Kellot talviaikaan ja sydämet armonaikaan!
Viime yönä siirrettiin kellot talviaikaan. Tunti taaksepäin. Muistan vielä viime pääsiäisaamuna: Yöllä oltiin siirretty kellot kesäaikaan ja aamuksi olin luvannut saapua kirkkoon kuoron kanssa laulamaan. Mutta minä tollo olin unohtanut siirtää kellon. Ihmettelin miksi klo 9:ksi oli kirkko täynnä väkeä, papit seisoivat täällä edustalla ja alkuvirsi veisattiin. Kun pappi luki synnintunnustuksen, jossa pyydettiin anteeksi myös laiminlyönnit, pyysin anteeksi esivallan käskyn noudattamatta jättämiseni, kun kelloni oli jäänyt siirtämättä.
Kun maallinen aika oli minulla vinossa, meinasi iankaikkinen aika jäädä toissijaiseen asemaan. Jumalanpalveluksessa eli messussa ajallinen ja iankaikkinen kohtaavat. Messua ei pidetä milloin vain, vaan yleisen sopimuksen mukaan tiettynä kellonaikana. Itse Isä Jumalalla on meille aina aikaa, sillä hänellä on aikaa ja hän luo sitä koko ajan lisää. Mutta meilläpä ei ole aina aikaa Jumalalle. Nyt messun aikana meillä on aika Jumalalle. Se on valtavan suuri aarre: tiettynä kellonaikana meillä on aika iankaikkisuudelle. Jumala ei siirrä aikaa. Hän on, ajattomana ja ikuisesti. Se riittää.
Me ihmiset voimme siirtää kellonajan sinne tai tänne. Luontoa emme kykene siirtämään. Aurinko nousee, kun maapallon kiertokulku aurinkoa vastaan laskee taivaanrantamme niin paljon, että suuri ja elämää mahdollistava kotoinen lähitähtemme lähettää meille kauniin valonsa. Silloin sanomme, että aamu sarastaa, aurinko nousee ja näemme uuden päivänvalon. Lapsellinen kellonsiirtomme ei siirrä vuodenaikojen vaihtelua, sillä kesä ei ala, kun kesäaika alkaa, eikä talvi ala siirtäessämme kelloja alkuperäisaikaan. Vuodenajat tulevat ja menevät silloin, kun Luoja tahtoo, hän, joka on luonut ja säätänyt vuodenaikojen vaihtelun.
Tämän päivän evankeliumissa Herramme ja mestarimme Jeesus Kristus hoitaa meitä ja kutsuu ystävikseen. Hän sano ”Minä sanon teille, ystävilleni”. Ennen kaikkea hän osoittaa ja asettaa suhteen itsensä ja kuulijoittensa välillä. Suhde on ystävyys. Opetuslapset eivät tätä suhdetta perustaneet, vaan Jeesus itse. Hän, koko maailman Vapahtaja, kutsuu ystävikseen sellaisia, jotka hetkistä myöhemmin kaikki hylkäävät hänet, kavaltavat ja kieltävät. Hän, joka tietää, miten heikko ihminen vain saattaa ollakin, kutsuu ystävikseen. Hänen sanansa luo sitä ystävyyttä, josta hän puhuu. Se ystävyys ei riipu opetuslasten eriomaisuudesta, vaan Sanassaan Herramme Jeesus luo sen uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Hänen Sanansa tekee ystäviksi. Vieläpä yli aikojen siirtymiä, eri aikakausina, hänen Sanansa on luonut ystäviksi ja liittänyt ihmiset seurakunnaksi. Pyhässä kasteessa hän on meidätkin tehnyt ja kutsunut ystävikseen. Hän siirtää meidät ystävyyden aikaan.
Ystävilleen Herramme opettaa pelkoa. Hän ei opeta elämänhallintaa, pelottomuutta tai ajanhallintaa. Ei, vaan hän opettaa pelkoa, oikeanlaista pelkoa. Tämä oikea Herra Jumalan pelko on viisauden alku, joka vapauttaa pelkäämästä ajallisia asioita, jotka kaikki ovat tilapäisiä.
Viime sotien aikana nazien Gestapo eli salaisen valtionpoliisin vankilassa saksalainen teologi ja toisinajattelija Dietrich Bonnhoeffer sai vapautuksen pelosta, jonka suomassa rauhassa hän sepitti vuodenvaihteeksi 1944/45 pian veisattavamme virren 600, joka hengittää väkevää ja ihmeellistä rauhaa.
Herra Jeesus Kristus asettaa meille yksinkertaisia ja jokapäiväisiä varpusia silmien eteen Jumalan huolenpidon vertauskuvina. Jopa vielä lähemmin: omat hiuksetkin kertovat Jumalan hyvästä ja elämää varjelevasta tahdosta. Vaikka ne varpuset silloin Jeesuksen aikana olivat myyntitavara ja niiden elämä saattoi olla menetetty myydyksi tultuaan, Jeesus sanoo Jumalan muistavan vielä silloinkin. Kuolemassakin ihminen on Jumalan muistavan huolenpidon kohteena. Ihmisinä elämänkeskeisinä emme ole yleensä valmiina hyväksymään kuolemaa elämään kuuluvaksi. Mutta tosi on, että Jumala on sekä elämän että kuolemankin Herra. Kahden valtakunnan kansalaisina olemme sekä elämässä että kuolemassakin Jumalan käsissä. Herramme siirtää meidät ylösnousemusaikaan ja hänen muassaan armonaika on alkanut. Elämme armon vuotta 2005.
Me siirsimme kellot talviaikaan. Maallisen aikamme päätyttyä Jumala Kristuksen kautta siirtää elämämme iankaikkiseen aikaan. Eläkäämme uskossa, toivossa ja rakkaudessa täällä maailman kansalaisina ja siellä taivaan kansalaisina, molempia jo täällä läsnä samassa sydämessä. Siihen auttakoon meitä rakas Herramme Jeesus Kristus Pyhässä Hengessä. Aamen.