Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta
Päivän evankeliumi kuvaa keskustelua, jonka Jeesus kävi oppilaittensa kanssa viimeisellä ehtoollisella. Tunnelma oli ystävällinen ja lempeä, vaikka keskustelun aihe oli vakava.
Jeesus nimittäin kertoi, että aivan pian hänet tapettaisiin, hän nousisi kuolleista ja menisi sitten taivaaseen, Isän Jumalan luo. Tätä tarkoittivat hänen sanansa ”Vähän aikaa, ettekä te minua näe, taas vähän aikaa ja te näette minut jälleen.”
Jeesus puhui niin salaperäisellä tavalla, että opetuslapset eivät ymmärtäneet häntä. He luulivat, että Jeesuksesta tulisi maallinen hallitsija, joka tuhoaisi roomalaiset ja perustaisi uudelleen kuningas Daavidin valtakunnan. Siksi he puhelivat keskenään: ”Miksi hän puhuu vähästä ajasta? Ei hänen puheitaan ymmärrä.”
Silloin Jeesus selitti asiaa hieman selvemmin: ”Te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.” Tällä hän tarkoitti tietenkin sitä, että hänet ristiinnaulittaisiin ja hän kuolisi. Siitä tulisi opetuslapsille suru ja itku. Mutta ihan pian, kolmen päivän kuluttua, hän nousisi kuolleista. Siitä tulisi opetuslapsille sellainen ilo, että entinen tuska ei enää muistuisi mieleen.
Pian näin kävikin. Opetuslapset joutuivat surun valtaan. Heidän rakastamansa Herra otettiin heiltä pois eivätkä he enää nähneet häntä silmillään. Mutta varsinainen suru oli sydämessä; hengellinen epätoivo, joka johtui siitä, että he olivat panneet toivonsa Jeesukseen. Nyt se toivo oli pettänyt. ”Hän on lopullisesti mennyttä! Emme saa häntä enää koskaan takaisin. Ja me toivoimme, että hän olisi maailman Vapahtaja!”
Opetuslasten surun voi soveltaa nykyajan kristittyihin. Me tunnemme samaa surua silloin, kun kadotamme sydämen luottamuksen meitä rakastavaan Jumalaan. Näin voi käydä elämän vaikeuksien kohdatessa; sairauden, työttömyyden, rahahuolien, omaisen kuoleman tai oman kuoleman edessä.
Samoin käy silloin, kun lankeamme karkeaan syntiin. Silloin paholainen alkaa syyttää meitä. Hän maalaa silmiemme eteen vihastuneen Jumalan ja uskottelee, ettei meillä ole enää mitään mahdollisuutta saada anteeksi.
Näin opetuslapsille kävi. Kun Jeesus oli tapettu ja haudassa, heillä oli musertuneen syyllinen omatunto. He ajattelivat: ”Herra oli meille niin ystävällinen, mutta me pelkurit jätimme hänet ja pakenimme.” Pietarin kohdalla tilanne oli vielä pahempi. Hänen omassatunnossaan saatana huusi jatkuvasti: ”Sinä kielsit Herran kolme kertaa. Muut vain pakenivat, mutta sinä kielsit hänet, tahallaan ja kolmasti. Jos olisit puolustanut häntä, hän eläisi yhä.” Juudaksen tilanne oli vielä pahempi. Hän oli niin täysin syyllisyytensä murtama, että hän ei kestänyt sitä edes niitä kolmea päivää, jotka olisi pitänyt kestää. Hän otti kavaltajan palkkansa, 30 hopearahaa, viskasi ne takaisin ylipapeille ja hirtti itsensä.
Meidän tilanteemme kristittyinä on verrattavissa opetuslasten tilanteeseen. Meille jokaiselle tulee vielä aika, jolloin me joudumme itkemään ja valittamaan sitä, että olemme kadottaneet Herran ja hänessä olevan armon ja yhteyden Taivaan Isään. Jumala sallii meille sellaista, aivan kuin hän salli opetuslapsillekin.
Me nimittäin tulee vaikeuksia. Ja me lankeamme synteihin, karkeisiinkin synteihin, sillä me olemme ihmisiä. Kun näin käy, silloin meillä pitää olla apu ja lohdutus, että voimme nousta jälleen. Meillä pitää olla sanoma syntien anteeksiantamuksesta, että löydämme Vapahtajan ja hänen rakkautensa. Jos meillä ei sitä ole, silloin tuhoudumme lopulta kuin Juudas. Sydämemme paatuu, kadotamme uskon, kadotamme elämän, kadotamme Jumalan.
Jumala sietää oikein hyvin sen, että me lankeamme. Hän sietää, että lankeamme yhä uudestaan. Hänellä on valta nostaa meidät pystyyn ja antaa meille anteeksi. Siksi Sananlaskuissa sanotaan: ”Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen, mutta jumalaton sortuu onnettomuuteensa.” (Snl 24:16). Vaikka Jumala sietää lankeamisen, hän ei siedä sitä, että ihminen halveksii hänen apuaan, vähättelee Jeesusta ja hänen tuomaansa sovitusta. Sitä tarkoittaa tuo ”jumalaton sortuu onnettomuuteensa”.
Mikä sitten on se lohdutus, joka voittaa Herran kadottamisesta johtuvan surun ja epätoivon? Jeesus puhui siitä opetuslapsilleen näin: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”
Tämä ilo syntyi siitä, kun Jeesus nousi kuolleista. Hän näytti opetuslapsilleen käsiensä ja kylkensä haavat, näytti, mitä hän oli heidän vuokseen kärsinyt. Mutta samalla hän näytti heille sen, että hän oli oikeasti noussut kuolleista; oikeasti voittanut synnin ja kuoleman.
Pietari oli kieltänyt Jeesuksen. Mutta ylösnoussut Jeesus ei puhunut siitä mitään. Asia oli pyyhitty päiväjärjestyksestä. Se oli hukutettu Jeesuksen ylösnousemuksen voittoon ja unohdettu. Herra kohteli Pietaria niin kuin kieltämistä ei olisi tapahtunutkaan. Hän ikään kuin sanoi: ”Kaikki, mikä on syntiä, on kadonnut, sillä minä olen ottanut sen päälleni, Pietari. Sen kirouksen, johon saatana on sinut sitonut, sen minä olen särkenyt ja repinyt rikki. Syntiäsi ei enää ole. Sinä olet vapaa, sinä saat elää, sinä saat iloita.”
Tätä on se ilo, josta Jeesus sanoi: ”Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.” Kyse on siitä, että ihminen rohkaistuu uskomaan ja sanomaan itselleen: ”Minun Jumalani siis todellakin rakastaa minua! Hän ei ole jättänyt minua eroon itsestään, vaikka minä olen harhaillut pois hänen luotaan. Hän kutsuu minut luokseen, ja Jeesuksen sovitustyön takia minä uskallan tulla.”
Jos sinä olet menettänyt toivosi itsesi ja Jumalan suhteen, kuule Jeesuksen sanoja opetuslapsille: ”vielä vähän aikaa”. Ei se epätoivo ja tuska sinunkaan kohdallasi, ei se kestä enää kauaa. ”Vielä vähän aikaa, ja minä saan nähdä sinut jälleen.” Tartu tähän lupaukseen. Luota siihen, että elämäsi on Jeesuksen käsissä ja hän antaa sinulle vielä tulevaisuuden ja toivon. Anna itsesi hänen käsiisi. Tee se vaikka tulemalla ehtoolliselle.
Olennaista on se, ettet tee niin kuin Juudas, joka ei jaksanut odottaa Herran armoa sitä ”vähää aikaa”. Hän ei kuunnellut evankeliumia, ilosanomaa Jumalan armahtavasta rakkaudesta Jeesuksessa. Siksi hän tuhoutui.
Mutta meille ei käy niin. Siksi, että me pidämme kiinni evankeliumista. Sen merkiksi nousemme nyt tunnustamaan yhteisen apostolisen uskomme.