Luukkaan evankeliumin kertomus on historiallisesti merkittävä, sillä siitä on löydettävissä kristillisen jumalanpalveluksen juuret. Esillä ovat meidän jumalanpalvelukseemme kuuluva uskontunnustus (5. Moos. 6:4-9)
4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
5. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
6. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
7. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
8. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
9. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.
rukous, Raamatun lukeminen, saarna ja loppusiunaus (4. Moos. 6:24-26)
24. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
25. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
26. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
Seurakunta on pyhien yhteisö, jossa sakramentit oikein jaetaan ja ilosanomaa Jeesuksesta julistetaan. Kukaan meistä ei ole seurakunta yksin, vaan yhdessä. ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään läsnä”, Jeesus lupasi (Matt. 18:20). Pysymme elävinä kivinä, hengissä, elävässä uskossa ehtoollisyhteyden, Raamatun luvun, rukousyhteyden ja kristittyjen keskinäisen yhteyden avulla.
Jokaisella meillä on oma syymme tai motiivimme, miksi olemme Viinikan kirkossa tänään. On todellista ilosanomaa lukea, kuinka ”Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan” – tapansa mukaan. Jumalanpalvelukseen osallistuminen oli Hänelle itsestäänselvyys, ei ponnistus. ”Pispalan piispa” Juhani Kalmanlehto sanoi: ”Kannattele tapaa, niin tapa kannattaa sinua.” Kiusaajan koetellessa Jeesusta erämaassa Jeesus sanoi: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (Matt.4:4). Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Kaikki haluamme löytää elämäämme tarkoituksen, merkityksen omalle touhullemme ja puuhastelullemme, omalle elämällemme.
Jumalanpalveluksessa Jeesus luki profeetta Jesajan kirjan 61:1-2: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.”
VT:n köyhät olivat niitä sosiaalisestikin vähäosaisia, jotka kärsivällisesti odottivat Jumalan pelastusta. Iloinen uutinen ei voinut merkitä kuin suurta käännettä, pelastajakuninkaan syntymistä tai valtaistuimelle nousemista. Herran palvelijan tehtävänä on julistaa yleinen armahdus niin köyhille kuin vangeille, niin ruumiillisesti kuin sielullisestikin sairaille ja ahdistetuille. Profeetan mielessä on Mooseksen kirjoissa (5. Moos.15, 3. Moos. 25:13) mainittu riemuvuosi, jolloin kaikki velat pyyhittiin pois ja maan annettiin vapaasti kasvaa vähävaraisten hyväksi.
Oikea riemuvuosi alkoi Kristuksen ensimmäisessä tulemisessa. Evankeliumi on riemuvuoden lupausten täyttymys, joka on vapautusta erilaisista kahleista, synnistä ja kuolemasta.
Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella evankeliumia kirjoittava Luukas ei odota Jeesuksen palaavan lähitulevaisuudessa. Sillä välin, kun Jeesus on poissa, kirkon on määrätietoisesti otettava paikkansa maailmassa. Jeesukselta saadun testamentin mukaisesti kirkon tehtävä on viedä kaikkialla sanoma kaikkia koskevasta kääntymyksestä. Kääntymys merkitsee porttia anteeksiantamukseen. – Haluatko sinä olla jatkuvasti riidoissa jonkun kanssa? Eikö sittenkin olisi helpompi antaa anteeksi, tai peräti pyytää anteeksi? Vaikka vihan pito olisi syystä tai toisesta kuinka oikeutettua, eivätkö Pyhän Hengen uudistavat vaikutukset voisi auttaa pääsemään eroon turhista taakoista?
Anteeksiantaminen on – tai sen tulisi olla – Hengen takaamaa todellisuutta kirkossa. Anteeksiantamus tuo mukanaan vapauttavan tuomion kerran seisottaessa elävien ja kuolleiden tuomarin edessä.
Kun sanoma kääntymyksestä kohtaa ja koskettaa meitä, joudumme kysymään: ”Mitä minun on tehtäväni?” Oikea julistus on aina hakeutumista Jeesuksen jalkojen juureen. Mukautumista omaan aikaan tarvitsemme ulkonaisissa muodoissa, mutta ei koskaan sanoman sisällössä! Seurakunnalla ei voi olla parempaa ohjelmaa kuin se, minkä Vapahtajamme itse julisti ja julkisti Nasaretin synagogassa ja kaikkialla, missä hän vaelsi, opetti ja toimi. Ohjelman ydin on kautta aikojen sama: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Historian Jeesus on yhtä ylösnousseen Kristuksen kanssa. Niinpä ensimmäinen apostolinen uskontunnustus kuuluikin lyhyesti ja ytimekkäästi:” Jeesus on Herra” (1. Kor. 8:6, 12:3).
Evankeliumi vaikuttaa monella tavalla. Yksi tapa on uudistumisemme ja vapautumisemme sisäisistä kahleista, joka taas vaikuttaa parantavasti myös ruumiillisiin sairauksiin. Toinen tapa on yhteiskuntaa ja koko maailmaa uudistava voima. Henkilökohtainen pelastus ilman ”sosiaalista evankeliumia” on kuin sielu ilman ruumista. ”Sosiaalinen evankeliumi” on kuin ruumis ilman sielua. Kun evankeliumi muuttaa sydämen, hengellinen uudistus vaikuttaa usein myös fyysiseen, kropan paranemiseen. Muuttuneet ihmiset muuttavat myös ympäröivää maailmaa paremmaksi.
Nasaretin synagogassa puhui mies, joka Jordanilla oli voideltu Pyhällä Hengellä ja jonka päällä Herran Henki lepäsi pysyvästi. Kun Jeesus luki edellä mainitun Jesajan kirjan kohdan, Hän kääri kirjan sivuun ja puhui muille synagogassa jumalanpalveluksessa oleville: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Tänään. Pelastuksen aika on alkanut, juuri nyt se on tapahtunut. Tänään on Jumalan valtakunta tullut lähelle. Mikä estää ottamasta Jeesusta sydämen Herraksi? Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä!