Saarna 24.1.2016 Porvoon tuomiokirkossa
”En halua elokuvaan punaista väriä!” kirjailija sanoo napakasti, sillä äänensävyllä että asia on loppuun käsitelty. Elokuvan käsikirjoittaja ja tuottaja katsovat kirjailijaa äimistyneenä. He valmistautuvat vastalauseeseen: ”Elokuvassa on oltava punaista! Sehän tapahtuu Lontoossa, siellä on punaisia busseja ja postilaatikoita ja…!” Kirjailija pysyy lujana. Hän ei pidä punaisesta väristä , ja elokuva perustuu hänen kirjaansa , joten hänellä on oikeus viimeiseen sanaan.
***
Tämä kohtaus on elokuvasta ”Saving Mr Banks”, joka ilmestyi pari vuotta sitten. Se kertoo tarinan -osittain tositapahtumiin perustuvan- siitä kuinka elokuvamoguli Walt Disney ja kirjailija Pamela Travers tapasivat. Disney halusi tehdä kaikkien aikojen elokuvan Traversin kirjojen sankarista, Maija Poppasesta, ihmeellisestä lastenhoitajasta, mutta häneltä puuttuivat oikeudet noihin teoksiin. Kaksikymmentä vuotta hän oli yrittänyt saada niitä, mutta Travers piti kiinni luomastaan hahmosta. Lopulta rahapulan pakottamana kirjailija suostui matkustamaan Lontoosta Los Angelesiin. Alkoi pitkä ja hermoja raastava käsikirjoituksen työstäminen Disneyn henkilökunnan ja Traversin välillä. Travers pelkäsi, että Disney muuttaa hänen kirjansa maailman joksikin ihan muuksi kuin mitä hän oli tarkoittanut. Hän ei halunnut luovuttaa omastaan. Disney puolestaan halusi, että hänenkin rakastamansa Maija Poppanen saisi lähteä lentoon kirjan sivuilta ja tavoittaa yhä uusia ihmisiä. Disney koki, että hänelläkin on oikeus tähän tarinaan.
Tämä Maija Poppasen tekijäinoikeuksista kertova elokuva tuli mieleeni, kun tutustuin tämän sunnuntain evankeliumitekstiin, jonka äsken kuulimme. Siinä isäntä etsii työmiehiä viinitarhaansa torilta, kuten Jeesuksen aikana oli tapana, ja lupasi maksaa työpäivän palkaksi yhden denaarin. Lopulta käy ilmi, että isäntä maksaa saman palkan niille, jotka tulivat töihin heti aamusta, kuin niille, jotka ehtivät työskennellä vain muutaman tunnin päivän päätteeksi. Tekstissä tulee selkeästi esiin pidemmän aikaa työskennelleiden suuttumus: isännän ratkaisu on kerta kaikkiaan epäreilu.
Paitsi tarinan Disneystä ja Traversista ja siitä saako myöhemmin kuvioon tullut oikeuden alkuperäiseen teokseen, tuo teksti ja sen keskustelu isännän ja työmiesten välillä tuo väistämättä mieleen myös jotain ihan muuta. Se tuo mieleen koko viime syksyn ja kuluvan talven aikana kuumana käyneen keskustelun Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista ja siitä millaiseen apuun tai taloudelliseen turvaan he ovat oikeutettuja täällä. Monet argumentoivat: ”Miksi tänne tulleita ulkomaalaisia autetaan niin innokkaasti, kun täällä omassa maassakin on köyhiä ja apua tarvitsevia, eikö heitä kuulu auttaa ensin?” Argumentin taustalla voi nähdä saman huolen ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen kuin viinitarhassa jo aamulla aloittaneilla työmiehillä: ”Miksi viimeksi tulleet huomataan yhtä lailla tai jopa enemmän kuin ensiksi olleet?” ”Eikö isäntä ota huomioon meitä?”
Evankeliumitekstin isäntä suhtautuu huoleen jämptin rauhallisesti. Hän sanoo yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle. Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
Tässä isännän vastauksessa nousee esiin kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin se, että isäntä ei jätä maksamatta niille, jotka ovat työskennelleet koko pitkän päivän. He kyllä saavat palkkansa. Isäntä pitää heistä huolta vaikka pitää huolta niistä muistakin. Ehkäpä, jos tämä olisi myös maahanmuuttajista huolissaan olevien suomalaisten aito kokemus, _se että joku kyllä huolehtii meistäkin_, keskustelu kuulostaisi erilaiselta.
Toiseksikin tekstistä jää soimaan, suorastaan kaikumaan kysymys: ”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”
***
Nyt en puhu enää mistään tietystä yhteiskunnallisesta tilanteesta, vaan meistä kaikista ihmisistä yhtälailla ja kaikkina aikoina, meistä torilla seisoskelevista isännän kutsua odottelevista ja siihen reagoivista ihmisistä.
Katsommeko me karsaasti sitä, että Jumala on hyvä?
Olisiko meille helpompaa, jos Jumala olisi kuitenkin jotain muutakin? Vähän arvaamaton, joustamaton, periaatteista tinkimätön oli mikä oli, ankara, kiivas, päätään pudisteleva, vaikea, hapan Jumala? Sellainen, jonka rakkautta ja hyväksyntää pitää tavoitella, niin kuin me niin olemme elämässämme tottuneet toimimaan.
Sellainen, joka on kerran kertonut mitä hän odottaa ihmiseltä, mitä hän edellyttää pelastukseen ja järjestyksen ylläpitämiseen, ja jonka odotuksiin me voimme sitten mukautua parhaan taitomme mukaan, käyttää koko tahtomme siihen yltämiseen, saada luvattu denaari, luvattu taivaspaikka, pelastus, ja tietää ansainneemme se. Tuntea itsemme hyviksi.
***
Kun Jeesus kertoi tarinan viinitarhan isännän merkillisestä palkanmaksusta, hänen viestinsä oli tarkoitettu sen ajan juutalaisille, uskollisille Jumalan lain noudattajille, uskovaisille, joille oli opetettu miten elää hyvin, Jumalan tahdon mukaisesti. Koko Jeesuksen elämän ja opetuksen tähtäimessä oli nimittäin uusi viesti: Jumalan valtakunta on tarkoitettu paljon laajemmalle joukolle kuin mitä ikinä vanhojen opetusten valossa arvaisikaan. Se on tarkoitettu kaikille. Oli sitten Jumalasuhteen aamu, keskipäivä, tai ilta, ei ole liian myöhäistä. Isäntä kutsuu kaikkia torilla olevia viinitarhaansa tismalleen samalla, epäoikeudenmukaisen yhtäläisellä, palkalla jota ei voinutkaan ansaita, vain ottaa vastaan. Avata käsi.
Jos tuo logiikka oli tuon ajan oikeaoppisille vaikeaa nieltävää, on se sitä varmasti meillekin, ehkä eri näkökulmasta. Me tämän ajan ihmiset emme ehkä ole mihinkään niin tottuneet kuin suorittamaan. Ja samalla kuin huomaamatta pelkäämään, että emme riitäkään. Me ihmiset ydinolemuksessamme emme ehkä ole mihinkään niin varautuneet kuin rakkauden menettämiseen. Ja niin tulemme uskoneeksi että emme ole rakkauden arvoisia.
Jeesus sanoo: Jumalan rakkaus on sinun. Koska Jumala on jotain muuta kuin ihminen. Hän ei ole vaikea ja arvaamaton, hän on sellainen kuin Jeesus: selkeä, täynnä ymmärrystä, valmiutta antaa itsensä puolestasi, jotta et huku. Jumalan rakkaus on paljon suurempaa kuin oikeudenmukainen päivän palkka.
***
Palataan vielä Maija Poppaseen sekä Walt Disneystä ja Pamela Traversista kertovaan elokuvaan. Siinä kirjailija oli erityisen huolestunut siitä miten Disney kohtelisi yhtä hänen kirjansa päähenkilöä, nimittäin mr Banksia, sen perheen ankaraa isää, joiden lapsia Maija Poppanen kaitsi. Travers pelkäsi, että Disney ei olisi tälle isälle armollinen vaan näyttäisi hänet ilkeänä, ymmärtämättömänä olentona. Travers sanoi: ”Ei Maija Poppanen tullut pelastamaan perheen lapsia vaan heidän isänsä.” Disney kuunteli kirjailijaa, ja niin elokuvasta löytyy kuvaus siitä miten ankara, tiukasti ja tinkimättömästi omien periaatteidensa mukaan elävä mr Banks löytää armon.
Vaikka mr Banks oli tehnyt kaiken oikein, viimeistä pilkkuakin myöten, hän ajautuu tilanteeseen, jossa hän saa nöyryyttävät potkut työstään. Sen astiselta elämältä menee pohja, mutta mr Banks ymmärtää että sillä ei olekaan mitään väliä. Se mihin hän on siihen asti turvautunut, kuri ja järjestys, ei kanna eikä se voikaan kantaa. Tärkeämpää kuin suorittaminen on mennä lennättämään leijaa lasten kanssa.
Kun laki petti, armo kantoi. Sellainenkin kokemus ihmiselle voi tulla vastaan, tai on ehkä jo tullut. Olemme sitten työskennelleet viinitarhassa koko päivän tai vasta vähän aikaa tai emme vielä ollenkaan.
Laura Mäkelä