Loppiaisen jälkeisten sunnuntaipäivien evankeliumitekstit vievät meidät Jeesuksen julkisen toiminnan alkuun. Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus oli Jordanilla, jossa Johannes Kastaja kastoi hänet. Nyt Jeesus on palannut kotikaupunkiinsa, jonne häntä on jännityksellä odotettu.
Ennen kuin menemme itse Jeesuksen saarnaan kotikaupunkinsa synagogassa, on hyvä kiinnittää huomiota muutamaan evankeliumitekstimme yksityiskohtaan. Silloin tällöin kuulee, että joku nimittelee jotakuta toista tapakristityksi tai puhuu väheksyvään sävyyn tapakristityistä. Tällaiseen puheeseen liittyy aina tavan ja tottu-muksen, vaikkapa kirkossa käynnin tai iltarukouksen vähättelyä ja mitätöintiä. Jeesus näyttää olleen tapajuutalainen – hän meni tapansa mukaan sy-nagogaan, kotikaupunkinsa juutalaiseen rukoushuoneeseen osallistumaan sapatin palvelukseen.
Onko tapa loppujen lopuksi kovin huono asia. On huonoja tapoja ja hyviä. Huonot tavat vievät elämäämme huonoon suuntaan. Mutta on myös tapoja, jotka pitävät elämäämme oikeassa suunnassa ja antavat sille syvyyttä. Joskus olen kuullut osuvan sanonnan: Varjele tapaa niin tapa varjelee sinua.
Toinen huomionarvoinen seikka on se, miten paljon juutalainen synagogajumalanpalvelus muistutti omaa jumalanpalvelustamme. Veisattiin psalmeja, rukoiltiin yhdessä, luettiin lukukappaleet laista ja profeetoista, lausuttiin uskontunnustus ja luettiin Herran siunaus. Mooseksen lakia luettiin sapatti sapatilta järjestyksessä eteenpäin, profeettojen teksti saatettiin vapaasti valita tilanteen mukaan, rabbi siis lain opettaja tai joku seurakuntalaisista kään-si sitten hepreankielisen tekstin arameaksi ja selitti sen lyhyesti.
Nyt Jesajan kirjan käärö annettiin Jeesukselle. Kaupungin oma kasvatti, kaikkien tuntema puusepän poika oli aina ollut jotenkin erilainen kuin muut. Hiljattain hän oli lähtenyt Jordanille Johanneksen kasteelle. Sen jälkeen hänen tiedettiin vaeltaneen erämaahan ja paastonneen siellä 40 päivää ja yötä.
Tiedettiin, mitä Johannes Jordanilla oli saarnannut. Se herätti kysymyksiä ja keskustelua. Muutenkin elettiin aikaa, jolloin kaikkialla odotettiin Messiaan, Jumalan voidellun ilmestymistä pelastamaan kansansa sen ahdistuksesta. Kyseltiin, kuka tuo Messias saattaisi olla. Odotettiin merkkiä. Nyt Jeesus oli palannut takaisin. Jokainen halusi jännittyneenä kuulla, mitä hänellä oli heille sanottavaa.
Jeesus avaa hänelle ojennetun profeetta Jesajan kirjakäärön. Hän valitsee sieltä kohdan, jossa profeetta puhuu lohdutuksen sanoja pakkosiirtolaisuuteen viedyille maanmiehilleen, orjatyöhön kahlituille ja nöyryytetyille veljilleen, joilta monilta oli puhkottu silmän paon estämiseksi.
– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut – hepreaksi messiah – kreikaksi Kristos – minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, siis evankeluimin
julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Jeesus kääri kirjan ja istuutui sananselittäjälle varatulle tuolille. Synagogas-sa saarnatuoli oli todella tuoli, jossa istuttiin. Kuulijat seisoivat. Saarnasta tiedämme vain alun, yhden lauseen. Se jäi kuulijoiden mieleen ja juuri se otettiin iloiten vastaan.
”Tänä päivänä, teidän kuultenne tämä kirjoitus on
käynyt toteen.”
Jeesuksen lukemassa tekstissä ja hänen saarnansa ensimmäisessä lau-seessa on oikeastaan sanottu kaikki se, mistä saarnassa, evankeliumin julistamisessa on aina kysymys. Siksi voimme sanoa, että Herramme saarna kotikaupunkinsa synagogassa oli kaikkien evankeliumin saarnojen äiti.
Apostoli Johannes kertoo, kuinka Jeesus kerran sanoi seuraajilleen: Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te todella olette opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” Jotkut loukkaantuivat näistä puheista ja rehvastelivat hiukan historian vastaisesti että Abrahamin jälkeläisinä he eivät olleet ikinä mitään orjakansaa. Kuinka kehtaat sanoa, että sinä teet meistä vapaita? Jeesus oli ajatellutkin paljon vahvempaa orjuutta. ”Jokainen joka tekee syntiä, on synnin orja”, hän sanoi.
Synti on kuin talon vallannut taloudenhoitaja, joka juoksuttaa isännän palvelijoita orjinaan. Hän on sitonut heidät monin tavoin orjan osaan. Juoksuttaa heitä miten tahtoo ja teettää heillä kaikkea muuta kuin isännän tahdon mu-kaisia töitä. Hän on tehnyt heistä sokeita, niin etteivät he edes itse tajua, missä mennään ja mistä on kysymys. Pahimmassa tapauksessa palvelijat luulevat olevansa oman elämänsä herroja, mutta ovat täysin synnin kah-leissa.
Mutta Jeesus jatkoi Johanneksen mukaan vastaustaan: ”Jos Poika tekee teidät vapaiksi, olette todella vapaat.” Vain taloon palannut isännän oma Poika voi vapauttaa orjiksi kahlitut palvelijat, hän voi irrottaa heidät kahleistaan, hän päättää sorron, hän avaa heidän silmänsä näkemään tilansa ja vain hänellä on valta sovittaa ja antaa anteeksi kaikki se tuho ja tappio, jota palvelijat olivat synnin orjina Jumalalle ja samalla itselleen ja toisilleen aiheuttaneet. Näin vain Poika voi tehdä heidät todella vapaiksi.
Tästä koko evankeliumissa on kysymys eikä se koske vain juutalaisia, jotka synnin orjina olivat yhä uudelleen rikkoneet Jumalan kanssa tekemänsä liiton. Evankeliumi, hyvä uutinen koskee kaikkia kansoja. Niin olivat enkelit jo jouluyönä kuuluttaneet Betlehemin kedolla. ”Tänä päivänä, se hyvä uutinen vapaudesta, jonka te nyt kuulitte, on käynyt toteen.” Siitä saarnassa on aina kysymys. ”Tänä päivänä”. Se, mitä Jeesus sanoo, on totta ja koskee tänään myös sinua. Se, mitä hän tekee, sen hän tekee myös sinulle ja sinun puolestasi.
Aikojen alussa Jumala sanoi: ”Tulkoon valo. Ja valo tuli.” Jumalan Poika sanoo: Olet vapaa. Ja sinä olet vapaa. Hän sanoo: Sinun puolestasi annettu. Sinun puolestasi vuodatettu. Ja kaikki laki on silloin osaltasi täytetty. Saat uskoa sen. Kristus tulee luoksesi sanassa, antaa uskon ja vapauden ja ilon.
Ensimmäisten vuosisatojen kristityt keskustelivat, suorastaan väittelivät siitä, onko Jeesus ihminen vai Jumala, vai oliko hän ensin toista ja sitten toista, vain puoliksi molempia. Nikean tunnustuksessa on tiivistetty kirkon yh-teinen usko. Jeesus Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala, täydesti ja yhtä aikaa molempia. Meidän aikanamme väitellään Raamatun sanasta, onko se aikaan ja kulttuuriin sidottua ihmisen puhetta Jumalasta vai ikuisen Jumalan aina elävää puhetta itsestään. Luther ymmärsi, että Kristuksen kahden luonnon salai-suus koskee myös hänen sanaansa ja kirkkoaan.
Raamatun sanakin on, kuten kaikki puhe ja kieli, aikaan ja kulttuuriin sidottua ihmisen puhetta. Mutta samalla se on puhetta, jonka kautta Jumala puhuu yhä uudelleen ihmisille, vaikuttaa heihin, jakaa heille lahjojaan ja luo heissä uutta elämää. Tämä ei koske vain Raamatun sanaa vaan myös evankeliumin julistamista, saarnaa. Sen kautta Kristus itse lähestyy meitä ja jakaa meille lahjansa, elämänsä. Näin hän sanoo meillekin tänään Joen-suun kirkkoon kokoontuneille: Tänä päivänä, teidän kuultenne tämä kirjoitus on käynyt toteen.
Nasaretilaisille ei riittänyt se ilosanoma jota kaupungin oma poika heille julisti. Heillä oli omia odotuksia ja vaatimuksia. Kun Jeesus ei niitä täyttänyt, kuulijat kääntyivät häntä vastaan. Vähältä piti, etteivät he kiihkossaan syösseen Jeesusta jyrkänteeltä alas.
Sanan julistaja voi joskus olla täynnä itseään. Kristuksen armolle ja rakkaudelle, evankeliumille ei ole tilaa. Joskus kuulija on täynnä omia odotuksiaan ja vaatimuksiaan. Hän ei kuule evankeliumia. Kristuksen armo ja rakkaus ei löydä hänessä tilaa. Sekä saarnan valmistaminen, sananjulistaminen ja sen kuuleminen edellyttävät meiltä nöyryyttä ja avoimuutta Kristuksen äänelle ja työlle. Yhteisenä rukouksenamme tulee siten aina olla: Puhu sinä Herra, palvelijasi kuulee.
Usko on syntisen tarttumista Kristukseen ja hänen sanaansa. Se on elämää hänessä ja hänen elämäänsä omissaan. Usko on hämärästi tilansa tajuavien vapautettujen orjien iloa, mutta usein myös hyvin resuista ja kompuroivaa matkaa Vapauttajansa turvin kohti valtakuntaa. Usko elää sanasta, sen kuulemisesta ja lukemisesta. Siksi evankeliumin kuuleminen ja sen julistaminen on meille tärkeää hengellistä ruokaa. Siitä uskomme elää. Siinä Kristus lähestyy meitä.