Kuulemamme evankeliumikatkelman edellä kerrotaan, kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Tämän pyhäpäivän teksti on heti tämän tapahtuman jälkeen.
Jalkojen pesun hoiti tavallisesti isännän orja, eikä yleensä kuka tahansa orja. Työ annettiin pakanasyntyiselle orjalle, sillä edes israelilaista orjaa ei voinut nöyryyttää tällä tehtävällä. Pesemällä oppilaittensa jalat Jeesus välitti vahvan viestin. Hän antoi esimerkin opetuslapsilleen siitä, miten heidän tulisi toimia keskuudessaan: ”ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.” Meidän mielestämme näinhän se on ilman muuta. Tasa-arvoon tottuneessa Pohjolassa emme huomaa, kuinka radikaali Jeesuksen opetus oli. Itämaisen ajattelun ja oikeusperiaatteen mukaan lähettiläs on aina lähettäjänsä veroinen. Jeesus opettaa toisin. Hän antaa siitä konkreettisen esimerkin asettuessaan orjan asemaan.
Meille tämän ajan Kristuksen seuraajille Jeesus haluaa muistuttaa kahdesta asiasta. Ensinnä kristillisestä nöyryydestä. Jumalan mielen mukaiseen ihmisyyteen kuuluu keskeisesti nöyryys. Jumalan paikalle ja toisten ihmisten yläpuolelle asettumisen kiusaus on vaaninut ihmistä aina. Ihmisellä on ollut kiusaus ajatella, että palvelija on sittenkin Herraansa suurempi.
Nöyryyden vastakohta on ylpeys, kreikaksi hybris. Hybris on ylimielisyyttä, uhmamieltä ja suuruudenhulluutta. Raamatun luomiskertomuksen valossa ylpeys, hybris, on ihmisen perussynti. Sielunvihollisen markkinoima tuote oli kaikkitietävyys. Ensimmäisenä tuon kiusauksen puki sanoiksi paratiisin käärme: ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (1. Moos. 3:5) Ei tarvitse koskaan nöyrtyä, ei Jumalan eikä ihmisten edessä, kaikki rajoitteet ovat kuin heinänkorsia tuulessa. Seuraukset näkyvät. Kun ihminen ei suostu rajallisuuteensa, seuraa väistämättä tuhoa ja kärsimystä, on kyse sitten yksilön omasta elämästä, ihmissuhteista tai luomakunnasta.
Kristillinen nöyryys merkitsee lupaa olla teeskentelemättä juuri se, mikä tässä ja nyt olen. Nöyryys on tietoisuutta omasta sisäisestä keskeneräisyydestä, riittämättömyydestä ja myös pahuudesta. Samalla se on sen tunnustamista, mitä itsellä on ja mihin pystyy. Se merkitsee omien lahjojen tunnustamista ja luovuttamista yhteiseen käyttöön. Omien lahjojen kieltäminen ja vähätteleminen voivat kuulostaa nöyryydeltä, mutta ovat tosiasiassa aika usein itsekkyyttä ja ylpeyttä. Vanha sanonta ”vaatimattomuus on itsekkyyden suosituin mantteli” taitaa usein osua kohteeseen.
Jos meillä on nöyrä ja realistinen kuva itsestämme, uskallamme antaa lahjamme käyttöön. Nöyryyden maaperässä versoaa kiitollinen mieli. Ylpeän ihmisen on erityisen vaikea olla kiitollinen, koska hän ei koskaan saa niin paljon kuin omasta mielestään ansaitsee.
Toiseksi Jeesus opettaa palvelemista. Jumalan mielen mukaiseen ihmisyyteen kuuluu se, ettei kristitty asetu toisen ihmisen yläpuolelle, vaan rinnalle. ”Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”
Kristillinen elämä ja usko eivät ole ainoastaan tuonpuoleisten, jumalallisten asioitten pohdiskelua. Se on ennen kaikkea käytännön elämään suuntautuvaa palvelemista ja myötäelämistä. Usko on rakastamista ja palvelemista, siihen kasvamista ja kilvoittelua. Dietrich Bonhoeffer, natsien vangitsema ja teloittama luterilainen pappi, on sanonut osuvasti: ”Sellaiset kristityt ovat pelättäviä, jotka seisovat vain yhdellä jalalla maailmassa, sillä he seisovat myös vain yhdellä jalalla taivaassa.”
Usko ja siitä nousevat elämänarvot näkyvät arkisen elämän keskellä. Kristittynä eläminen on suostumista toimimaan Jeesuksen esikuvan mukaisesti toisten palvelijana. Palveleminen on toisen huomioon ottamista, toisen auttamista, toisen ja yhteisen hyvän asettamista oman edun edelle, siis lähimmäisenrakkautta.
Kristus nosti köyhät, sairaat, sorretut ja syrjäytetyt esille. Hän asettui heidän rinnalleen, toimi heidän hyväkseen ja opetti meille uudenlaisen suhtautumistavan. ”Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.” Jokainen kristitty on kutsuttu seuraamaan tätä Kristuksen esimerkkiä.
Jeesus opettaa tänään meille nöyryyttä ja palvelemista. Lännen kirkon tunnetuin kirkkoisä Augustinus sanoi viidennellä vuosisadalla: ”Missä on nöyryyttä, siellä on myös laupeutta”. Nöyryys johtaa lähimmäisten rakastamiseen ja palvelemiseen.
Hyvä seurakunta. Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään kaksi pappia Mikkelin hiippakuntaan ja Kristuksen kirkkoon. Pappiin soveltuvat erityisen hyvin Jeesuksen opetus nöyryydestä ja palvelemisesta.
Teologit Jaakko Heinimäki ja Jari Jolkkonen kirjoittavat, että ”papit ja koirat kulkevat panta kaulassa. Papin pantakaulus muistuttaa koiran kaulapantaa siinä, että pappikin on tavallaan talutusnuorassa. Hän ei kulje omia polkujaan omilla asioillaan vaan hän liikkuu isännän asioilla. Orjan kahleeksikin papin pantaa on joku kuvannut. Pappi on servus Dei, Jumalan orja.” (Luterilaisuuden ABC, s 143)
Pappi on Jumalan orja ja ihmisten palvelija. Hänen tehtävänsä on olla toisia varten. Siinä hän tarvitsee nöyryyttä ja palvelevaa mieltä. ”Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”
Luterilaisen perinteen mukaan hän on minister verbi divini, Jumalan sanan palvelija. Pappi on yhtäältä sanan palveluksessa. Hän ei ole sanan yläpuolella, hän ei käytä sanaa omiin tarkoituksiinsa. Hän on sanan alapuolella, sen käskettävänä, sen ohjattavana, sen palveluksessa. Tässä mielessä pappi on Jumalan orja.
Toisaalta pappi on seurakuntaa varten, sen palveluksessa. Hän ei ole seurakunnan yläpuolella, vaan yhtenä joukossa, mutta aivan erityiseen sanan ja sakramenttien hoitamisen virkaan vihittynä. Kirkkomme päätunnustuskirjassa on sanottu selkeän yksinkertaisesti, mihin tehtävään pappi vihitään: ”Että ihmiset saisivat uskon Jeesukseen Kristukseen.” Tässä tehtävässä pappi on ihmisten palvelija.
Tämän pyhäpäivän evankeliumissa on nähtävissä selkeä ketju. Jeesus lähettää omansa maailmaan. Jeesuksen lähettilään vastaanottaessaan ihminen ottaa vastaan itsensä Jeesuksen. Ja joka ottaa vastaan Jeesuksen, ottaa vastaan itsensä Taivaallisen Isän, hänet, joka lähetti Jeesuksen. Tällainen tehtävä teille, Raija ja Pasi, tänään pappisvihkimyksessänne annetaan. Teidät lähetetään pappeina palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä. Ja kun Jumala lähettää lähettiläänsä maailmaan, hän myös varustaa siihen tehtävään. Hän antaa siihen voiman ja viisauden, sen mitä hän näkee teidän tarvitsevan. Siksi olkaa rohkealla ja turvallisella mielellä.