Tämä Jeesuksen kertoma vertaus on yksi paljon käytetyistä ja avatuista raamatunkohdista. Siitä käytetään usein nimitystä tuhlaajapoikavertaus. Se kertookin omalla tavallaan paljon juuri siitä, mistä Jeesus halusi opetuslapsilleen puhua: Jumalan kaiken kestävästä rakkaudesta ja armosta.
Vertauksessa on kolme päähenkilöä: isä ja kaksi poikaa, joista toinen on isälle aina uskollinen ja toinen etsii omaa tietään, näin niin kuin kiltisti sanottuna. Tekstin sanoma perustuu näiden kolmen päähenkilön reaktioihin. Siis reaktioihin, jotka kumpuavat siitä, kuinka tekstin toiset henkilöt ovat toimineet.
Ensinnäkin on tärkeää huomata, miten maailmalle lähtenyt poika tulee katumapäälle, kun rahat on loppu ja ruokaakin saa vain niukasti. Sen sijaan, että hän marssisi takaisin kotiin isänsä luo vaatien, että isän pitäisi toivottaa hänet tervetulleeksi, hän nöyrtyy ja pyytää päästä takaisin palkollisen asemassa. Poika ei siis koe olevansa tarpeeksi hyvä palaamaan kotiin isänsä ja veljensä rinnalle, vaan tyytyy, että häntä kohdeltaisiin kuin palkollista. Tämä pojan vilpitön pyyntö päästä takaisin edes siihen vaatimattomimpaan rooliin, viestii siitä, että hän on nöyrtynyt ja katunut. Hänen reaktionsa on siis katumusta.
Toinen merkillinen reaktio on se, kuinka isä suhtautuu kotiin palaavaan poikaansa. Luulisi, että tuollaisessa tilanteessa, jossa poika on henkseleitä paukutellen lähtenyt maailmalle ja halunnut siksi saada ennakkoperintönä osan isänsä varoista, isällä saattaisi olla sanottavana jotain muutakin kuin lämmin halaus ja tervetulotoivotus. Isä ei kuitenkaan syyllistä poikaansa tai pilkkaa tämän yritystä pärjätä maailmalla omillaan, vaan ottaa poikansa mitä suurimmalla ilolla vastaan. Hän on jopa valmis pistämään parastaan, jotta poika kokisi olonsa tervetulleeksi. Siksi isä teurastuttaa syöttövasikan eli yhden katraansa arvokkaimmista eläimistä. Tämä isän reaktio kertoo aidosta anteeksiannosta, puhtaasta armosta. Isän reaktiosta välittyy, että kotiinpalaamisesta iloitseminen on tärkeämpää kuin tehtyjen virheiden muisteleminen.
Näitä kahta reaktiota eli tuhlaajapojan katumusta ja isän ilakointia kotiinpalaavasta pojasta on kuvailtu ja analysoitu paljon. Tuhlaajapojan katuminen ja kotiin palaaminen kuvastavat eksyksissä ollutta kristittyä, joka löytää takaisin Jumalan luokse. Isän riemullinen vastaanotto ja pojan tervetulleeksi toivottaminen kuvastavat sitä, kuinka Jumala kohtelee jokaista luoksensa palannutta. Jumala ei muistele meidän heikkoja ja itsekkäitä hetkiämme, vaan toivottaa jokaisen tervetulleeksi kotiin. Kotiin on hyvä palata, koska siellä ei tuomita.
Tekstissä on näiden lisäksi myös kolmas näkökulma. Ja se näkökulma on isälleen uskollisen pojan reaktio kotiinpalanneen veljen saamiin juhliin. Tämän uskollisen pojan reaktio on se, joka ainakin mua itseäni puhututti kaikista eniten tätä saarnaa kirjoittaessani. Jotenkin musta tuntuu, että tämän uskollisen pojan näkökulma voisi puhutella myös meitä kaikkia tänään läsnä olevia. Erityisesti juuri meille, jotka ollaan paljon seurakunnan toiminnassa mukana, osallistutaan jumalanpalveluselämään ja eletään rohkeasti kristittyinä ihmisten keskellä, tämän näkökulman pohtiminen voi antaa jotakin. Sen takia on hyvä pysähtyä tämän näkökulman äärelle. Ja niin me nyt teemme.
Minkälainen on siis tämän uskollisen pojan näkökulma?
Fundeerataas vähän hänen taustaansa. Tämä uskollinen poika on tehnyt koko ikänsä niin kuin isä on tahtonut. Hän on ehkä uhrannut ja luopunut omista ajanvietoistaan, jotta saisi tehdyksi ne työt, jotka isä on hänen määrännyt tehdä. Ei hän saanut edes yhtä vuohta, jotta saisi pitää kavereidensa kanssa grilli-illan. Hän on siksi tehnyt entistä enemmän töitä isänsä ja kotitilansa eteen, jotta edes joskus saisi kestitä ystäviään kotitilalla ja tarjota heille hyvää ruokaa.
On ehkä ihan inhimillistä, että tämä uskollinen poika ajattelisi, että on hän sentään tuhlaajaveljeään parempi. Kyllähän nyt isä arvostaa enemmän poikaansa, joka palvelee hänen tahtoaan kuin poikaa, joka menee maailmalla ja tuhlaa puolet isänsä omaisuudesta. Sen takia uskollinen poika närkästyy pahemman kerran, kun kotiin palaava tuhlaajapoikaveli saa yltäkylläisen lämpimän vastaanoton heidän isältään ja suuret juhlat, joita hän ei ole ansainnut. Uskollinen poika saattaa ajatella, että koska hän on aina tehnyt isänsä tahdon mukaan, on hän veljeään arvokkaampi. Hän on se, jonka pitäisi saada kaikki tuo huomio ja juhla, jonka hänen veljensä nyt kotiinpalatessaan sai.
Ja tämä on juuri se ansa, johon teksti varoittaa meitä kristittyjä putoamasta. Uskollinen poika on kuin me aktiiviset kristityt, jotka vietämme yhdessä jumalanpalvelusta ja elämme uskoamme Jumalaan todeksi, jokainen toki vähän omalla tavallaan, mutta kuitenkin. Me luotamme Jumalaan ja hänen sanaansa.
Juuri tällä tavalla uskollinen poikakin ajatteli. Hän luotti isäänsä ja isän sanaan ja uskoi, että joskus hän saisi palkintonsa uskollisuudestaan. Uskollinen poika ei kuitenkaan näe, että kaikki on jo hänen. Evankeliumitekstin lopussa isä sanoo uskolliselle pojalle: “Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Isä haluaa tällä sanoa pojalle, että tämä on jo mukana kaikessa siinä hyvässä, mitä isällä on tarjota tälle.
Mitä tämä sitten tarkoittaa meille kristityille tässä ajassa?
Mekin olemme osallisia siitä hyvästä, mitä Isällä on tarjota meille. Eli pelastuksesta. Siitä kaikkein kallisarvoisimmasta aarteesta, johon ihminen voi päästä osalliseksi. Kristityn tehtävä ei ole kuitenkaan sulkea pelastusta pois muilta ihmisiltä, vaan kutsua eksyneitä lampaita – näitä tuhlaajapoikia – takaisin kristilliseen uskoon ja Jumalan yhteyteen.
Sen tähden nämä isän sanat uskolliselle pojalle ovat tärkeät: “Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.”
Eksyneen veljen kotiinpaluusta tai sen juhlimisesta ei saa siis närkästyä. Ei saa sortua kateuteen. Eksyneen veljen kotiinpaluusta pitää iloita! Iloitse siis siitä, että olet itse jo löytänyt oman paikkasi seurakunnasta. Ja sitten, iloitse hänen puolestaan joka nyt vihdoin on löytänyt tiensä takaisin.
Noh mutta. Miten eksyneen toivottaminen tervetulleeksi sitten käytännössä tapahtuu?
Kristitty on Jumalan kasvot toisille ihmisille. Siksi kristityn tulee käyttäytyä niin, että hänen toiminnassaan näkyy se lämpö, jolla Jumala meitä ihmisiä kohtelee. Se lämpö, johon Jumala kutsuu meitä kaikkia ihmisiä osallisiksi.
Jumalan perheessä on nimittäin tilaa meille jokaiselle. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Eksyneen palaaminen kotiin ei ole siten keneltäkään pois.
Uskollisina poikina, isän Jumalan palvelijoina, toivotamme eksyneen tervetulleeksi takaisin kotiin lempeällä hymyllä ja lämpimällä halauksella. Se on paras mahdollinen tapa toivottaa toinen tervetulleeksi. Ja näin Jeesus meidän halusi toimivan esittäessään tämän tuhlaajapoikavertauksen.
Nämä sanat mielessä pitäen nousemme nyt tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.