Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen. Päivän evankeliumi antaa meille vakuuttavan todistuksen siitä, miten Jumala toimii vetääkseen ihmisiä pelastukseen. Hänen laupeutensa käy edellä, ja armon särkemiä hän kutsuu sanan tekijöiksi eli toimimaan omalla paikalla rakkauden lain mukaan. Hänen laupias katseensa ja valintansa siis kulkee edellä. Toisekseen Jumalan rakastava etsintä kohdistuu voimakkaimmin juuri niihin, jotka ovat kauimpana hänestä eivätkä tahdo kunnon ihmisen mittaa täyttää. Juuri siis päinvastoin kuin peri-inhimillinen pikkusieluinen ajattelu edellyttäisi. Rakkaus kuitenkin tietää, ketkä ovat eniten rakkauden tarpeessa rakkaus tekee näkeväksi, virittää Jumalan aaltopituudelle. Kolmanneksi kaikki tämä ei tapahdu mitenkään mediaa kiihottavan sensaatiomaisesti vaan keskellä arkea. Muutos tähtää sanan lihaksi tulemiseen omassa elämässä. Ja muutos on mahdollista vain Jumalan armosta. Muutoin se jää pinnalliseksi tekopyhyydeksi tai katkeraksi vääntämiseksi sielun autiomaassa.
Jeesuksen kohtaama mies oli siis publikaanien esimies ja hyvin rikas. Mitäkö nämä publikaanit olivat? He olivat tullimiehiä eli silloisen julkisen vallan Rooman vallan palveluksessa. Latinan sana publicus tarkoittaa juuri valtiolle tai yhteiskunnalle kuuluvaa ja sana publicum mm. valtion tuloja, veroja. Roomalaiset vuokrasivat siihen aikaan oikeuden koota tullia eniten tarjoavalle. Sakkeus oli tässä onnistunut. Vuokraajan täytyi sitten alaistensa, tullimiesten, avulla haalia kokoon sovittu summa ja jotakin elääkseen. Rehellistä tullimiestä saattoi siis tuskin olla. Keisari Vespasianuksen isälle pystytettiin Vähässä-Aasiassa suunnilleen Jeesuksen toiminnan aikoihin jopa veistos, jossa oli teksti: Hänelle, joka on hyvin hoitanut tullin. Vespasianus itsekin tienasi hyvin ja perusti historioitsija Suetoniuksen mukaan myöhemmin jopa pankin Sveitsiin.
Kuten lasten laulussa sanotaan, Sakkeus oli pieni mies eikä väkijoukon takaa nähnyt. Hän oli kuitenkin kovasti utelias näkemään Jeesuksen ja keksi keinon kiipeämällä puuhun. Ehkä oli tämän keksinyt aiemminkin; ehkä tapa oli varsin yleinenkin ainakin yhtä yleinen kuin tänä päivänä. Sitä tosin harrastavat nykyisin yleensä vähän nuoremmat. Vähän samantapainen ilmiöhän on kyseessä, kun joku fani ei vaikkapa jollekin stadionille mahdu tai ei ole ollut varaa – katsomaan ja kuuntelemaan suosikkiyhtyettä ja kapuaa sitten puuhun tai kalliolle nähdäkseen ja kuullakseen vähän paremmin. Olennaista on kuitenkin, että Sakkeuksen motiiveja ei kysellä ja kyseenalaisteta, vaan hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on ja Jeesus saapuu hänen kotiinsa aterioimaan, mikä oli silloin ja on vieläkin varsin intiimi tapahtuma. Ateriayhteyteen ei ketä vain kelpuutettu. Ja Jeesustahan paheksuttiin tästä ankarasti: Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen, sanottiin. Sakkeukselta ei vaadittu mitään tietyntyyppistä tunnustusta ja katumusta. Hänen olemuksensa puhui Jumala-kaipuusta. Se riitti. Juuri sairaathan, itseään parantamaan kykenemättömät ne parantajaa kaipaavat.
Onko niin, että me asetamme sanoillamme ja teoillamme kynnyksiä, jotka viestivät torjuvasta asenteesta huonoina pitämiämme ihmisiä kohtaan. Kyse ei ole vain yksilön tosiasiallisista asenteista vaan yhteisön normeista, jotka syrjäytynyt tunnistaa erityisen kipeästi ja on ehkä yliherkkä näkemään torjuntaa siellä missä sitä ei ole. Kuitenkin jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus. Miten sen osaisimme tehdä. Tulisi ainakin joskus havahtua tähän tosiasiaan, että sisäpiiriin on vaikea tulla. Kuitenkin kirkko Vapahtajaansa seuraavana on olemukseltaan avoin ja kutsuva. Se pyrkii olemaan lämmin tupa, johon olisi matala kynnys tulla. Toisaalta kirkko ei ole vain tielle avoin ovi vaan sen kutsuun kuuluu pyrkimys kohti ihmistä. Siinä tarvitaan jokaista kristillisen seurakunnan jäsentä. Monesti tuo todistus ei ole leimallisesti hengellinen, mutta siinä tulee sana lihaksi ihmisen ystävällisen ja rakastavan kohtaamisen kautta. Oppi ei ole uskottava, jos siitä puuttuu rakkaus. Toisaalta on niinkin, että kukaan meistä ei pelkästään elämänsä todistuksen pohjalta tässä suhteessa puhtaita papereita.
On vaikeata puhua uskottavasti rakastavasta Jumalasta, jos sana ei tule lihaksi omassa elämässä. Se auttaa, jos edes itse myöntää keskeneräisyytensä ja yrittää vilpittömästi parhaansa. Kuitenkaan ei viesti aina välity puhtaana, ja sanojen ja tekojen välinen huutava ristiriita peittää alleen vienon äänen. Siksi tekojen saarna, rakkauden sanattomat viestit kuuluvat läpi informaatiovyöryn. Muutos lähtee yksilöstä, mutta yksilöä ei ole ilman yhteisöä. Jokaisessa maailman kärsivässä ihmisessä koko ihmiskunta kärsii. Laajojen joukkojen tavoittamiseen taas tarvitaan organisaatioita. Siksi tulisikin pyrkiä myös rakenteiden oikeamielisyyteen, vaikkakaan evankeliumi ei ole yhtä kuin sosiaalis-yhteiskunnallinen muutos. Usko ja rakkaus kuitenkin ovat samanaikaisia, koska niiden molempien juuri on uskossa todellisesti läsnäolevassa Kristuksessa, joka yhä vielä etsii eksyneitä ja antaa meidän toimia rakkauden käsivarsina kaiken rehellisen työn kautta. Evankeliumi tähtää sydänten muuttumiseen, mikä johtaa konkreettisiin muutoksiin viranhoidossa, kuten esimerkiksi pyrkimyksiin saada uusi tulli- tai verojärjestelmä.
Roomalainen tullijärjestelmä ei enää ole voimassa, mutta tämäntyyppinen ostopalvelu saattaisi hyvinkin olla näinä aikoina mahdollinen, kun valtion tehtäviä pyritään järjestelmällisesti vähentämään. Suomalaiset viranomaiset kuten poliisit ja tullimiehet ovat tunnustetusti olleet rehellisiä eikä korruptio ole monen muun maailman maan tapaan rehottanut, mutta varuillaan pitää olla. Onhan sitä ilmeisen aiheellisestikin esitelty uhkakuvia siitä, millaisia seuraamuksia saattaa olla kasvavin panoksin toimivan kansainvälisen huumausainerikollisuuden leviämisestä. Huumekauppiaiden tarjoamat runsaat lahjukset saattavat ruveta kelpaamaan, kuten on käynyt monessa muussakin paikassa panosten kasvaessa riittävän suuriksi ja vyyhdin riittävän laajaksi ja vaikutusvaltaiseksi. Joka tapauksessa kehityssuuntia ei pidä vähätellä vaan tulee pitää omasta tontista huolta ja huomata rikkaruohot.
Toisaalta on vaara päätyä ajattelumalliin kunnon ihmiset ja muut. Sekään kun ei pidä mustavalkoisesti paikkaansa vaan johtaa itse kullekin varmastikin tuttuihin farisealaisiin ajatuksiin. Lain edessä pitääkin punnita rikkomusten raskaus yleinen etu huomioon ottaen. Evankeliumi kuitenkin kohdistuu erottelematta kaikkiin. Pian uuteen vaihtuvan vuoden 1938 kristinoppimme ravistelevimpia kohtia on ollut kohta 36. Jumalan armo. Se kuuluu näin: Jeesus etsi yhteyteensä erityisesti sellaisia, joita pidettiin arvottomina ja syntisinä. Tämä lohdutti heitä, mutta loukkasi muita. Näin Jeesus osoitti Jumalan käsittämättömän rakkauden, joka etsii syntisiä ja tahtoo pelastaa heidät. Tätä rakkautta, joka tulee osaksemme ilman omaa ansiotamme, sanotaan armoksi.
Tämä Jeesuksen julistuksessa, elämässä ja toiminnassa julki tullut ajatus, jonka mukaan publikaanit ja portot menevät Jumalan valtakuntaan ennen ulkonaisesti nuhteettomia, mutta kovasydämisiä ja asemastaan tarkkoja fariseuksia ja kirjanoppineita on sitä ristin hullutusta. Syntiä vanhurskauteta mutta kylläkin syntinen, joka turvaa Herransa haavoihin. Apostoli Paavali kirjoittaa tästä päivän Uuden testamentin lukukappaleessa hienolla tavalla: Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ´Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta´.