4. sunnuntai loppiaisesta, 2. Tim. 1: 7–10, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta.
Hän on meidät pelastanut
ja kutsunut pyhällä kutsullaan,
ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti,
jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen
ja joka nyt on tullut julki,
kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt.
Hän on kukistanut kuoleman
ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden
lähettämällä maailmaan evankeliumin.
Eräs vanha rovasti katsoi taakse elämäänsä. Vanhan miehen alakulolla voimien vähetessä hän totesi tehneensä työnsä huonosti, koska oli elämänsä aikana saarnannut kolme kirkkoa tyhjäksi. Kukan ei jaksanut enää kuunnella häntä.
Eräs toinen pappi oli varsin menestyksekäs, mutta suri sitä, että hänen aikuinen tyttärensä oli eronnut kirkosta ja niinpä lastenlasta ei kastettu. Hän pohti, miten saattoi olla menestyksekäs, kun ei onnistunut välittämään kristinuskoa edes omilleen.
Erään kaupunkiseurakunnan moninaisen taitava ja ahkera työntekijäkunta koki kalvava epäonnistumisen tunnetta, kun alueen väkiluvun kasvaessa seurakunnan jäsenmäärä vain pieneni, ja viime syksyllä ihan muista syistä monet erosivat seurakunnasta. Hyvä työ ja hyvä tarkoitus kokivat kolauksen.
Tänään kuulemme Paavalin kirjoittavan vankilasta. Ei siis mikään menestystarinan puitteita. Vangittunakaan Paavali ei suostu tunnustamaan ”pelkuruuden henkeä”, vaan hän siunaa työtoveriaan Jumalan antaman Pyhän Hengen lahjalla, joka ilmenee ”voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen” muodossa.
Vaikka kirkon laiva purjehtiikin aikamme myrskyisissä vesistöissä, saamme pyytää yhä uudelleen ”voiman, rakkauden ja terveen harkinnan henkeä”. Voima ei tule punttisalista, vaan kristityn kestävyyslaji on pyhässä kasteessa saatu usko. Myös siunaus, vihkimys ja kutsu seurakunnan työsuhteeseen välittävät päivittään jaksamista työssä. Huokaillessamme omaa voimattomuutta ja työn tulosten näkymättömyyttä pyytäkäämme aina uudelleen voimaa ylhäältä.
”Rakkauden henki” ei ole tunnetila, vaan Pyhän Hengen lahja: rakkaus on olemista toisen rinnalla ja hänen kanssaan, suostumista lähimmäisen elämän ehtoihin. Heinäteko- eli maalaisjärki käyttää tervettä harkintaa. Se tekee todistuksen Herrastamme aidoksi. Emme siis todista itsestämme emmekä kirkosta tai seurakunnasta, vaan Herrasta. Hänen evankeliuminsa vie vaivaan, ja vaivan jälkeen kunniaan, silloin kun Hän tahtoo.
Pelastus ei riipu meistä, vaan Jumalasta. Vaikka teemmekin paljon työtä ja työpäivät ovat pitkiä, seurakunta ei seiso meidän varassamme, vaan se perustuu siihen peruskallioon, joka pysyy Jumalan ”oman päätöksen ja armon mukaisesti”. Tarkastelun näkökanta muuttuu. Tätä uskonpuhdistusta tarvitsemme jatkuvasti. Siitä kertovat myös tämän kirkon murskatut kallioseinät. Kallio kantaa, ja sen rikotut rippeetkin rakentavat kirkkoa.
Kristuksen valossa elämä saa uutta katoamatonta voimaa. Seurakunta ja sen työntekijät jaksavat, koska kuolema on kukistettu ja kristitty on osallinen uudesta ylösnousemusvoimasta. Jeesus Kristus on se alullepanija, se kutsuja ja se uudistava ylösnousemusvoima, joka päivittäin tekee katoamattomuuden työtään meissä ja kauttamme lähimmäisissämme tässä seurakunnassa. Hän nostaa katseemme pois omista aikaansaannoksistamme katsomaan elämän ja katoamattomuuden valossa maailmaamme tuodun evankeliumin. Katsokaamme Kristuksen työtä. Se tulee päätökseen meistä huolimatta. Niinpä tässä ylösnousemusvalossa vanha rovasti saa taivaassa puhua täysille saleille, epäonnistumistaan kokenut pappi saa mummona sulkea lastenlapsiaan syliinsä ja helliä heitä ”voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengessä”, kun uskonkysymys ei mitätöi luotuja suhteita, ja masentuva seurakunnan työntekijä saa uutta työnäkyä, joka auttaa ”kärsimään vaivaa evankeliumin vuoksi”.
Ehtoollisessa tulemme jälleen osallisiksi Kristuksen ”voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengestä”. Evankeliumin kirkas ääni kaikuu elämän myrskyn läpi: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö” (Matt. 14:27). Evankeliumin kirkas valo valaisee koko elämää pääsiäisaamun valolla. Asettukaamme siihen valoon tunnustamalla kristillinen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan.