virkaanasettajaiset
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme.
”Kun sairaus tulee, Jumala pysähdyttää. Se laukaisee meissä jotenkin rajallisuuden kokemuksen. On vain tämä hetki ja tämä elämä, ei suunnitelmia omassa varassa.” Näin miettii viikko sitten ilmestyneen ”Kotimaa”-lehden (16.10) mukaan nuorisonohjaaja Tiina Lehmusheimo käydessään läpi omaa syöpäsairauttaan. Hän sanoo nyt kiittävänsä niistä ihmisistä, jotka kestivät itkun ja surun. Edelleen hän kiittää niistä, jotka yllättivät muistamisellaan ja todistivat, että rakkaus näkyy pienissäkin asioissa.
Jeesuksen aikalaiset pitivät sairautta Jumalan rangaistuksena synnistä. Sairaus ymmärrettiin Jumalan kostoksi. Sairas oli Jumalan vihaama. Kun jotkut ihmiset suostuivat kantamaan halvattua miestä Jeesuksen luo, niin tuo teko kertoi heidän uskostaan Jeesukseen. He luottivat Jeesuksen kykyyn parantaa sairaita. Heille sairauden parantaminen merkitsi sitä, että Jeesus pystyy poistamaan Jumalan vihan. Tämän uskon ajamina kantajat avustivat halvattua Jeesuksen luo.
Painetun juhlaohjelmamme mukaan piispa ja avustettavat saapuivat virkaanasettamisen alussa kuoriin. Me ymmärrämme, että painovirhe juhlaohjelmassamme oli muuttanut piispan eli virkaanasettajan avustajat avustettaviksi. Jo alkuseurakunnassa on seurakunnan työntekijät ymmärretty piispan avustajiksi.
Päivän evankeliumitekstiä ajatellen tuntuisi sopivalta puhutella avustajia avustettaviksi. Halvattu mies tarvitsi kantajia, avustajia, päästäkseen Jeesuksen parannettavaksi. Jeesus julisti syntien anteeksi antamuksen halvatulle tuojien uskon vuoksi. Samalla tavalla piispakin tahtoo ohjata avustajansa Herran alttarin ääreen Jeesuksen parannettavaksi ja avustettavaksi. Piispa menettelee näin, koska hän uskoo Jeesuksen voimaan auttaa synnin vaivaamia seurakunnan palvelijoita. Vasta sitten seurakunnan työntekijä voi levittää evankeliumin vapauttavaa sanomaa tai auttaa synnin vaivaamia Jeesuksen parannettaviksi, kun hän itse on saanut kokea Jeesuksen lunastustyön todeksi omalle kohdalleen.
Jeesus ei kiistänyt halvatun syntisyyttä. Mutta Jeesus ei myöskään torjunut halvattua luotaan tämän syntien tähden.Sensijaan Jeesus sanoi synnintunnon painamalle onnettomalle: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”. Jeesuksen vaauttava päästösana on tarkoitettu meille vajavaisuuden taakan alla kipuileville ja kuitenkin seurakunnan työhön avuttomuudestamme huolimatta lähetetyille työntekijöille. Sama päästösana on suunnattu sinullekin, hyvä kirkkovieras, joka olet epäuskon ahdistama etkä tullut ollenkaan omasta halustasi. Halvattukin sai synninpäästön, kun tuojat uskoivat Jeesukseen. Ei omalla voimalla eikä omalla uskolla. Jeesus näki kantajien uskon. Avustettavan uskosta ei puhuta sanaakaan.
Meidän pävinämme näyttää yleistyvän sellainen käsitys, että evankeliumin palvelijan tulee olla Pyhän Hengen ruumiillistuma. Elämme Pyhän Hengen voimalla parantajien ylitarjonnassa. Vaaditaan, että jokainen Jeesuksen sovituksesta ja anteeksiannosta osalliseksi päässyt saa rammat kävelemään ja arat ja epäilijät ylistämään Herran voimaa. Tämän mittapuunmukaan Hengen köyhyydessä kipuileva sananpalvelija ei ole sovelias Herran työhön. Pari viikkoa sittenlehdissä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan noin puollet perus- ja ammattikoululaisista uskoo Jumalaan. Tämä yleistys oli tehty puolentoista tuhannen oppilaan mielipiteitten perusteella. Evankeliumitekstin kansanjoukot kiittävät Jumalaa siitä lahjasta, kun Jeesus antoi syntejä anteeksi. Ei suinkaan kiitoksen aiheena ollut se, että ihmiset olisivat saaneet haltuunsa eli komentoonsa Pyhän Hengen. Epäuskon synnissä huppuroivakin saa kiitoksenaihetta vasta sitten, kun hänelle kirkastuu synnintunto Pyhän Hengen työksi. Kyselijän ja etsijän paikalle joutuminenkin on jo Herran hoidossa oloa.
Viimeksi pidetyssä hiippakunnan teologien kokouksessa, synodaalikokouksessa, eräässä puheenvuorossa asetettiin sielunhoitajan tavoitteksi se, että kuolemasta tulisi asianomaiselle miellyttävä kokeemus. Tällöin sielunhoitaja olisi vähintääkin Pelle Pelottoman kaltainen minkä tahansa keksijänero. Jeesuksellekin kuolema oli kauhistava, vaikka hän oli Jumalan Poika. Tosin häntä painoivat meidän sytimme. Rintasyöpäleikkauksesta toipuva alussa mainitsemani Tiina Lehmusheimo sanoo: ”Jumalan lapsena sairaudenkin ottaa Jumalan kädestä.” Hänenkin kokemuksensa mukaan on suostuttava kipeisiin asioihin, sairauteen, masennukseen, yksinäisyyteen.
Hän on oppinut kiitollisuutta siitä, kun joku kesti ja jaksoi osoittaa ystävyyttä itkusta ja surusta huolimatta. Ei siis masentunut, vaikka ei onnistunut häivyttämään kuoleman tuottamaa tuskaa ja ahdistusta. Eräältä virkaveljeltä saamassani tevehdyksessä tälle päivälle viitataan samaan asiaan: ”Lohduttajia tarvitaan enemmän kuin mitä heitä usein on”. Jos olemme saaneet olla Jeesuksen avustettavina, silloin meillä on voimia tooisen ahdistuneen lohduttajana. Silloin meidän aitoutemme punnitaan.
Aitous koetellaan ennen muuta lastemme edessä. Meidän päivinämme kiroilemista ei näytetä pidettävän sopimattomana julkisuudessakaan. Tästä seuraa, että nuoriso jopa lapset kiroilevat. Tämä lienee aivan yleinen, ei paikkakuntakohtainen ilmiö. Olen miettinyt tätä ongelmaa siitäkin syystä, että työnjaon mukaan vastuullani on lapsityö. Näyttää olevan niin, että lapsi oppii paljon helpommin kiroamaan kuin rukoilemaan. Mistä se johtuu?
Tätä pohtiessani muistui mieleeni nuorena pappina Pyhäkouluyhdistyksen palveluksessa ollessani lapsen uskonnollisesta kehityksestä lukemani ajatus: Lapsen ensimmäinen uskonnollinenkokemus on, kun hän huomaa vanhempiensa rukoilevan. Me ehkä opetamme lapsiamme rukoilemaan. Mutta onko rukous meille itsellemme tarpeellinen. Me tuskin koskaan kiroamme opettaaksemme lapsiamme kiroamaan. Valitettavasti kiroamme ”tosi” tilanteessa. Lapsemme tarvitsevat myös rukoilemisesta kokemuksen, että se on meille tosi tilanne.Silloin vasta lapsemme pääsevät näkemään meidän uskomme, kun näkevät, että isot ja aikuisetkin tarvitsevat Jeesuksen apua. Kun me pyrimme saamaan apua Jeesukselta, silloin lapsistamme varttuu se kansanjoukko, joka ylistää Jumalaa siitä lahjasta, että Jeesus antaa synnit anteeksi.