4. adventtisunnuntai, Matt. 1: 18-24, Martti Vaahtoranta

1.
Joulu on kovin tunteellinen ja tunnelmallinen juhla. Siinä on paljon kynttilänvaloa, koristeita, kulkusia, tuikkivia lasten silmiä ja sydäntä liikuttavia lauluja. Siinä on hyasintin ja kuusen tuoksua, piparkakkuja, lahjoja ja jouluruokia.
Tosin nyt ei vielä ole joulu. Joulu on vasta ovella. Siellä se kolistelee lunta saappaistaan. Sisälle asti se ei ole vielä ehtinyt.
Niin: sinnehän minä jälleen lipsahdin, siihen sentimentaaliseen joulumaisemaan, joka kuuluu meidän kulttuuriimme. Taas ovat mielessäni postikorttien lumihanget ja joulupukki, joka tekee porovaljakolla matkaa kilttien lasten luo, ja maatalo, jonka pirtti on koristeltu ja leivinuuni lämmin, ja hevonen, joka odottaa tallissa aamuista kirkkomatkaa.
Mutta nyt ei ole vielä joulu. Ja ne lumihanget taitavat täällä meillä olla enemmän postikorttien maailmaa kuin todellisuutta. Ehkä olisikin parempi tunnelmoida muistellen jälleen kerran oman lapsuutensa joulua:
Tultiin koulun ihmeellisestä kuusijuhlasta parhaat päällä kotiin, mutta ja pudottiin karmealla tavalla keskelle arkea. Sillä kotona oli menossa suursiivous, ja meidänkin piti tehdä osuutemme, kun koko huusholli siivottiin konttuurien viimeisiä nurkkia myöten. Mööpelit vietiin ulos (jos ei kovasti satanut) ja tampattiin siellä, lattiat kuurattiin ja ovetkin pestiin. Vasta, kun tämä kaikki oli tehty, tunnelmallinen ja kieltämättä puhtaalta tuoksuva joulu saattoi alkaa.
2.
Nyt on kuitenkin vasta neljäs adventti, ei vielä joulu. Vielä ei olla Beetlehemissä. Vielä ei kuunnella enkelten veisuuta pimeässä yössä. Vielä ei häikäistytä heidän taivaallisesta valostaan.
Tänään vasta seurataan sitä dramaattista näytelmää, jonka päähenkilöitä ovat nuori nasaretilainen tyttö, Maria, ja muuan Joosef. Eikä siinä näytelmässä pahemmin tunnelmoida. Ei ole herkkuja pöydässä, ei putipuhdasta kotia, ei joulusaunaa eikä porstoossa kolistelevaa joulupukkia. Mutta enkeleitä on siinäkin mukana.
Tänään puhutaan asioista, jotka sotkisivat meidän joulunviettomme pahemman kerran ja suorastaan saattaisivat elämämme pois raiteiltaan. Puhutaan asioista, jotka ennalta arvaamatta kaatuvat päälle. Ja sitten, kun pahin järkytys on ohi ja sen kanssa on opittu jollakin tavalla elämään, alkaa valmistautuminen jouluun, jota ei vietetä kotona rakkaitten parissa, vaan matkalla, evakossa, karuakin karummissa oloissa. Mutta enkeleitä siihenkin kuuluu, siihen vaikeaan jouluun valmistautumiseen.
3.
Marian osa oli vähän helpompi kuin Joosefin. Hänellä oli aikaa valmistautua siihen, mitä oli tulossa. Ja hänellä oli Elisabet, rakas vanhempi sukulainen, jolta saada apua ja tukea.
Sitä totisesti myös tarvittiin. Tilanne oli nuorelle tytölle ylivoimaisen hämmentävä. Ja ehkä Marian vanhemmatkaan eivät osanneet häntä siinä auttaa. Raamatussa heistä ei edes puhuta. Perimätieto on kuitenkin antanut heille nimet Joakim ja Anna.
Mahtoivatko he uskoa Mariaa, kun hän kertoi, mitä hänelle oli tapahtunut? Mahtoivatko he uskoa, että alkava raskaus oli ihme eikä seurausta moraalisesta hairahduksesta eikä väkivallanteosta Mariaa kohtaan?
On tosin hyvä muistaa, että sen ajan nuoret tytöt eivät kuljeskelleet kylillä meidän aikojemme tapaan. Ei silloin varmasti myöskään vieraita miehiä hiippaillut nurkissa isäntäväen sitä tietämättä. Sen tähden meidän on helppo unohtaa erilaiset rumat puheet, joilla on yritetty selittää Marian yllättävää raskautta.
Mutta kuinka oli Marian vanhempien laita? Pystyivätkö he vaientamaan vaikeat kysymykset sisimmässään? Sillä enkeli ilmestyi vain Marialle, ei heille. Marialle enkeli kertoi, että se, mitä hänessä tapahtuisi, olisi Jumalan Pyhän Hengen työtä. Vanhemmat kuitenkin kuulivat asiasta vain Marialta itseltään.
Mutta kertoiko Maria asiasta heille? Sitäkään emme tiedä. Kenties Maria vain lähti jonkin tekosyyn nojalla yllättävälle matkalle sukulaistensa luo.
Ja hyvä oli, että lähti. Sillä pitkä vierailu Elisabetin ja Sakariaan kodissa antoi Marialle mahdollisuuden miettiä, mitä oikein oli tapahtunut ja vielä tapahtumassa. Oleskelu Juudean vuorimaassa valmisti ja vahvisti Mariaa tulevan varalle.
4.
Mutta entä Joosef? Näyttää siltä, että jos muut ehkä olivatkin perillä Marian tilanteesta, Joosef ei tiennyt siitä mitään.
Se tuntuu meistä oudolta, kun ajattelemme oman aikamme kihlapareja. Sillä Maria ja Joosef olivat kihloissa. Itse asiassa heidän kihlautumisensa oli oikeudellisesti heitä jo varsin lujasti toisiinsa liittävä sopimus.
Kihlausta ei silti välttämättä edeltänyt pitkä seurustelu, eikä se siihen ehkä myöskään johtanut. Voi olla, että Joosef oli muualla töissä. Ehkä hän tienasi kaukana kotoaan peruspääomaa perheelle, jota hän oli perustamassa. Kihlajaisiksi hän oli matkustanut kotiin, mutta lähtenyt sitten taas kaukaiselle rakennustyömaalleen.
Ehkä Joosef ei siis ollut kotomaissa silloin, kun enkeli Gabriel vieraili Marian luona. Mutta voi olla niinkin, että Maria yksinkertaisesti vain lähti puhumatta sulhaselleen mitään siitä, mitä hänelle oli tapahtunut ja minkä enkeli oli hänelle ilmoittanut. Maria lähti ja tuli hoidetuksi ja lohdutetuksi sukulaisensa Elisabetin luona. Mutta kuka hoiti Joosefia?
Kantoiko Joosef kaukana töitä tehdessään sielussaan kuvaa Mariasta kaivaten sitä hetkeä, jona hän saisi vihdoin sulkea tämän omana vaimonaan syliinsä? Vai asuiko hän sittenkin Nasaretissa ja ihmetteli, mitä oli tapahtunut. Maria ei ollut kotona, mutta tulevat appivanhemmatkin kieltäytyivät sanomasta asiasta mitään muuta, kuin että Maria oli nyt vähän loman tarpeessa, mutta tulisi kyllä hyvissä ajoin takaisin kotiin.
5.
Mistä siis oikein oli kysymys? Joosef ei saanut mitään viestiä Marialta. Ei tullut kirjettä, jossa kaikki olisi selitetty juurta jaksain. Ei saapunut sanansaattajaa, joka olisi kertonut, mitä oli tapahtunut.
Inhimillisesti ajatellen Joosef oli kysymyksineen yksin. Ja sitten hän vasta yksin olikin, kun Maria vihdoin palasi kolmen kuukauden lomalta kotiin.
Vihdoin morsiuspari tapasi toisensa! Niin varmasti tapahtui, vaikka sitä ei Raamatussa erikseen kerrotakaan. Mutta mitä Marialle oli sillä välin tapahtunut? Miksi hän katsoi Joosefia niin vakavasti silmiin?
„Kerro, Maria, missä olet ollut ja miksi et kertonut minulle, minne lähdit? Miksi olet ollut niin kauan poissa? Minulla on ollut ikävä sinua!“ Näin mahtoi Joosef puhua Marialleen.
Ja Maria kertoi. Maria kertoi myös sen, minkä kaikki pian näkisivät: että hän oli raskaana. Maria odotti vauvaa jo neljännellä kuulla.
Mutta senkin Maria kertoi, mitä oli tapahtunut ennen hänen yllättävää matkaansa Elisabetin luo. Maria kertoi, kuinka enkeli Gabriel oli ilmestynyt hänelle ja kertonut, että se, mitä hänelle tapahtuisi, olisi Jumalan Pyhän Hengen työtä ja että Hän odotti Jumalan Poikaa. Varmaankin Maria sanoi painokkaasti ja Joosefia vakavasti silmiin katsoen:
„Rakas Joosef, rakas sulhaseni, en ole pettänyt sinua. Olen yhä neitsyt. En odota lasta kenellekään toiselle miehelle. Odotan Jumalan Poikaa, niin kuin enkeli minulle ilmoitti.“
6.
Silti Joosefin silmissä sumeni. Maa tuntui notkuvan hänen allaan. Kuin lamaantuneena hän kuunteli Mariaa. Hänen oli vaikea ymmärtää, mitä tämä sanoi. Ja kun hän sen ymmärsi, hän ei uskonut sitä. Hän ei uskonut morsiantaan. Hän ei uskonut sitä, mitä Maria hänelle kertoi. Vai kertoivatko sittenkin Marian vanhemmat Joosefille, mitä oli tapahtunut?
Eikä se mikään ihme ollut, että koko juttu kuulosti Joosefista mahdottomalta. Ei sitä ole moni mukaan uskonut. Ettei vain Maria uneksinut koko enkelijuttua unohtaakseen jotakin, mikä oli liian hirveää muistettavaksi? Ettei hän sittenkin valehdellut sulhaselleen päästäkseen pälkähästä? Ettei sittenkin jossakin ollut mies, jonka lapsi kasvoi Marian sydämen alla – eikä se mies ollut Joosef, hänen laillinen, kihlattu sulhasensa?
7.
Nämä eivät olleet pieniä kysymyksiä. Jos Joosefin epäily olisi ollut oikea, meidänkin olisi parasta kiikuttaa joulukoristeet vintiltä suoraan kirpputorille, säästää kynttilät muihin tarkoituksiin tai ainakin peruuttaa joulukirkko ja alkaa viettää pakanallista „keskitalven juhlaa“. Jos Maria olisi odottanut lasta miehelle, ei olisi mitään „vaimon siementä“ eikä kukaan polkisi rikki käärmeen päätä, niin kuin Jumala jo ensimmäisessä evankeliumissa heti syntiinlankeemuksen jälkeen lupasi. Jos Jeesus olisi tavallinen ihminen, Hänen ristinuhrinsakin olisi ollut turha, sillä se olisi ollut rangaistus hänen synneistään eikä viattoman kuolema syyllisten puolesta.
Nämä eivät ole mitään pikkuasioita eivätkä jotakin, minkä voisimme joulun odotuksessa tunnelmoiden sivuuttaa. Pelissä on vielä enemmän kuin „aito joulu“ kaiken pinnallisen kaupallisuuden keskellä. Pelissä on meidän ja koko ihmiskunnan iankaikkinen kohtalo.
Sen tähden tämän päivän evankeliumin sanoma on äärettömän tärkeä. Meidän pelastuksemme tähden meidän on enemmän kuin hyödyllistä nähdä tilanne myös Joosefin eikä vain Marian näkökulmasta. On tärkeää kuulla, kuinka Joosef voitti epäilyksensä ja kuinka hänestä kaikkein ensimmäisen adventin aikana tuli se mies, joka „otti puolisonsa tykönsä” ja samalla kantaakseen kaiken sen, mitä hänen virkansa vastasyntyneen Jeesuksen isänä toi tullessaan – vaikka lapsi ei ollut hänen, vaan vain luettiin hänen pojakseen.
8.
Tämän päivän evankeliumi tekee meille ymmärrettäväksi, miksi Joosef ei sittenkään toteuttanut sitä ainoaa ajatusta ja toimintamallia, joka tuntui hänestä mahdolliselta: että hän olisi kaikessa hiljaisuudessa ja skandaalia aiheuttamatta hylännyt Marian. Se olisi ollut hurskas tapa toimia tilanteessa. Ei olisi tullut mitään ikäviä oikeusjuttuja, ja Maria olisi ollut vapaa menemään naimisiin sen miehen kanssa, jonka lasta hän odotti, tai mitä hän nyt sitten olisikaan tahtonut elämällään tehdä.
Nyt Joosef kuitenkin otti Marian luokseen. Sillä jotakin odottamatonta tapahtui myös hänelle. Vaikka Elisabetin luota ei tullut sanansaattajaa lohduttamaan Joosefia hänen ikävässään eikä vastaamaan hänen vaikeisiin kysymyksiinsä, sanan tuoja tuli – Jumalan itsensä luota. Jumalan enkeli, angelos eli sanansaattaja, ilmestyi Joosefille unessa sen jälkeen, kun hän oli kuullut, kuinka enkeli oli kuukausia aikaisemmin vieraillut Marian luona.
Mariaa tai Marian vanhempia Joosef ei uskonut, mutta Jumalaa hän uskoi:
Kuin hän näitä ajatteli, katso, niin Herran enkeli ilmestyi hänelle unessa ja sanoi: ”Joseph, Davidin poika! Älä pelkää ottaakses Mariaa puolisoas tykös, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä .Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä. Mutta tämä on kaikki tapahtunut, että täytettäisiin, mitä Herralta on sanottu prophetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän Pojan, ja hänen nimensä pitää kutsuttaman Emmanuel’ (se on niin paljo sanottu: ’Jumala meidän kanssamme’).”. Kuin Joseph unesta heräsi, niin hän teki kuin Herran enkeli hänen käski, ja otti puolisonsa tykönsä.
9.
Jos siis Joosef uskoi Jumalaa, mekin saamme uskoa, ettei Maria odottanut lasta hänelle, mutta ei myöskään kenellekään muulle miehelle. Jos Joosef uskoi Jumalaa, mekin saamme uskoa, että Pyhä Maria odotti meidän Vapahtajaamme, joka olisi „Jumala meidän kanssamme“. Jos Joosef uskoi, että lapsi, jota Maria odotti, ei ollut synnissä siinnyt, mekin saamme uskoa, että Jeesus on Jumalan ja Marian Poika, pyhä Jumala ja synnitön ihminen, joka on vapahtava meidätkin meidän synneistämme ottaen ne syyttään päälleen jo Marian kohdussa ja kantaen ne seimeltä ristille saakka ja siellä ne puolestamme sovittaen.
Ei Joosef ollut tyhmä eikä herkkäuskoinen. Siihenkään aikaan ei ihmeitä yleensä tapahtunut. Siihenkin aikaan tiedettiin hyvin, kuinka lapset saavat alkunsa. Siihenkin aikaan saatettiin pettää tulevaa tai vihittyä puolisoa ennen avioliiton alkua ja sen aikana.
Sen tähden Joosefin todistus vahvistaa väkevästi sen todistuksen, joka meillä on Marian ilmestyspäivän evankeliumissa ja Herran äidin omassa kertomuksessa siitä, mitä hänelle yhdeksän kuukautta ennen joulua tapahtui omassa kotikaupungissaan ja kodissaan. Sen on P. Luukas tallentanut varmaan jo vanhaa Mariaa haastatellen ja kuullun kertomuksen Pyhän Hengen ohjauksessa evankeliumiinsa kirjaten. P. Matteus kertoo meille puolestaan Joosefin tarinan. Yhdessä nämä kaksi Jumalan enkelin vierailua sulautuvat yhdeksi, yhteiseksi uskonkokemukseksi Joosefin ja Marian välisen liiton ja rakkauden vahvistajana. Ja meille seurakuntana ne ovat kaksi toisiaan täydentävää ja vahvistavaa todistusta siitä, minkä varassa kohta astumme adventista joulun aikaan.
Ja silloin on jotensakin yhdentekevää, onko meidän joulumme tunnelmallinen ja kodikas, notkuvatko pöytämme ja onko komeromme siivottu. Tärkeämpää on, että teemme yhdessä Marian ja Joosefin kanssa vaivalloista matkaa kohti Beetlehemiä. Siellä muut jo juhlivat, mutta meille ei löydy sijaa muualta kuin likaisen tallin nurkalta ja leposija suhteellisen puhtaan pahnakasan päältä.
Sen ei kuitenkaan ole väliä. Ainoa tärkeä asia on, että olemme Beetlehemissä syntisinä ja armahduksen tarpeessa, kun Jeesus syntyy – ja että lähdemme seimeltä Jeesusta seuraten sille matkalle, joka vie meidät sovituksen alttarin ääreen Golgatan kummulle ja todistamaan sitä täyttymystä, joka pääsiäisenä valaisee joulun pimeän taivaan. Siinä on meidän joulumme. Siitä myös kasvaa esiin se rauha ja ilo ja armahtavainen mieli myös toisia syntisiä kohtaan, joka antaa karummallekin joululle suloisen sisällön ja valaisee sitä vielä kauniimmin kuin kauneimmatkaan kynttilät. Amen.