Hajamielisille naureskellaan ja pilaillaan heidän kustannuksellaan. He ovat hukanneet silmälasinsa ja etsivät niitä, mutta eivät voi löytää, koska ne ovat olleet heidän päässään kaiken aikaa. Minulle on tavallista kynän tai avaimien etsiminen. Joskus vielä hukkaat itsesikin. Tällaisen huomautuksen muistan kuulleeni useammankin kerran.
Sanat sanotaan leikkimielellä, mutta onko asiassa perää? Voiko itsensä hukata? Voiko joutua niin kadoksiin itseltään, että pitää lähteä oikein etsimään: Mihinkäs minä jätinkään itseni?
Omaa kehoaan ei voi kadottaa, se meillä aina kulkee mukana. Mutta ei ole harvinaista kuulla jonkun sanovan: Minä etsin itsenäni. Tällainen ihminen ei ole vielä löytänyt itseään, sitä kuka hän on. Meillä on monta eri roolia ollessamme ihmisten kanssa tekemisissä: kotona isä tai äiti, veli tai sisko, työssä oma roolinsa, lääkärin luona potilaan rooli jne. Mutta kuka on se, joka löytyy näiden roolien takaa?
Kysymys, kuka minä oikeastaan olen, on varmaan jokaisella ollut joskus mielessä. Se on juuri sitä itsensä etsimistä. Kärsimme siitä, että kukaan ei tunne meitä, meidän sisimpiä tunteitamme ja ajatuksiamme. Erikoista on se, että emme aina itsekään tiedä keitä me olemme. Tiedämme vain, että olemme paljon muutakin kuin se, mitä toiset meistä ajattelevat. Kun tämä ristiriita kasvaa suureksi, havahdumme etsimään itseämme, todellista minuuttamme.
Jos siis ihmiset etsivät itseään tai minuuttaan, niin silloin on mahdollista hukata itsensä. Itsensä etsiminen on siis jonkinlaista kadoksissa olemista.
Evankeliumi, joka kertoi eksyneestä lampaasta antoi ymmärtää, että todellinen kadoksissa oleminen on jotakin vielä vakavampaa kuin se, että ei tiedä kuka on, että on kadoksissa itseltään. Tällainen on kadoksissa Jumalalta. Eksynyt ei ole vain jokin erakko seikkailija, joka elää luonnon antimilla, vapaana yhteisön säännöistä omassa maailmassa, omilla ehdoillaan. Evankeliumin lammas oli kadonnut autiomaahan ja siellä vaanii vaara. Ärjyvä leijona etsii kenet saisi niellä (niin kuin Pietarin kirjeestä kuulimme). Laumasta eronnut on vailla turvaa ja puolustusta. Hänellä ei ole lauman tai paimenenkaan turvaa. Eksynyttä uhkaa tuhoutuminen.
Eksynyt lammas on ihminen, joka on joutunut pois hyvän elämän raiteilta. Hän on ajautunut syrjään. Elämän varjoisalle puolelle. Hän on Adam tai Eva, joka on kuunnellut käärmeen ääntä ja mennyt Jumalaa piiloon.
Hän ei välttämättä etsi itseään, ei mieti sitä, kuka hän on. Ja silti hänestä voi sanoa, että hän on hukassa itseltään ja Jumalalta.
Juutalaiset johtomiehet moittivat Jeesusta siksi, että hän seurusteli näiden eksyneiden lampaiden kanssa, varkaiden ja muiden epämääräisten ihmisten kanssa. Heidän seuraansa ei olisi pitänyt hakeutua vaan välttää joutumasta tekemisiin heidän kanssaan.
Moitteeseen sisältyi ajatus, että joka hyväksyy syntisen seuraansa, tulee itse heidän kaltaisekseen. Syntisiä vältettiin, että heidän syntinsä ei tarttuisi, että heidän kiusauksestaan ei tulisi meidän kiusauksemme.
Jumala toimii kuitenkin toisin kuin me ihmiset. Koko vertauksen keskus on juuri tässä. Jumala on tullut etsimään niitä, jotka ovat hukassa ja eksyneet. Jumala on tullut etsimään syntisiä, niitä jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja elävät pimeydessä.
Mutta keitä ovat nämä kadonneet lampaat? Onko heidät helppo tunnistaa? Mistä me tiedämme, kuka kuuluu laumaan ja keitä pitää etsiä.
Tosiasiassa me olemme kaikki näitä eksyneitä lampaita. Jesaja sanoo: Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. (Jes 53:6, Ps 14, Ps 53, Room 3:10-12) Harhailuun me olemme taipuvaisia myös kaiken aikaa edelleen. Eksyneitä eivät ole vain julkisyntiset, vaan yhtä hyvin ne, jotka turvautuvat omaan voimaansa tai omaan hurskauteensa eivätkä Jumalan armoon.
Jeesuksen mukaan Taivaassa Jumala iloitsee yhdestä syntisestä, joka kääntyy. Mikä saa lampaan kääntymään? Kääntyminen toisaalta merkitsee jonkinlaista aktiivisuutta eksyneen lampaan, tai syntisen taholta. On tärkeä huomata, että itse vertaus ei sitä edellytä. Vertauksen kadonnut lammas löydetään. Lammas ei tee mitään asian eteen. Päinvastoin, koska lammas saattaisi edelleen hyppiä pakoon, paimen sitoo sen jalat ja nostaa harteilleen.
Löytymisellä on kuitenkin alkunsa siinä, että eksynyt tulee tietoiseksi eksymisestään, kadotuksestaan ja sokeudestaan. Hän tajuaa Jumalan rakkauden sylin todelliseksi kodikseen. Häntä etsitään ja hänet löydetään. Tässä on evankeliumin ydin ja uuden elämän alku, hänet löydetään. Yhdessä tunnetuimmassa hengellisessä laulussa sanotaankin: I once was lost but now am found, was blind but now I see. Olin kerran hukassa, mutta minut löydettiin, olin sokea, mutta nyt minä näen
Oi armon ihme, tällaisen sait kiinni eksyneen! Aukaisit silmät sokean, nyt katson Jeesukseen. SK 220
Fariseukset ja kirjanoppineet olivat myös eksyneet, mutta heitä ei Jeesus etsinyt. Ongelma oli siinä, että he eivät tajunneet olevansa eksyksissä. He päinvastoin ajattelivat olevansa lampaiden paimenia ja oppaita. Heille Jeesus toisaalla vastasikin: koska he väittivät näkevänsä, heidän sokeutensa pysyy. Tulee mieleen myös ajatus, että he olivat vertauksen 99 lammasta niitä jotka eivät omasta mielestään parannusta tarvinneet, jotka Jeesus jätti ja lähti etsimään yhtä kadonnutta.
Jeesus etsii heitä tänäänkin. Evankeliumin syvimpiä lohdutuksen sanoja siksi ovatkin nuo, joilla kuvataan Jeesusta. Sanat tosin esitetään Jeesukselle moitteena, mutta meille ne ovat kauneinta, mitä voimme kuulla. Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan. Näissä sanoissa on meidän lohtumme.
Me etsimme itseämme. Me etsimme Jumalaa. Me etsimme paikkaamme tässä maailmassa, mutta me emme voi löytää sillä olemme niin eksyneet. Mutta on tärkeä tietää, että myös Jumala etsii.
Vasta kun Jumala löytää meidät, silloin me emme ole enää eksyksissä. Silloin samassa me löydämme myös itsemme ja myös paikkamme maailmassa.