3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt. 20:1-16, Hans-Christian Daniel

Herramme saarnaa Jumalan valtakunnasta vertaamalla sitä isäntään. Vertaus sisältää työhönoton ja palkanmaksun. Tunneskaalalla liikutaan ilosta ja toivosta aina kateuteen, pettymykseen ja jopa kapinaan.
Kertomuksen tasapuolisuusperiaate suorastaan loukkaa länsimaista oikeudentajuamme, jonka mukaan jokaiselle pitää antaa sen, mitä kuuluu hänelle, eli ansion ja suorituksen mukaisesti. Vertauksen isäntä taas ei sitoudu muuhun kuin omaan sanaansa eli lupaukseensa, joka perustuu hyvyyteen. Sen Sanan tulkintaperiaate ei olekaan inhimillisen mitan mukaan mitattavissa, vaan armo lahjoittaa viimeksi tulleille saman palkan kuin koko päivän raataneille. Hyvyys on viimeinen sana.
Työpäivä viittaa ihmisen elämään, illalla tapahtuva palkanmaksu taas viimeiseen tuomioon. Tuomiolla Jumalan armo ei kumoa hänen oikeudenmukaisuuttaan, vaan armo vahvistaa Sanan, johon isäntä eli Jumala sitoutuu.
Viimeksi tulleiden osan ymmärrän ristin ryöväristä käsin, joka sai armon ja lupauksen olemaan Jeesuksen kanssa paratiisissa. Ensimmäiseksi olivat tulleet ne suuret apostolit, jotka ensi hetkestä asti olivat mestarinsa kanssa ja hänen ylösnousemisensa jälkeen muodostivat kirkon perustan aina omaan marttyyrikuolemaansa asti. Mitä on heidän palkkansa? Tämän vertauksen mukaan ei sen suurempi kuin viimeiseksi tulleiden: hekin saavat armon ja lupauksen olemaan Jeesuksen kanssa paratiisissa.
Tämä tulkinta mitätöi sen opin, jonka mukaan pyhimyksillä olisi muka suurempi ansio, kuin omaan autuuteen tarvittaisiin, ja kirkko voisi jakaa siitä ikään kuin ylimenevästä osasta. Uskonpuhdistajamme Martti Luther on jyrkästi vastustanut tätä oppia. Sen sijaan hän korosti sitä, että ihminen pelastuu yksin uskota, yksin Kristuksen kautta ja yksin armosta. Suurempaa ei olekaan kuin autuaiden riemu. Suurempaa ei olekaan kuin pelastus. Iankaikkinen elämä on vain yksi ja sama kaikille. Siellä lakkaa kaikki vertailumuodot. Siksi Herra Jeesus kiinnittää katseemme siihen, että taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.
Viini ja viinitarha on Kristuksen usein käyttämä vertauskuva Jumalan valtakunnan olemuksesta, sen ilosta ja autuudentilasta. Itse hän vertaa itseään viinipuuhun ja opetuslapsiaan sen oksiin. Itsensä hän antaa meille pyhässä ehtoollisessaan, antaen jokaiselle samat ainekset, leivän ja viinin, vahvistaen niiden välityksellä uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme. Näin hän ottaa meidät valtakuntansa työhön.
Palkkakäsitteen käyttö Jumalan valtakuntaa ajatellen ensi silmäykseltä tuntuu oudolta. Kun katsoo tarkemmin, löytyy tarkennusta mm. apostoli Paavalin sanasta Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room 6:23). Herramme Jeesus Kristus on maksanut puolestamme kalliin hinnan, kun hän vuodatti verensä meidän syntisten puolesta ja antoi henkensä, jotta saisimme elää. Siinä on ansaitsematon armo niin pitkän työn tehneille kuin juuri hetki sitten tulleille. Suurempaa ei ole.
Antakoon Jumala meille uskoa, toivoa ja rakkautta, että tyydymme omaan osaamme, jonka me armosta saamme. Tehköön hän meidät kiitollisiksi saamastamme armonpalkasta. Ja hoitakoon kolmiyhteinen Jumala meitä taivaan tiellä niin että usko näkyy rakkaudessa. Aamen.