Päivän evankeliumiteksti on katkelma Jeesuksen ns. Ylimmäispapillisesta rukouksesta Getsemanessa ennen vangitsemistaan. Kuten muistamme kärsimyshistoriasta, Jeesus vetäytyi itsekseen rukoilemaan, jolloin opetuslapset evankeliumien mukaan nukahtivat sillä aikaa.
Tämä rukous on Johanneksen kirjallinen tapa esittää oma teologinen näkemyksensä Jeesuksen painotuksista. Ketäänhän siellä ei ollut kuuntelemassa. Emmekä edes tiedä rukoiliko Jeesus ääneen vai hiljaa itsekseen.
Johanneksen evankeliumi on monessa mielessä erilainen kuin muut. Tämä pitkä rukous on eräs näistä eroista.
Raamattu on usein maailmanhistoriassa ollut inspiraationa suurille murroksille. Yksittäisestä Raamatun jakeesta tai käsitteestä on saattanut tulla uudistusliikkeen tunnus ja tavaramerkki. Meille tutuin on Roomalaiskirjeen kohta ”Uskosta vanhurskas saa elää.” (Room 1:17) tai, kuten vanha käännös sanoi: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” Tarinan mukaan Luther luki tuon kohdan ja siitä alkoi uskonpuhdistus.
Päivän testissämme on jakeenpätkä, joka on ollut keskeisenä toisensuuntaiselle uskonnolliselle liikehdinnälle. Jos uskonpuhdistus hajotti kirkon – ja jopa pirstoi sen pieniin keskenään riiteleviin kirkkokuntiin – ekumeeninen liike on pyrkinyt kokoamaan kristittyjä yhteen.
Tuossa rukouksessa oleva kohta, jossa Jeesus rukoilee opetuslastensa puolesta ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh 17:21) on maailmanlaajuisen NMKY-liikkeen tunnuslause. Tuo ekumeenisen liikkeen pioneerijärjestö on 170-vuoden ajan pyrkinyt kokoamaan kristittyjä yhteiseen tehtävään Jumalan valtakunnan levittämiseksi nuorten keskuuteen. Tänään tuo liike on partioliikkeen ohella maailman suurin kansainvälinen nuorisojärjestö, jolla on jäseniä noin 50 miljoonaa.
Partioliikekin on siinä mielessä tulosta NMKY:n työstä, että lordi Baden-Powell oli kuolemaansa saakka Lontoon NMKY:n kunniapuheenjohtaja ja se joukko, jonka hän vei ensimmäiselle partioleirille, koostui Birkenheadin NMKY:n kerhopojista. Myöhemmin partioliike levisi NMKY:n kanavia pitkin ja monessa maassa on oleellinen osa NMKY:n toimintaa. Myös Suomen itsenäistymisen myötä syntyneistä partiolippukunnista useimmat ovat NMKY-lippukuntia. Olen itsekin ollut tähän joukkoon kuuluvan Jyväskylän Reippaiden Poikien sihteerinä.
Organisaatiot itsestään ovat kuitenkin vain työvälineitä. Toki ne antavat meille viiteryhmän ja ystäväjoukon, mutta tärkeintä niissä on niiden toimintaidea ja niiden antama opetus.
NMKY syntyi ratkaisemaan kristilliseltä pohjalta nuorten sosiaalisia ongelmia ylikansoitetussa Lontoossa, johon tulvi nuorisoa maaseudulta. 1840-luvulla näistä tulijoista 80% oli 15-25-vuotiaita.
Kuten NMKY:n myöhäisempi ns. Pariisin Basis korostaa, liike kokosi yhteen ne nuoret, jotka halusivat olla kristittyjä, yhdisti heidän voimansa ja lähetti heidät työskentelemään nuorten parissa. Järjestettiin kansanopetusta, kirjastoja, sosiaaliapua, asuntoloita – mutta myös kristillistä opetusta yhteistyössä eri kirkkokuntien välillä.
Myöhemmin tuon perusidean pohjalta syntyivät meillekin tutut sotilaskodit, kori- ja lentopallo, pakolaistyö, nuorten kerho-, retki- ja leiritoiminta ja monet muut nykyisin itsestään selvinä pidetyt asiat.
Riitoja toki liikkeessä oli matkan varrella. Joskus jopa niin vakavia, että ne uhkasivat hajottaa sen. Tuo yhteyden korostaminen kuitenkin riitti ja liike pysyi yhdessä ja kasvoi.
Sen seurauksena syntyi myös kirkkojen virallinen yhteysliike – Kirkkojen maailmanneuvosto, jonka perustivat NMKY:n aktiivien kanssa sisarliike NNKY:n ja näiden kahden kanssa tiiviisti työskennelleen Kristillisen ylioppilasliikkeen aktiivit.
Se, mitä tuon liikkeen historiasta on opittavissa, on samaa, mitä useimmat äidit tekevät jatkuvasti kotonaan: opetetaan lapsia elämään sovussa, kunnioittamaan ja palvelemaan toisia perheenjäseniä sekä kasvamaan kunnollisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Riitojen sattuessa ei ole oleellista kuka sen aloitti tai kuka oli oikeassa. Tärkeää on se kuinka särö sovussa tai ryppy rakkaudessa saadaan korjattua.
Samalla tavoin kuin perheessä jokaisella on erityislaatuinen suhde vanhempiinsa – kumpaankin erikseen – samoin meillä jokaisella on ainutlaatuinen suhde Jumalaan. Omilla lapsillani on 12 vuotta ikäeroa. Esikoinen näki isänsä nuorisopappina ja järjestötyöntekijänä, joka raahasi häntäkin eri puolille Eurooppaa ja otti mukaansa leireille. Kuopuksen lapsuudessa ja nuoruudessa isä puolestaan oli yliopistotutkija ja –opettaja. Heidän kokemuksensa siitä millainen isä on, on hyvin erilainen. Kuitenkin molempien käsitys minusta on tosi. Sama pätee heidän kuvaansa äidistään.
Meillä jokaisella on oma elämänhistoriamme ja elämänkokemuksemme. Sen perusteella meillä on myös muotoutunut kuva siitä millainen Jumala on.
Meillä on jokaisella erilaiset perheet, joissa on pidetty tärkeinä erilaisia asioita ja se on muokannut myös meidän käsityksiämme siitä mikä on sopivaa käyttäytymistä. Kukaan ei voi sanoa, että teidän perheen tapa on väärä ja minun oikea. Nuoret parit kokevat hyvin nopeasti, että siitä ei synny kuin iso riita.
Tämän perheissä koetun asian soveltaminen kristilliseen elämään onkin sitten jo vaikeampaa. Meillä ihmisillä kun on niin kovin suuri tarve olla oikeassa. Mutta nuo yllä olevat esimerkit osoittavat, että eri perheiden lapsilla voi olla erilaisia tapoja ja silti he ovat oikeassa. Tärkeää on se, että he elävät sovussa perheessä, ystäväpiirissä ja muualla yhteiskunnassa sovussa keskenään.
Sitä Jeesus rukoili: ”että he kaikki olisivat yhtä”
Meidät on kaikki kutsuttu yhdessä erilaisina ja kukin omien kykyjemme mukaan levittämään Jumalan valtakuntaa tässä maailmassa. Tuohon kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…