Saamme olla evankelista Luukkaan kuvaamana seuraamassa Jeesuksen julkisen toiminnan alkuhetkiä. Kasteen ja autiomaassa vietetyn neljänkymmenen päivän koettelemuksen jälkeen Jeesus oli palannut Galileaan ja aloittanut julistustyönsä. Luukas mainitsee asian lyhyesti: ”Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä.” Markus kertoo omassa evankeliumikirjassaan myös sen, miten Jeesus julistuksensa aloitti: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark.1:15).
Luukas kertoo nyt yhden yksittäisen tapahtuman aivan työn alkuhetkiltä, Nasaretin synagogasta. Tapahtuma on hyvin valittu; se on sisällöltään valtavan rikas ja keskeinen. Se todistaa, että Luukas on todella tehnyt huolellisesti sen, minkä hän ilmoittaa evankeliumikirjansa alussa: ”Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen…” (Luuk.1:3).

Jo tapahtuman ulkonaiset puitteet ovat meille yhtä aikaa malli, rohkaisu ja haaste. Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan. Tällä kertaa hän meni siihen synagogaan, jonka hän tunsi parhaiten, sillä hän oli kasvanut mieheksi juuri Nasaretin kaupungissa. Jeesus, Jumalan Poika, piti tärkeänä sitä kokoontumista, joka tapahtui Jumalan sanan lukemisen ja selittämisen sekä rukouksen tähden. Vaikka tiedämme Luukkaan evankeliumista senkin, että jo kaksitoistavuotiaana Jeesus osoitti ymmärtävänsä ja tuntevansa Jumalan sanaa poikkeuksellisen hyvin, ei hän halveksinut oman pienen kaupunkinsa synagogaa ja siellä kokoontuvaa seurakuntaa. Meidän jumalanpalveluksemme on saanut hyvin paljon Jeesuksen ajan juutalaisesta synagogajumalanpalveluksesta. Oikeastaan vain ehtoollisen sakramentti on tullut lisää uuden liiton, kristillisen kirkon jumalanpalvelukseen. Viime vuosina meillä yleistynyt tapa, että seurakuntalaiset palvelevat tekstien lukijoina, oli sekin tuttua synagogassa. Se, että Jeesukselle ojennettiin kirjakäärö, ei siis sinällään vielä ollut mitenkään poikkeuksellista. Erityisesti se, että Jeesus omassa elämässään piti kiinni näistä tavoista, on meille malli, rohkaisu ja haaste. Mallina se muistuttaa, että tapa jo sellaisenaan on tärkeä. Tapa voi kantaa erityisesti sellaisina aikoina, jolloin jostain syystä elämässä on muuten vaikeaa ja raskasta. Rohkaisevaa on ajatella, että ulkonaisesti loistottomat puitteet kelpasivat Jumalan Pojalle; miksi eivät siis meillekin. Haasteena meille on erityisesti se, että mekin olemme todennäköisesti oppineet tapamme kokoontua joltakin toiselta, jolle kokoontuminen myös on ollut luovuttamaton tapa. Kenet me voisimme kutsua ja opettaa?

Tärkeintä Luukkaan kertomassa tapahtumassa on kuitenkin se, mitä Jeesus hänelle ojennetusta kirjakääröstä luki, ja mitä hän sen perusteella julisti kuulijoilleen. Jeesuksen sanat korostavat alusta alkaen Vanhan testamentin ja hänen itsensä julistaman uuden liiton saumatonta yhteenkuuluvuutta. Profeetta Jesajan välittämä upea lupaus sai monen muun Vanhan testamentin lupauksen tavoin täyttymyksensä Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi Jeesus ei vain julistanut uutta liittoa, vaan solmi sen Jumalan ja ihmisen välille juuri niin kuin Jumala oli monen profeetan välityksellä vuosisatojen aikana luvannut. Äkkiä ajatellen tuntuu aivan käsittämättömältä, että kristillisen kirkon sisällä on ajoittain ollut hyvin laajaltikin vaikuttaneita ajatuksia, joiden mukaan Vanha testamentti pitäisi pitää kokonaan erillään Uudesta. Jonkinlaisen aavistuksen näitten ajatusten lähteestä saa kuitenkin jo siitä, kun lukee Luukkaan evankeliumia eteenpäin päivän tekstistä.

Se, että Jeesus luki synagogassa Jumalan sanaa, ei ollut hämmästyttävää, mutta hänen viestinsä lukemisen jälkeen oli jotain ennen kuulumatonta: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen”. Ensimmäinen reaktio Luukkaan mukaan oli se, että kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kauaa ei kuitenkaan kiitosta kuulunut, vaan sijalle tuli vähättely: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Hyvin pian Jeesuksen sanojen todellinen sisältö selvisi kuulijoille. Mies, jonka he luulivat tuntevansa, väitti selvästi olevansa Jumalan lähettämä Messias, ja sehän väite oli aivan sietämätön. Heti Jeesuksen julkisen toiminnan alussa tilanne kärjistyi niin pitkälle, että hänet ajettiin jyrkänteelle, josta Jumalan pilkkaaja oli tarkoitus pudottaa alas. Aika ei kuitenkaan ollut vielä täyttynyt, ja Luukas kirjoittaa: ”Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa” (Luuk.4:30).

Me ihmiset saatamme helposti sanoa uskovamme Jumalan lupauksiin ja erityisesti kaikkeen sellaiseen, joka jää turvallisesti hengelliselle tasolle. Jeesuksen ajan juutalaiset uskoivat varmasti omasta mielestään kaikkiin Messias-lupauksiin hengellisinä tosiasioina. Mutta lupausten täyttyminen, hengellisen ja materiaalisen todellisuuden yhtyminen on vaikea paikka; se on ollut sitä aina ja tuntuu olevan edelleen. Jeesuksen julkisen toiminnan alkuun kuuluu myös se, että hän paransi paljon sairaita ja ajoi ihmisistä saastaisia henkiä. Sekin vielä siedettiin – itse asiassa sen vuoksi Jeesuksen luo paljolti tultiinkin – vaikka silläkin Jeesus nimenomaan ilmaisi jumalallisen voimansa. Parantumiset kuuluivat kuitenkin tähän materiaaliseen todellisuuteen ja niille voitiin sydämen syvyydessä antaa aina myös jokin maailmansisäinen selitys. Mutta se väite, että kirjoitukset toteutuvat tässä ja nyt, että edessänne seisoo itse Jumala, se sekoitti niin pahasti hengellisen ja materiaalisen, ettei sitä voitu sietää. Siinä kuitenkin on kaikista tärkein asia, missä Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa. Hänen jumalallisen voimansa perusta on siinä, että hän todella on se, mitä joulun profetiassa luvattiin: Jumala meidän kanssamme.

Nykyajan ihmiselle ei ole yhtään helpompaa uskoa Jeesuksen olevan Vanhan testamentin lupausten täyttäjä, sillä sen uskominen pakottaa ottamaan todesta koko Vanhan testamentin. Jeesushan opetti jatkuvasti kaikessa sitä, mitä kirjoituksissa sanottiin ja vahvisti siten Vanhan testamentin jumalallisen arvovallan. Tänä vuonna juhlitaan näyttävästi Charles Darwinin syntymän 200-vuotis- ja hänen kuuluisimman teoksensa 150-vuotisjuhlaa. Television ja muunkin median syytäessä voimallisesti evoluutiouskon ”evankeliumia” on todella syytä katsoa peiliin ja kysyä: Otammeko oikeasti todesta sen, mitä Raamattu kertoo luomisesta? Luomisen teologia on tyypillinen esimerkki, missä mieluiten pidämme hengellisen ja materiaalisen todellisuuden mahdollisimman selvästi erillään. On säälittävä kompromissi yrittää pitää yhtä aikaa molemmista kiinni ja selittää Jumalan luoneen maailman käyttäen evoluutiota työkalunaan ja kuluttaneen siihen teorian vaatimat vuosimiljardit. Luomisen todellisesti lyhyen ajan kieltäminen on aivan samaa kuin Jeesuksen viestin kieltäminen: ”Jumalahan kuuluu hengelliseen ulottuvuuteen; eihän hän näin voi puuttua historiaan ja materiaaliseen todellisuuteen!” Luomisen todellisuudessa ei tarvitse pysähtyä kuin yhteen kohtaan: ihmisen luomiseen. Jos todella uskomme, että Adam ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset, mihin ihmeeseen silloin olisi tarvittu evoluutioteorian väittämät vuosimiljoonat? Mitä kaikkialla ympärillä maailmassa olisi tapahtunut sillä aikaa, kun Jumala väkersi hitaasti ensimmäisiä ihmisiä? Jos taas uskomme ihmisen todellakin kehittyneen evoluutioteorian kuvaamalla tavalla vähitellen kädellisten sukuhaarasta, silloinhan ennen Adamia olisi ollut jo vaikka kuinka monta polvea ’viittä vaille mutta ei aivan’ – ihmisiä. Tärkeimpiä kysymyksiä olisivat silloin, miten ihminen olisi tullut vastuulliseksi Jumalan edessä? Mitä silloin olisi syntiinlankeemus? Miten se voisi koskettaa meitä kaikkia? Sen uskomuksen mukaan kaikkia koskettava syntiinlankeemus ja perisynnin todellisuus olisivat mahdottomia. Mutta jos niin olisi, mihin ihmeeseen me oikein tarvitsisimme sovitusta!?

Jeesuksessa Kristuksessa ovat täyttyneet kaikki Jumalan lupaukset armosta ja pelastuksesta meille syntiinlankeemuksessa Jumalasta eroon joutuneille ihmisille. Jumalan hengellinen todellisuus on alusta asti kokonaan kietoutuneena tähän materiaaliseen todellisuuteen ja on sen todellinen ylläpitäjä ja eteenpäin kuljettaja. Se on totta meissä jokaisessa, sillä emme ole vain molekyylien ja sähkökemiallisten prosessien kokonaisuuksia, vaan Jumalan luomia ja yhteyteensä tarkoittamia. Jumalan sanassa on edelleen tänään sama jumalallinen voima kuin kerran Nasaretin synagogassa. Jeesus tuli ilmoittamaan meille köyhille hyvän sanoman siitä, että Jumala on uskollinen ja rakastaa meitä ja on todella valmistanut meille pääsyn yhteyteensä. Herran riemuvuosi on totta, eikä se ole kaukana, sillä niin kuin taakse katsottuna aika on lyhyt, erityisesti se on uuden liiton julistajien mukaan lyhyt eteenpäin katsottaessa. Meillä on ihmeellinen lupaus julistaa ja uskoa niin kuin Jeesus julisti Nasaretissa: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Jumalan lupaukset ovat totta sinulle, sillä hän rakastaa sinua Kristuksessa.