Rakkaat kristityt
Millaisessa mielenmaisemassa kuljet tänään? Lienee sinullekin tuttua, että mielen maisema voi olla aivan erilainen kuin ulkoinen maisema. Ulkoisesti voi olla synkkää ja pimeää – mutta mieli on valoisa ja kirkas. Ulkoinen todellisuus voi olla mitä uhkaavin – mutta sisäinen olo voi olla levollinen ja rauhallinen. Ja päinvastoin: ulkoisesti aurinko paistaa kirkkaalta kevättaivaalta – mutta sisäisesti saattaa olla astunut juuri mitä synkimpään pimeyteen. Ulkoisesti kaikki on hyvin – mutta sisällä vallitsee suuri hätä. No onneksi kuitenkin on niin, että useimmiten sisäinen ja ulkoinen todellisuus vastaavat toisiaan. Joskus huolet ja elämän raskaus näkyvät meistä ulospäin – joskus taas eivät lainkaan.
Se, että olemme kristittyjä – Jeesukseen uskovia ihmisiä – ei mitenkään takaa sitä, että olisimme aina sisäisen rauhan tilassa tai kokisimme taivaallista onnea. Joskus on toki niinkin. Ihmiselämä kaiken kaikkiaan ja kaikkialla on kovin vaihtelevaista luonteeltaan. Ilot ja surut kuuluvat matkan varrelle. Samoin matkan varrelle kuuluvat onnistumiset ja epäonnistumiset.
Raamattua lukiessa voi todeta saman. Raamatun henkilöt eivät ole uskon sankareita. Raamattu ei ole kokoelma elämässään onnistuneista ja menestyneistä ihmisistä. Raamattu on kirjakokoelma, joka kertoo monella tavoin elämässä ja uskossa vajaista ihmisistä. Voimme poimia henkilöitä niin Vanhasta kuin Uudesta Testamentista – ja aina kuva on samankaltainen. Kiiltokuvamaisuus on kaukana. Aivan sama puhummeko Aadamista, Nooasta, Aabrahamista, Mooseksesta, Saulista tai Daavidista – näemme sekä uskoa että monenlaista kieroutta, syntiä, epäuskoa ja toki uskoa ja uskollisuuttakin. Eikä kuva muutu kun siirrytään Uuden Testamentin puolelle Jeesuksen aikaan ja hänen jälkeiseen aikaan. Paavali kantoi pistintä lihassaan – se saattoi olla muisto siitä, että hän aiemmin oli vainonnut kristittyjä. Tai sitten löydämme Jeesuksen opetuslapset: epäilevän Tuomaan tai kieltäjä Pietarin. Puhumattakaan Juudaksesta.
Tämän päivän evankeliumissa me kohtaamme opetuslapset, jotka ovat ihmeissään eivätkä ymmärrä Jeesuksen puheita. ”Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?”
Katkelma on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Pääsiäisateria on syöty, Jeesus on ilmaissut kavaltajansa, Juudas on poistunut joukosta. Pian on edessä vangitseminen, tuomitseminen ja lopulta kuolema ristillä. Vähän aikaa Jeesus on poissa, mutta kolmantena päivänä hän palaa.
Mutta vielä ovat opetuslapset ymmällään. Ristin salaisuus on kätkössä. He eivät voi ymmärtää, että näin täytyy tapahtua. Pelastuksen ja toivon aika koittaa vain kärsimyksen kautta – niin kuin syntymää edeltää synnytyksen kivut.
Risti on kaiken avain. Ristin teologia, ristin salaisuus, on monesti hämärän peitossa vieläkin. On vaikea ymmärtää, että Jumalaa ei voi oppia tuntemaan ikään suoraan hänen kunniassaan ja suuruudessaan, vaan on tyydyttävä ristin mieheen. Jumalan sydän ja mielenlaatu voidaan oppia tuntemaan vain tutustumalla Kristukseen, joka suostui uhriksi ristille meidän puolestamme. Risti on ja pysyy uskomme keskuksessa – mutta myös kompastuksena monelle.
Mitä se tarkoittaa – ihmettelivät opetuslapset. Samaan ihmettelijöiden ja etsijöiden joukkoon mekin saamme liittyä.
Ristin miehen seuraajat kulkevat samaa tietä. Ei siksi, että täytyisi antaa jokin uhri – vaan siksi, että ristin salaisuus paljastuu usein elämän kipujen ja vaikeuksien keskellä. Moni Kristuksen seuraaja voi kokea sen, että välillä uskossa joutuu keskelle pimeyttä. Missään ei näy valoa. Elämä kaatuu päälle.
Me voimme vain kuvitella, mikä oli Jeesuksen opetuslapsien kokemus niinä päivinä ja tunteina, jolloin Jeesus oli ristillä ja haudassa. Kaikki oli mennyt. Toivo oli kadonnut. Oli vain pelko.
Ylösnousemuksen aamu muutti kaiken – toivo heräsi toivottomille. Sydän täyttyi uudelleen ilosta. Pimeyden keskellä valo näyttää luonteensa.
Sisäinen maailma voi olla joskus hyvin toisenlainen kuin se, mitä ulkoisesti tapahtuu. Kristuksen kätkiessä kasvonsa ulkoisen hyvinvoinnin keskellä, voi sydämessä vallita syvä pimeys. Ylösnousseen seurassa ulkoinen pimeys voi olla sisäistä lepoa.