Jeesus lupasi korvata satakertaisesti kaiken sen, mistä kukin on joutunut hänen nimensä tähden luopumaan.
Miksi hän lupasi korvauksen nimenomaan satakertaisena? Miksei hän puhunut kymmenkertaisesta tai moninkertaisesta korvauksesta?
Yksinkertaisesti kyse oli siitä, että sata oli tuon ajan ihmisille valtavan suuri luku. Kun sormia ja varpaita ei yhteenlaskettunakaan ollut yli kahtakymmentä, ja harvalla oli lampaitakaan sen enempää, sata edusti ihmisille jotain todella suurta, lähes käsittämätöntä.
Entäpä nykypäivänä? Me kuulemme jatkuvasti puhuttavan suurista luvuista. Uutisissa kerrotaan satojen miljoonien hintaisista hankkeista ja kustannuksista. Jopa klassikoksi muodostuneessa lautapelissä, Monopolyssä, ovat luvut kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä enää käsitellä leikkirahoilla, vaan pelaajille annetaan käteen pankkikortti ja elektroninen laskukone huolehtii kassavirroista.
Mutta pystymmekö me yhtään sen paremmin ymmärtämään tuota Jeesuksen lupausta?
Nykymaailmassa olemme tottuneet mittaamaan asioiden tärkeysjärjestystä rahalla. Melkein mille tahansa asialle voi joku määrittää rahallisen arvon. Elämä on pelkistetty sarjaksi investointeja, joista päätetään niiden tuottoprosentin ja takaisinmaksuajan perusteella. Taloudenpidossa investointia voidaan pitää kannattavana, mikäli sen vuotuinen tuotto on esimerkiksi kaksikymmentä prosenttia. Kuhmoisten kunnassa on uuden kuntalaisen syntymä määritelty tuhannen euron lahjan arvoiseksi.
Minulla on tässä kädessäni kolikko. Se ei varmaan näy sinne taakse kovinkaan tarkasti. Se on ihan tavallinen raha, yhteistä eurooppalaista valuuttaa. Yhden euron arvoinen.
Jeesuksen lupauksen mukaan euron menetys korvattaisiin siis sadalla eurolla.
Kuulostaa aika hurjalle. Nimittäin investoinnin tuottona ajateltuna. Sehän siis tarkoittaa jokseenkin mukavaa yhdeksäntuhannenyhdeksänsadan prosentin tuottoa. Se on aika paljon se. Komeasti menee yli kannattavuusrajan.
Tässä on sata euroa. Tämän kilinän te voitte ainakin kuulla sinne taaksekin.
Sata euroa on aika paljon rahaa. Harvoin sitä näin kolikoina edes käsitellään, vaan kevyemmin ja helpommin seteleinä. Kuitenkin se on monille meistä varsin arkipäiväinen summa. Se kuluu helposti kaupassa, kun menee ostamaan perheelle muutamaksi päiväksi ruokaa ja vähän pesuaineita. Sata euroa on summa, jonka moni meistäkin pystyy lupaamaan lahjaksi tai korvaukseksi sille, joka meidän vuoksemme joutuu omastaan uhraamaan. Sata euroa on meille helppo käsittää.
Päivän evankeliumissa ei kuitenkaan puhuta euroista ja muista pienistä asioista. Pietari toteaa heti alussa luopuneensa kaikesta. Hän, kalastaja, jätti ammattinsa, kotinsa, veneensä, toimeentulonsa.
Siinä meille vähän mittakaavaa tähän asiaan. Luovu autostasi –saat sata autoa tilalle! Anna talosi pois, niin sinä saat sata taloa.
Jeesuksen lupauksen valtavuus alkaa vähitellen hahmottua. Sata euroa me voimme vielä ymmärtää, mutta sata taloa alkaa jo olla siinä ja siinä.
Anna talosi pois, niin saat Taka-Martin.
Sitä paitsi kyse ei edelleenkään ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin rahalla mitattavasta omaisuudesta. Pietari ja muut opetuslapset olivat lähteneet kodistaan.
Kyllähän ihmiset kautta aikojen ovat lähteneet kotoaan. Meistäkin täällä olijoista varmaan suurin osa on lähtenyt pois kotoa. Mutta Jeesus puhuu täydellisestä luopumisesta. Siitä, että kotia ei enää ole. Miten kodin arvo määritellään?
Ja Jeesus vain jatkaa, laittaa lisää vettä myllyyn: Talojen ja peltojen jatkoksi saavat mennä vielä isä ja äiti, sisarukset ja omat lapset.
Miten omaisten arvo määritellään? Mitä tarkoittaa, että joku saa äitinsä satakertaisena takaisin? Tai lapsensa? Minä en ainakaan voi sitä ymmärtää. Jeesuksen lupaus on jotain minun käsityskykyni ylittävää.
Opetuslapset olivat alkaneet epäillä tekojensa mielekkyyttä. He olivat jättäneet kaiken taakseen ja lähteneet vaeltamaan Jeesuksen seurassa hänen kutsunsa mukaan. Vaellukselle ei kuitenkaan näkynyt loppua, eikä kulkijan elämä varmasti ollut helppoa. Pietari puki heidän huolensa sanoiksi kysyessään tulevaa palkkaansa. Sopivan aasinsillan hänelle tarjosi rikas nuorukainen, joka tuli kyselemään Jeesukselta omia mahdollisuuksiaan päästä taivaaseen.
Jeesus haluaa rohkaista seuraajiaan lupaamalla niin paljon, ettei kukaan maan päällä voisi ylittää hänen tarjoustaan. ”Investoi minuun niin saat valtaisat voitot,” hän tuntuu sanovan.
Mitä Jeesus sanoi Tuomakselle? ”Älä ole epäuskoinen, vaan usko!”
Eikö tässä ole nähtävissä aivan selkeä yhtäläisyys? Opetuslapset epäilivät, aivan kuten Tuomas myöhemmin. Saman viestin Jeesus haluaa meillekin antaa: ”Älkää olko epäuskoisia, vaan uskokaa!” Niinäkin hetkenä, kun Jeesuksen seuraaminen tuntuu vaativan meiltä kipeitä menetyksiä. Niinäkin hetkinä, kun joudumme repimään rikki jotain, mikä on meidän omaamme ja kuuluu meille. Silloinkin, kun elämä ympärillä tuntuu luhistuvan, kun kaikki tuntuu merkityksettömälle.
”Älkää olko epäuskoisia, vaan uskokaa!”
Tuomaan tavoin me saamme epäillä. Hänen laillaan me saamme kohdata Herran.
Niin kuin epäilevät kristityt ennen meitä, mekin saamme nyt nousta ja tunnustaa yhdessä oman kristillisen uskomme.