Päivän evankeliumi on osa Jeesuksen ohjelmajulistusta, jonka Markus on koonnut evankeliuminsa alkuun. Se alkaa Jeesuksen esiintymisellä Kapernaumin synagogassa, josta ihmiset totesivat: ”Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat (1:22).” Sen jälkeen seuraa sikermä parantamisihmeitä, joista tämä päivämme teksti on yksi.
Näissä parantamisihmeissä Jeesus kohtaa sen ajan merkittävimmät ja pelottavimmat sairaudet: jonkinlainen epilepsia tai vesikauhu, kuume, spitaali ja halvaus.
Useimmissa näissä puhutaan pahoista hengistä sairauksien aiheuttajina. Tämä oli oman aikansa lääketieteen käsitys sairauksien syistä. sekä Mesopotamian, Egyptin kuin Kreikankin lääkärit tiesivät, että oli olemassa näkymättömiä olioita, jotka aiheuttavat sairauksia. He kutsuivat niitä pahoiksi hengiksi. Me kutsumme niitä bakteereiksi ja viruksiksi.
Nuo Jeesuksen parantamisihmeet ovat asia, joka on modernille ihmiselle vaikea hyväksyä. Kuitenkin hiljan Tiede-lehdessä oli juttu kokeesta, jossa osoitettiin jopa 60%:n ihmisistä parantuneen lumelääkkeillä. Samoin monen halvaantuneen kohdalla kyse on enemmän psyykkisistä kuin fyysisistä tekijöistä. Ihmisen psyyken voima on niin suuri, että kun hän uskoo jostain olevan apua, se auttaa.
Parantamisihmeiden jälkeen seuraa tullimies Leevin, Alfeuksen pojan, kutsuminen ja koko jakso huipentuu Jeesuksen julistukseen: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä (2:17).”
Tekstiämme tulisikin katsella kahdella tasolla. Toisaalta on nuo kaksi yksittäistä kertomusta, joista tekstimme koostuu. Ne ovat kertomuksia, jotka olivat levinneet suusta suuhun ja ovat alun perin olleet itsenäisiä pikku muistelmia siitä, mitä Herra teki. Toisaalta on tämä Markuksen luoma kokonaisuus ja se, miten päivän tekstiä tulisi tarkastella tästä näkökulmasta.
Kuten sanoin, päivän tekstimme koostuu kahdesta pienestä kertomuksesta. Simonin anopin ja muiden sairaiden parantamiskertomuksesta ja lähdöstä Kapernaumista. Luukas toistaa molemmat pääosin Markuksen tekstiä seuraten. Matteus supistaa ensimmäistä ja liittää siihen selityksenä Jesajan profetian ”Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme (Mt 8:17 / Jes 53:4).” Sen jälkeen Matteus jättää pois Kapernaumista poistumisen omasta evankeliumistaan.
Tämä evankeliumivertailu osoittaa kuinka evankelistat pyrkivät luomaan pienistä kertomuskatkelmista kokonaisuuksia omien teologisten näkemystensä mukaan. Evankeliumit eivät ole Jeesuksen elämäkertoja vaan kirkon ensimmäisiä katekismuksia, joihin oli koottu tarinan muotoisena Jeesuksen tärkeimmät opetukset.
Pietarin anopin parantamiskertomuksesta tulee ilmi mielenkiintoinen kirkkopoliittinen ongelma, jonka varsinkin katolinen kirkko mieluusti sivuuttaa. Jos nimittäin Pietarilla oli anoppi, niin hänen täytyi olla naimisissa. Eli katolisten pappien selibaatti ei perustu ainakaan Pietarin esimerkkiin. Pikemminkin se tulee filosofi Platonilta.
Kertomuksesta käy ilmi myös minua tutkijana kiinnostava yksityiskohta palestiinalaisesta perherakenteesta. Veljesten vanhemmista tai Andreaan aviosuhteista ei ole tietoa mutta voi hyvin olettaa, että Simon oli perheensä pää ja hänen luonaan asuivat sekä Andreas – joko yksin tai oman perheensä kanssa – sekä Simonin anoppi. Simonilla perheenpäänä oli velvollisuus huolehtia myös vaimonsa ilmeisesti leskeytyneestä äidistä.
Tässä tulee esiin aika lailla erilainen perhekäsitys mikä meillä on. Näiden perhekäsitysten erot ovat törmänneet meilläkin maahanmuuttajaperheiden kohdalla. He ovat katsoneet vanhusten olevan osa perhettä ja lasten olevan velvollisia elättämään heidät. Meidän maahanmuuttoviranomaisemme taas ovat tulkinneet perheen suppeasti ydinperheeksi.
Tällä kantojen erolla tulee varmasti tulevaisuudessa olemaan nykyistä isompi merkitys kun eurooppalainen sosiaalipolitiikka väkisinkin harmonisoituu. Meillä tämä tulee esiin siinä muodossa, että lainsäädännöstä huolimatta kunnat eivät kykene hoitamaan vanhuksia ja perheiden on otettava entistä suurempi vastuu. Tätä lisää myös se ideologinen paine, joka pyrkii vähentämään julkisen sektorin vastuita.
Meille kristitylle ei ole yhdentekevää, minkälaisen ajattelun perusteella maamme sosiaalipolitiikkaa tehdään. Siksi näistäkin kysymyksistä olisi hyvä virittää keskustelua seurakunnissakin.
Kapernaumista lähtökertomus on eräänlainen silta, jolla perustellaan Jeesuksen koko Galileanlaajuinen toiminta. Markuksella se liittyy myös parantamisteeman kautta tähän laajempaan sikermään. Luukas jättää maininnan parantamisista Galileassa pois ja, kuten sanoin, Matteus poisti koko kertomuksen.
Kapernaumista lähtemisjakso kertoo kuitenkin siitä, ettei Herra jäänyt yhteen paikkaan vaan lähti viemään evankeliumia eteenpäin. Evankeliumi ei ollut tarkoitettu vain maakunnan pääkaupungin paremmalle väestölle vaan kaikille Galilean asukkaille. Galilea sinänsä jo merkitsi takapajulaa Jerusalemista käsin katsottaessa.
Ehkä tämä sama asia toistuu nykyään globaalilla tasolla. ristinusko leviää voimakkaimmin juuri siellä, jota me pidämme oman maailmamme peräkylinä: kolmannen maailman slummeissa ja pakolaisleireillä. Siellä, jossa sanoma köyhien evankeliumista puhuttelee ihmisiä. Siellä, missä Raamatun julistus ihmisten tasa-arvosta Jumalan edessä on konkreettinen unelma tulevaisuudesta. Siellä, missä lupaus Jumalan huolenpidosta koetaan joka päivä nälän kolkuttaessa ovella.
Meillä tuo köyhyys näkyy enemmän henkisenä tyhjyytenä. Vaikka elämme yltäkylläisyydessä, ihmiset voivat pahoin. Yksinäisyys ja elämän tarkoituksettomuus ovat musertavia. Jopa fyysisen kontaktin puute ajaa ihmiset halaamaan Intiasta tullutta naista – kun täällä kukaan ei enää edes kosketa.
Heitä Jeesus on tullut kutsumaan. Heille Jeesuksen lupaus on tarkoitettu.
Yksittäinen asia, joka nousee tekstistä esiin, on Jeesuksen tapa vetäytyä aamuisin yksinäisyyteen rukoilemaan. Tämä on tapa, jota itse kunkin meistä tulisi vaalia. Ennen vuoteesta nousua pätkä Raamatusta tai vaikkapa aamupalan aikana radioaamuhartauden kuunteleminen ovat tapoja, jotka antavat päivälle aivan erilaisen alun kuin monen kiireen täyttämät aamutoimet.
Lutherkin korosti, että mitä kiireemmän päivän hän tiesi olevan edessä, sitä pidempään hän viipyi aamurukouksessa. Monessa perheessä muistetaan vielä iltarukous mutta tämä aamurukous tuppaa unohtumaan.
Kun tarkastelemme tekstiämme sitten tuon laajemman kontekstin näkökulmasta, huomaamme, että parantamisihmeiden tarkoitus Markuksella ei ole niinkään siinä, että Jeesus olisi kiertävä puoskari, joka osaa ammattinsa vaan se, että Jeesus kutsuu nimenomaan rikkinäisiä ja vajaita ihmisiä. ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä (2:17).”
Mitä tämä tarkoittaa meille kristityille ja seurakuntamme työlle. Keiden pariin Herramme hakeutuisi jos eläisi tänään täällä Rajamäessä? Järjestäisikö hän erilaisia tilaisuuksia ja odottaisiko hän ihmisten tulevan niihin, vai lähtisikö hän kapakoihin tapaamaan niitä, jotka eivät ole niin kauhean hurskaita?
Mitä Jeesus odottaa meidän – Hänen seuralaistensa – tekevän tilanteessa, jossa yhä useampi vieraantuu kirkosta? Minkälaisia sanoja Hänellä olisi meille, jotka katsomme hieman nenänvarttamme pitkin kun kirkkoon eksyy joku, joka ei ihan osaa meidän käyttäytymiskoodistoamme? Ovatko takapenkissä istuvat usein levottomat rippikoululaiset Hänelle vain ärtymyksen aihe vai menisikö Hän heidän joukkoonsa heittämään läppää ja ihmettelemään miten pappi osaakin puhua noin kuivasti?
Meille Jeesus esittää joka päivä sen saman kehotuksen: ”seuraa minua.” Mihin se tie vie, sitä emme tiedä – todennäköisesti johonkin sellaiseen, josta emme omassa mukavuudessamme niin välittäisi. Mutta sillä tiellä hän lupaa olla meidän kanssamme ja antaa meille yltäkylläisen elämän.
Tähän Herramme kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustameen yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…