3. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 16: 5-15, Petri Karttunen

Petri Karttunen
Joensuun seurakunta

Miten meistä kasvaisi sellaisia taivaan kansalaisia, jotka maailma tunnistaa keskinäisestä yhteydestä ja rohkeudesta pitää hyvästä kiinni ja olla vastaamatta pahaan pahalla, siitä, että he rohkaisevat arkoja, tukevat heikkoja, auttavat sorrettuja ja kunnioittavat kaikkia ihmisiä? Mistä saisimme tähän viisautta ja voiman?

Joskus on tullut mieleen sellainenkin ajatus, että olisipa ollut helpompi uskoa, ymmärtää ja olla rohkea, jos itse olisi saanut kulkea siinä joukossa, joka seurasi aikanaan Nasaretin Jeesusta. Tai jos hän ilmestyisi seuraamme ja kulkisi näkyvänä kanssamme tänään, tämän päivän kysymysten ja haasteiden keskellä. Mutta eipä se taida ihan niin mennäkään. Jumalalla on meitäkin varten parempi suunnitelma. Siitä Jeesus puhuu jäähyväispuheessaan oppilailleen juuri kuulemassamme evankeliumissa.

”Minä menen pian Isäni luo, sanoo Jeesus oppilailleen viimeisellä aterialla. Samalla hän kertoo heille salaisuuden, jonka merkitys avautuu heille aikanaan: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, Puolustaja, Pyhä Henki ei voi tulla luoksenne.”

Pitkin matkaa Jeesus oli selittänyt oppilailleen kaikkea sitä, mitä hän teki ja ihmisille julisti. Mutta eivät hänen oppilaansa mestarinsa puheita ja tekoja sittenkään ymmärtäneet. Vielä jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo: ”Minulla olisi teille paljon muutakin sanottavaa, mutta ette te kykene ottamaan sitä vielä vastaan.
Jeesus oli rohkaissut oppilaitaan yhä uudelleen, kehottanut heitä luottamaan Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Mutta heti vaaran tullen nämä olivat epävarmoja, jopa vapisseet kauhusta, kun Jeesus oli hetkenkin poissa tai vain nukkui.

Jäähyväispuheessaan Jeesus rukoili, että hänen omansa olisivat yhtä. Pitkin matkaa opetuslasten joukko oli kuitenkin kilpaillut vallasta ja kinastellut keskenään. Kun vaara pian uhkasi ja mestari oli poissa, sama pelokas joukko oli pian hajallaan kuin varpusparvi.

Ei opetuslasten joukko ollut mikään erityinen pelkurien tai hidasälyisten hajanainen joukko. Me vain löydämme heistä inhimillisen itsemme. Olemme perusolemukseltamme arkoja ja turvallisuushakuisia. Näemme kovin hämärästi, mikä on totta, elämässä tärkeintä ja kestävää. Ja vaikka näkisimme, emme meillä ei ole intoa, voimia tai rohkeutta toimia sen mukaan. Tässä olemme kaikki Aadamin perillisiä. Hänhän myönsi: ”Minä pelkäsin ja siksi piilouduin.” tai kuvaavammin ”siksi lymysin”.

Me kristityt lymyilemme usein samalla tavalla turvallisuushakuisesti kuin ihmiset yleensä. On turvallisinta seurata enemmistöä, tai niitä, joiden joukkoon haluaisimme kuulua. Pelkäämme ihmisten arvostelua ja tuomioita, leimatuksi tulemista. Sovinnaisuus, maan tapa tai trendikkyys riittävät ohjenuoraksi ja totuudeksi epävarmoille.
Tai sitten haemme epavarmuuteemme selkeyttä hahmottamalla todellisuutta mustavalkoisena. Siinä on meikäläiset ja muut, omat ja vieraat, hyvikset ja pahikset. Näiden välillä selkeät rajat, selkeät tuntomerkit, käyttäytymismallit ja koodit. Toisin käyttäytyvät ja ajattelevat ovat uhka. On vain tiedettävä, mihin kuuluu ja pysyttävä erillään niistä, joille oman ryhmän tavat, kieli ja ajattelu ovat vieraita. Tätäkin turvallisuushakuista ajattelua vallankäyttäjät, jopa hengellisen vallan käyttäjät, ovat aina osanneet käyttää hyväkseen.

Jeesus lupaa seuraajilleen, noille pelokkaille ja ymmällään oleville Puolustajan. Hänet Jeesus lupaa lähettää sitten, kun hän itse on Isän luona. Toisin kuin Jeesus yhdessä kuljettujen vuosien aikana, Pyhä Henki ei toimi ihmisten ulkopuolelta käsin, edellä tai rinnalla. Pyhä Henki vaikuttaa heidän keskellään ja heidän sisimmässään, sydämessään.

Pyhä Henki on totuuden ja rakkauden Henki. Hän auttaa tuntemaan totuuden ja rakkauden. Siellä, missä kohdataan totuus ja rakkaus ja ne ovat yhtä, siellä on myös vapaus, ilo ja rauha. Siellä vallitsee Jeesuksen omien yhteys huolimatta eri kielistä ja kulttuureista, erilaisista tavoista ja erilaisista käsityksistäkin.
Rakkaudessa ei ole pelkoa vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Siksi Pyhä Henki on myös rohkeuden Henki. Henki antaa meille rohkeuden kohdata tämä maailma, kaikesta huolimatta Jumalan maailmana, maailmana, jota hän rakastaa. Henki antaa rohkeuden kohdata erilaiset ihmiset kaikista uhkakuvista ja vihapuheista huolimatta Jumalalle rakkaina lähimmäisinä tai jopa saman Hengen kuljettamina sisarina ja veljinä. Henki antaa meille myös rohkeuden kohdata oma itsemme sellaisena kuin oikeasti olemme. Hän antaa rohkeuden kohdata oma rikkinäisyytemme ja pimeä puolemme. Ja Hän rohkaisee meitä kurkottamaan kohti valoa, kasvamaan kiinni Kristukseen. Hän rohkaisee meitä luottamaan Vapahtajaamme, mihin hän sitten meitä kuljettaakin.

Pyhä Henki ei toimi omissa nimissään eikä puhu omiaan. Hän avaa sitä, mitä Jumala on meille sanassaan jo puhunut. Ennen kaikkea hän auttaa meitä tuntemaan evankeliumien Jeesuksen, ymmärtämään hänen tahtonsa ja lupauksena ja elämään niiden mukaan.

Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä. Jeesus lupaa olla kaikki päivät maailman loppuun asti opetuslastensa kanssa ja kaikkien niiden kanssa, jotka uskovat häneen heidän todistuksensa kautta. Hän tarkoitti Pyhän Hengen läsnäoloa ja työtä. Ilman Kristuksen lähettämää Henkeä olisimmekin hukassa. Meillä itsellämme ole koskaan totuutta hallussamme, ei myöskään rakkautta, viisautta tai rohkeutta. Pyhä Henki luo jatkuvasti uutta, tuoretta hengellistä elämää ja vain Hän voi pitää tätä elämää yllä.

Jokainen meistä, oma seurakuntamme ja kirkkomme, koko maailmanlaaja Kristuksen kirkko elävät siitä, että Kristuksen lupaus Pyhästä Hengestä toteutui ensimmäisenä helluntaina ja että se on yhä totta tänäkin päivänä. Vain Hänessä meillä on rakkaus, rohkeus ja viisaus olla Kristuksen valona tämänkin päivän maailmassa. Siksi yhteinen rukouksemme aina on: ”Tule, pyhä Henki, meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.”