakkauden alituista enentymistä pyytäen. Amen.