Aloitetaanpa saarna hieman poikkeuksellisella tavalla, nimittäin kysymyksellä, jonka eilen tein myös eräässä tilaisuudessa. Tämä ei ole mikään kompakysymys. Moniko teistä on ollut paimenena? Aika monta kättä nousi. Toinen kysymys voisi koskea, milloin viimeksi olit siinä tehtävässä? Kysymykseen ei tarvitse vastata ääneen. Mutta luulenpa, että tuo aika mitataan kymmenissä vuosissa.
Paimenten vihellyksiä ja kutsuhuutoja ei enää kuule. Maaseutu on merkittävästi muuttunut. Joka töllissä ei ole lehmää eikä kanoja. Se aika on jäänyt historiaan. Mutta muistissa tuo aika vielä lienee vanhemmalla väellä. Muistissa lienee tapaukset jolloin lapset pistettiin viemään lehmät laitumelle. Ja karannutta Helunaa tai Mansikkia haettiin porukalla ja houkuteltiin kotiin.
Minä monen muun läsnäolijan tavoin kuulun siihen kaupunkilaiseen ikäryhmään, jolla ei ole kokemuksia paimenen tehtävästä. Otaksun myös, että minua nuoremmat pääsääntöisesti ovat kuulleet paimenista vain puhuttavan, mutta eivät omaa kokemusta paimentamisesta. Asia, joka on ollut hyvin tavallinen vielä 50 vuotta sitten, on poistunut kokonaan ympäristöstämme. Siksi myös vertaus jää vähän historian hämärään.
Jeesuksen vertaus on paimenesta ja lampaasta on hyvä, mutta tarvitseeko tämän ajan ihminen toisenlaisen vertauksen sellaisen, joka tulee lähelle meidän arkista elämäämme ja sen kokemuksia. Minkälainen se olisi? Miltä kuulostaisi seuraava: Minä olen hyvä työnantaja. Te olette työntekijät. Minä olen hyvä työnantaja, joka ei kiristä työtahtia enkä irtisano ihmisiä, vaan panen henkeni alttiiksi työntekijöideni puolesta. Huomaatte varmaan, että Jeesuksen vertausta on vaikea muuttaa tähän päivään. Mutta ehkä se olisi tuon suuntainen. Vertauksen kärki tulisi ehkä ymmärretyksi. Jeesus työnantajana olisi sellainen, että perheessä ei tarvitse pelätä leipänsä puolesta eikä pörssikurssien heilahtelemista. Työnantaja pitää huolta.
Nykyaikaan sovitettu vertaus tuntuu silti oudolta. Mieleen nousee häiritseviä kysymyksiä. Vertaus paimenesta ja lampaista tuntuu kotoisammalta. Sitä on helpompi tarkastella. Tosin luulen, että paimenvertauksessa on sellaisia piirteitä, joista nuoret eivät pidä.
Se, mikä siinä häiritsee, on itse perusasetelma. Ihmiselle annetaan vertauksessa lampaan osa. Minä kysyin saarnani alussa, kuka on ollut joskus paimenena. Kokemuksena se on varmasti painunut mieleen, mutta Jeesukseen vertauksessa me emme ole paimenia; me olemme lampaita. Kuka haluaa olla tyhmä lammas ja laumasielu?
Laumasieluisuus herättää kielteisiä mielikuvia. Se ei houkuttele. Sillä ei ole mainosarvoa. Kukaan ei halua tunnustautua laumasieluiseksi lampaaksi. Kukaan ei halua olla vain osa massaa tai kulkea lauman ehtojen mukana.
Nykyään korostetaan yksilöllisyyttä. Haluamme vähintään personoida käyttämämme esineet. Kännykästä tehdään oman näköinen. Siihen laitetaan uudet erilaiset kuoret ja tilataan internetistä persoonallinen soittoääni. Tietokoneeseen vaihdetaan taustakuvaksi omalla digikameralla otettu kuva kesämökistä. Autoa muokataan lukuisin lisävarustein niin, ettei alkuperäistä autoa niiden alta tunnista. Personointi on aikamme ilmiö. Sille on olemassa monta sanaa. Henkilö kustomoi, räätälöi, tuunaa, modifioi, virittää, stilisoi laitteensa. Se tarkoittaa tehdasvalmisteisen tuotteen tekemistä omaan käyttöön sopivammaksi ja niiden muokkaamista omannäköiseksi. Haluamme erottua joukosta. Siksi hyvä paimen -vertaus tuntuu vanhanaikaiselta. Jotta olisi ajanmukainen lammas niin ainakin pitäisi parturoida turkkinsa muista poikkeavalla tavalla. Värjätä, kammata ja muotoilla se tyylikkääksi ja erikoiseksi. Sellaisia lampaita me haluamme mieluummin olla.
Protestoimme lammasvertausta mutta me olemme lampaita sittenkin enemmän kuin haluamme uskoa. Samaan aikaan, kun ihminen haluaa erottua joukosta, hän haluaa myös kuulua joukkoon. Ihminen haluaa, että hänet hyväksytään osaksi ryhmää. Siksi hän hankkii merkkituotteita ja haluaa tulla ihannoimansa henkilön tai tyylisuunnan kopioksi. Hän haluaa tulla tietyn ihannemallin mukaiseksi (brändi). Hän haluaa olla yksilö ja kopio samalla kertaa. Mutta hän haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään, yksilönä, erilaisena. Vertausta lammaslaumasta ja paimenesta kannattaa tutkia tarkemmin.
On tärkeä huomata, että Jeesuksen lammaslauma ei ole nimetöntä massaa. Hyvä paimen tuntee lampaansa nimeltä. Vaikka lampaista paimenen alaisuudessa muodostuu lauma, se ei tarkoita, että lauman jäsenenä yksilöstä tulee vain osa massaa. Jokainen lauman jäsen on erilainen ja yksilöllinen ilman, että turkki tupeerataan. Jumala on luonut jokaisen ainutlaatuiseksi yksilöksi ja persoonaksi. Paimen tuntee heidät kaikki. Yksilöllisyys ja erilaisuus säilyy myös hyvän paimenen seurassa.
Vertauksessa masentavalta saattaa tuntua myös se, että siinä joutuu kuuntelemaan paimenen komentoja ja kulkemaan hänen pillinsä mukaan.
Jokaisella ryhmällä on johtaja, muuten ryhmä ei pysty toimimaan. Missä tahansa ihmisiä kokoontuu ryhmään, joku ottaa johtajan paikan. Se on luonnollista. Ja jos näin ei tapahdu ihmiset ahdistuvat. Tässäkin suhteessa me olemme hyvin verrattavissa lampaisiin. Jumalan lammaslaumalla on johtaja ja se on paimen, eli Jeesus. Johtajia on monenlaisia. Jeesus sanoo, että hän on hyvä paimen. Minkälainen on hyvä paimen tai minkälainen on Jumala johtajana?
Hyvä paimen laittaa henkensä alttiiksi pelastaakseen lauman. Minkälainen paimen sellainen on? Olisivatko lampaat todella sen arvoisia, että paimen antaisi henkensä puolustaakseen niitä. Voisi ajatella, että paimenen henki on sentään arvokkaampi kuin lampaan elämä.
Jokainen varmaan tietää vertauksen kuultuaan, että ei sellaista työnantajaa eikä sellaista paimenta ole tällä maapallolla, joka mieluummin itse kuolee kuin jättäisi lampaat tai työntekijät vaaraan. Todellisuudessa oman nahan pelastaminen tulee tärkeämmäksi kuin mikään muu.
Mutta Jeesuksen vertauksessa paimen uhrautuu. Vanhoissa juutalaisissa teksteissä paimenen tehtävä on ohjeistettu siten, että yhtä sutta vastaan hänen velvoitettiin puolustautuvan. Mutta jos susia on enemmän ei ollut väärin juosta pakoon. Jeesus ei juossut pakoon silloin kun susien lauma piiritti hänet. Hän piti lampaiden (eli sinun) elämää niin arvokkaana, että oli valmis jopa kuolemaan niiden puolesta. Näin todella tapahtui niin kuin evankeliumista tiedämme. Jeesus on antanut henkensä ristillä pelastaakseen ihmislauman.
Ihmisen ja Jumalan välillä on mittaamaton ero. Sen jokainen tiedostaa. Ihminen tunnustaa olevansa maan tomua Jumalan edessä. Ihminen tunnustaa vieläpä olevansa syntinen, sellainen joka on toiminut Jumalan kunniaa vastaan. Jumala on kuningas jolla on mittaamaton valta.
Tähän tuttuun asetelmaan Jeesus luo kuvan toisenlaisesta suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä. Jeesus on hyvä paimen, joka tuntee lampaansa. Ihmiset eivät ole hänelle persoonatonta massaa tai arvottomia alamaisia. Ihmiset ovat hänelle tuttuja nimeltä ja hän on sellainen hallitsija, joka puolustaa laumaansa eikä sellainen, joka käyttää laumaansa puolustaakseen itseään ja omaa valtaansa. Jeesukseen vertauksessa Jumala ei ole hallitsija, joka tekee alamaisistaan armeijan. Hän on paimen, joka huolehtii lampaista ja asettuu itse uhan alaiseksi pelastaakseen laumansa.
Siinä on ehkä myös hyvän paimenen ja huonon paimenen tuntomerkki. Hyvä paimen tekee asioita lampaiden eduksi huono paimen teettää asioita lampailla omaksi edukseen.
Jokaisella ihmisellä on joku johtaja, joku jonka ääntä me kuuntelemme, jota seuraamme. Mutta onko sinun paimenesi Hyvä paimen.
Mitä sinun paimenesi tekee puolestasi. Seuraatko johtajaa, joka ei tunne sinua, ei välitä sinusta, tai välittää vain sinun rahoistasi ja avullasi saamasta maineesta.
Jeesus on hyvä paimen. Monenlaisia paimenia maailmassa voi olla, mutta on vain yksi hyvä paimen, joka on antanut henkensä lauman edestä. Siksi ei ole ollenkaan vanhanaikaista kuulua tämän paimenen laumaan oli sitten turkki tötteröllä tai ei.