Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo, että hän on elämän leipä. Mitä se tarkoittaa?
Sen ymmärtämiseksi on tarpeen tietää, mihin elämän leipää tarvitaan. Muuten ohitamme Jeesuksen sanat kepeästi: ”OK. Ihan kiva. Vai että elämän leipä.”
Elämän leipä on Jumalalta tuleva sielun ruoka. Ilman elämän leipää ihmisen sielua jäytää tappava nälkä.
Nykyaikana se nälkä on tullut aiempaa kovemmaksi. Tämä johtuu siitä, että länsimaiden kulttuurissa Jumalaa ei enää tarvita. Julkisen mielipiteen mukaan häntä ei ole olemassa. Tai sitten hän on joittenkin ihmisten yksityinen mielipide.
Jumalaa ei enää oteta laskuihin mukaan, kun mietitään, mitä ihminen elääkseen tarvitsee: Ruokaa, työtä, asunnon, koulutusta, liikuntaa, taidetta. Mutta Jumalaa ei oikeastaan tarvita. Tai tarvitsee kuka tarvitsee, se on yksityisasia.
Siksi kulttuuristamme on tullut käytännössä lähes ateismia. Jumalaa ei ole tai häntä ei tosiasioiden tasolla tarvita.
Tuo alkoi länsimaissa jo 1800-luvulla. Filosofi Friedrich Nietzsche kuvaa sitä kertomuksella hullusta, joka tormasi aamulla kaupungin torille lyhty kädessä. Hän huusi: ”Etsin Jumalaa! Etsin Jumalaa!” Ihmiset pilkkasivat: ”Hävisikö Jumala? Vai onko hän piilossa? Ehkä hän on matkoilla tai lähtenyt siirtolaiseksi?” He ilakoivat ja nauroivat.
Hullu lävisti heidät katsellaan ja huusi:
”Missä Jumala on? Minäpä kerron teille. Me olemme tappaneet hänet – te ja minä. Me kaikki olemme hänen murhaajiaan. Mutta miten me olemme voineet tämän tehdä? Miten pystyimme juomaan tyhjiin meren? Kuka antoi meille sienen, jolla pyyhimme pois koko horisontin? Mitä teimme, kun päästimme tämän maan irti auringostaan? Mihin se liikkuu nyt? Mihin me liikumme? Liikummeko pois kaikista auringoista? Emmekö syöksy jatkuvasti? Ja taaksepäin, sivulle, joka puolelle? Ovatko ’ylhäällä’ ja ’alhaalla’ enää olemassa? Emmekö harhaile kuin läpi äärettömän ’ei-minkään’? Eikö tyhjä avaruus hengitä päällemme? Eikö ole tullut kylmempää? Eikö tule aina vain yötä ja enemmän yötä? Eikö lyhdyt pidä sytyttää jo aamulla? Emmekö kuule haudankaivajien ääntä, kun he hautaavat Jumalaa? . . . Jumala on kuollut . . . Ja me olemme tappaneet hänet. Kuinka me, murhaajien murhaajat, voimme lohduttaa itseämme?”
Väkijoukko tuijotti hullua, vaiti ja ihmeissään. Lopulta hullu paiskasi lyhtynsä maahan. ”Olen tullut liian aikaisin”, hän sanoi. ”Tämä valtava uutinen ei ole vielä saavuttanut ihmisten korvia.”
Nietzschen tarkoitus oli sanoa, että 1800-luvulla ihmiset eivät vielä tajunneet, mitä siitä seuraa, kun luovutaan Jumalasta. Siitä seuraa elämän tarkoituksettomuus. Siitä seuraa tyhjyys.
1900 –luvulla tämä alettiin huomata. Valehtelematta voi sanoa, että elämän tarkoituksettomuus oli 1900-luvun filosofian merkittävin teema. Eurooppalaiset ajattelijat havaitsivat, että ilman Jumalaa ihmiskuntaa vaivaa tappava sielun nälkä.
Mistä se johtuu? No siitä, että jos Jumalaa ei ole, millään ei ole lopullista merkitystä. Maailmankaikkeus alkoi tyhjästä, alkuräjähdyksessä, jolla ei ollut mitään syytä. Kaikki koostuu joukosta alkeishiukkasia, jotka törmäilevät sattumanvaraisesti avaruudessa, joutuvat yhteen, sattumalta syntyy elävä solu, joka taas hajoaa ja hiukkaset törmäilevät muualle. Evoluutiolla ei ole tarkoitusta. Lopulta jatkuvasti laajenevassa universumissa kaikki energia on käytetty loppuun: tähdet ovat palaneet loppuun, missään ei ole valoa eikä elämää. Ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu . . . Tuossa välissä on ihminen, äärimmäisen mitätön hetki, jolloin alkeishiukkaset olivat törmäilleet siten, että ilmeni ajattelua. Mutta sekin on turhanpäiväistä, koska universumissa ei ole mitään merkitystä. Kuten ei sinunkaan elämässäsi. Voit toki kuvitella lohduksi jonkin merkityksen tai tehtävän tai ajanvietteen. Mutta ei sillä oikeasti ole mitään väliä.
Tämä on totta, jos Jumalaa ei ole. Sama pätee moraaliin. Jos Jumalaa ei ole, loppupeleissä kaikki on sallittua, kunhan ei jää kiinni.
Näin ei voi elää. Siksi me hyvinvointivaltioiden ihmiset olemme kehittäneet itsellemme korkean elintason, koska etsimme siitä elämän tarkoitusta. Meillä on ruokaa, terveydenhuoltoa ja koulutusta. Lisäksi olemme kehittäneet itsellemme viihdettä: TV:n ja internetin ja harrastuksia. On uraputkea ja matkustamista.
Näin saamme tekemistä. Kun koko ajan on jotain menossa, ei tarvitse piitata siitä, kuinka nälkä minun sielullani on.
Vähitellen sielu turtuu. Se tuntee nälkää enää vain harvoin. Mutta ei se nälkä siitä mihinkään katoa. Lopulta se tappaa.
Kuka uskaltaa kuolinvuoteellaan havahtua huomaamaan, että minun sielullani onkin ollut kauhea nälkä? Että minä tarvitsisin Jeesusta? Että minun pitäisi puhua papin kanssa ja saada synninpäästö?
Ei juuri kukaan, sillä oman kuoleman ajatteleminen on hirveätä. Että kohta minua ei enää ole. Miten minun käy? Sellaisia ajatuksia ei yleensä päästetä pintaan, ei varsinkaan kuolinvuoteella, jossa ne ovat kauheimmillaan. Ihmisen sielu kuolee mieluummin vailla leipää, kuin huomaa nälkänsä.
Mutta rakkaat ystävät!
Vaikka tuo kaikki äsken kuvailemani on totta, siihen ei tarvitse jäädä.
Jumala ei ole kuollut!
Maailmankaikkeuden Luoja on oikeasti olemassa! Sen ovat 2000-luvun filosofitkin havainneet. Ja kaiken lisäksi Raamattu kertoo meille, että Jumala rakastaa ihmiskuntaa. Siksi hän antoi meille elämän leivän.
”Jeesus sanoi: Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh 6:48–51)
Jeesus on elämän leipä. Hän ruokkii sielun nälän.
Jumalaa me kaipaamme, kun kaipaamme elämän tarkoitusta. Kaipaamme väsyksissä ja nälkiintyneinä. Mutta Jumala on niin pyhä ja käsittämätön, että me pienet ja syntiset ihmiset emme voi tai uskalla olla hänen kanssaan tekemisissä.
Jeesuksen merkitys on siinä, että hänessä Jumala tuli sellaiseksi, että me voimme hänet tavoittaa. Että me voimme hänet sulattaa. Niin kuin leipä on leivottu sellaiseen muotoon, että vatsa voi sen sulattaa ja saada siitä elämää, samalla tavalla Jumala on antanut Jeesuksen sellaiseen muotoon, että meidän sielumme voi uskomalla ottaa hänet vastaan ja saada hänestä ikuisen elämän.
Tästä Jeesus sanoi: ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” Jeesus on elämän leipä, koska hän on ruumiillinen ihminen. Vaikka on samalla jumalallinen. Siinä on elämä, että hän on Jumala. Ja siinä on leipä eli meidän mahdollisuutemme tavoittaa hänet, että hän on samalla ihminen.
Hän antoi ruumiinsa kuolemaan. Se tapahtui syntiemme sovitukseksi. Siksi nekään eivät enää voi estää meitä tulemasta Jumalan luokse ja saamasta hänestä ravintoa sielulle.
Nouskaamme tunnustamaan yhteen ääneen yhteinen kristillinen uskomme. Se usko, joka on maailman pelastanut.