Tarinoiden avulla voi oppia kuin huomaamattaan. Kokenut opettaja tietää sen. Jeesuskin tiesi tarinoinnin voiman ja siksi suuri osa hänen opetuspuheistaan on puettu kertomuksen muotoon. Niin tänäänkin, kun sunnuntain aiheena on ”kadonnut ja jälleen löytynyt”.
Toinen kertomuksista on miesten ja toinen naisten maailmasta. Kuulijoiden oli helppo samaistua kertomusten tapahtumiin. Kertomusten ympäristö oli heille tuttu ja tapahtumat arkisuudessaan mahdollisia kenelle vain.
Ensimmäisen kertomuksen keskushenkilö on mies, joka kadottaa yhden lampaan. Hän jättää nuo kuuliaiset laumassa pysyjät ja lähtee etsimään sitä jukuripäätä, jonka mielestä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Mies riskeeraa lauman turvallisuuden ja jopa oman henkensä etsiessään yhtä lampaan rääpälettä, joka on karkureissunsa jälkeen niin uuvuksissa, ettei jaksa edes kävellä omin jaloin vaan miehen on kannettava sitä hartioillaan.
Toisen kertomuksen keskushenkilö on nainen, joka on kadottanut yhden hopearahan. Tämä vaatimaton, kreikkalainen kolikko, drakma, kuului naisen pääkoristeeseen. Kun yksi rahoista oli kadoksissa, koko koru oli käyttökelvoton.
Niinpä nainen sytyttää lapun saadakseen lisää valoa lähes ikkunattomaan talossaan ja lakaisee yksihuoneisen asuntonsa maalattian sentti sentiltä. Etsintä kannattaa ja kadonnut kolikko löytyy.
Kumpikaan kertomus ei kuitenkaan pääty vielä tähän, kadonneen löytymiseen. Kummankaan tarinan huippukohta ei ole lampaan tai kolikon katoaminen. Sitä ei ole myöskään kadonneen löytyminenkään. Vaan se iloinen juhla, jonka molemmat järjestävät ystävilleen ja naapureilleen.
Kuvitelkaa silmienne eteen nuo juhlat. Itämaiseen tapaan miehet ja naiset juhlivat omissa porukoissaan. Miehet syövät ja juovat. Puhuvat miehiä kiinnostavista aiheista: karjasta, satonäkymistä, urheilusta ja naisista. Soitetaan ja lauletaan. Naisten juhlissa leivos- ja makeisvadit kiertävät. Makea viini maistuu. Puheensorina ja kimeät naurunpurskahdukset täyttävät ilman. Joku naisista tapailee itämaisen tanssin askelia. Kaikenikäisiä lapsia pyörii äitiensä helmoissa.
Mitä nämä kertomukset ja nuo silmiemme eteen piirtyvät kuvat iloitsevista ihmisistä kertovat meille Jumalastamme? Mitä Jeesus haluaa meidän tänään oppivan?
Jumala tietää, että me ihmiset olemme joskus kuin laumasta eksyneitä lampaita. Yksin ja eksyksissä. Jumala tietää, että me ihmiset olemme kuin kolikkoja, joihin on painettu Jumalan kuva. Se kuva ei merkitse samannäköisyyttä vaan sitä, että meidät on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä. Ilman tuota yhteyttä olemme levottomia ja eksymme helposti itseltämme.
Jeesus tuli maailmaan sitä varten, että Jumala ja ihminen voisivat jälleen löytää toisensa. Sata on sata eikä 99 ja Kymmenen on kymmenen eikä 9. Lammaslaumasta tulee kokonainen ja korusta ehjä.
Kristuksen kirkko on olemassa, että me voisimme lopulta löytää kotiin. Siinä on ilojuhlan aihetta kylliksi.