1.
Muistan kuulleeni tai lukeneeni jutun miehestä, joka sanoi: ”Kun olin nuori, minulla oli viisi teoriaa lasten kasvatuksesta, muttei yhtään lasta. Nyt minulla on viisi lasta, muttei yhtään teoriaa lasten kasvatuksesta.”
Kovin kaukaa haettu ei ole myöskään kokemus, jonka lapsiperheet joskus jakavat: että naimattomilla on paras tieto siitä, kuinka avioliitossa eletään oikein, ja lapsettomilta saa viisaimmat ohjeet lasten kasvattamiseen. Ja myös toisinpäin tapahtuu: että onnellisesti naimisissa olevat antavat omasta mielestään viisaita neuvoja, kuinka elää sinkkuna tai löytää hyvä puoliso.
Entä uskonasioissa? No, kyllä nämä esimerkit ainakin papin työhön sopivat.
Kun nuorena etsin armollista Jumalaa, koin, että oli vain kahdenlaisia saarnoja: niitä, joissa saarnattiin pelkkää, säälimätöntä lakia, tai sitten niitä, joissa ei sanottu oikein yhtään mitään. Nyt tiedän, että kuulin kyllä myös silloin evankeliumin saarnaa, kuulin varmasti – mutten kyennyt ottamaan sitä vastaan tai kykenin siihen vain hyvin harvoin.
2.
Sitten minusta tuli teologian ylioppilas – ja samalla tavattoman viisas. Silloinhan sitä ihminen viisaimmillaan on, kun on hiukan saanut maistaa tiedon maljasta, muttei vielä tiedä, ettei siinä ole pohjaa ollenkaan. Niinpä myös minä olin silloin kova poika erittelemään ja arvostelemaan pappien saarnoja. Se, mikä oli ihmetyttänyt minua nuorena, alkoi saada nimiä ja nimilappuja siinä kuvaannollisessa hyllyssä, johon ”mapitin” kuulemiani saarnoja ja niistä tekemiäni analyyseja.
Lopulta, runsaat 28 vuotta sitten, myös minut vihittiin papiksi. Minustakin tuli saarnamies. Ja niin myös opiskeluaikani ”harrastus” päättyi. En enää vikoillut enkä yleensä edes arvostellut kuulemiani saarnoja.
Miksi näin kävi? Kyse ei ollut siitä, että virkaveljieni saarnat olisivat kerta heitolla muuttuneet raamatullisiksi, oikeaoppisiksi, vakuuttaviksi, syvällisiksi, varoittaviksi ja lohduttaviksi. Kyse oli siitä, että kun jouduin itse kokeilemaan, minkälaista oli saarnata jatkuvasti eikä vain kokeeksi pari kertaa vuodessa, en enää tohtinut arvostella niitäkään virkaveljiä, joiden saarnat olivat ennen tuntuneet minusta kovin kevyiltä.
Kun siis jouduin itse istumaan silloin tyhjän ja syyttävän kirjoituspaperin edessä viikko viikon perään ja niin kuin nyt istun tyhjän tietokoneen ruudun edessä, ja kello käy eikä seuraavaa pyhää ole taaskaan pyyhitty pois kalenterista, myös ylimielinen arviointi ja arvostelu ovat jääneet muiden saarnoja kuunnellessa. Tai ainakin mieluummin kiitän kuin arvostelen, jos minulle tulee tilaisuus olla itse sanalla palveltavana tämän oman palvelustyöni ohessa.
En tällä tietenkään tarkoita, että minun tai kenenkään muunkaan pitäisi suvaita saarnassa harhaoppeja tai sitä, että joku ilmiselvästi tekee työnsä laiskasti ja huolimattomasti. Tarkoitan enemmänkin asennetta, josta käsin kysymykset ja kritiikki nousevat: ovatko ne kaikkea omasta mielestään muiden yläpuolelta tarkastelevan bessewisserin viisastelua ja vikoilua vai nousevatko ne siitä tilanteesta, jossa väsynyt ja syntinen Taivaan tien kulkija etsii totuuden ja armon sanoja. Sillä se on se tilanne, johon Jumala tahtoo sanansa saarnata ja jonka Hän myös tahtoo sanallaan vaikuttaa. Omasta mielestään viisaita Hän mielellään pudottelee pilven reunalta muiden armoa etsivien joukkoon, ja heitä kaikkia Hän sitten auttaa sanallaan ja sakramenteillaan.
3.
Ja näin Jumala meitä tipauttelee norsunluutorneistamme todellisuuteen – kun Jeesus sanoo tämän päivän evankeliumissa: ”Ei minun oppini ole minun, mutta sen, joka minun lähetti. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, niin hänen pitää tietämän tästä opista, josko se on Jumalasta eli jos minä itsestäni puhun.” Uudemman käännöksen mukaan sama kohtaa kuuluu näin: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
Tänäkin jouluna Jeesus-lapsella on ollut paljon ihailijoita. Se on hyvä asia. On hyvä, jos ihmiset edes jouluna tulevat kirkkoon. Ja vaikkeivät he enää jouluaamuna jaksaisikaan lähteä liikkeelle, jotakin joulun sanomasta ja jumalaisen Lapsen suloisuudesta välittyy myös joululaulumaratoneissa jouluostosten ja jouluvalmistelujen välipäivinä.
Mutta kuinka moni näistä adventtina ja jouluna kirkossa piipahtavista suomalaisista sanookaan seuraavana päivänä, että ”jouluevankeliumi on kyllä kaunis ja tunnelmallinen kertomus, mutta sehän on vain satua”! Sanottiinhan tänäkin jouluna lehdessä, että ”tieteen viimeisimmät tutkimustulokset todistavat kristillisen uskon olevan perusteita vailla”.
Vai sanottiinko? En minä tiedä. Muistan kuitenkin olleen jo vuosikymmeniä sitten melkein yhtä pysyvä joulun ja pääsiäisen traditio kuin kumpaankin suureen juhlaan kuuluvat jumalanpalvelukset, että ”päivystävältä dosentilta” hankitaan lausunto, jossa jälleen kerran kerrotaan ne ”uusimmat painavat syyt”, jotka estävät järkevää ihmistä uskomasta Raamattuun.
4.
Eivät likikään kaikki kirkosta eronneet olekaan niitä, joiden mielestä kirkko on menettänyt suolansa ja hylännyt kutsumuksensa. Suurempi osa heistä ei enää usko siihen, mitä kirkko on meidän päiviimme asti julistanut. Se, mikä oli edelliselle sukupolvelle ja heille itselleenkin vielä lapsena totta, on jätetty nyt, kun ihmiskunta on ”kasvamassa aikuiseksi”. Näin ajatellaan.
Sen tähden niissäkin, jotka koristavat joulunsa kristillisesti, on aina vain enemmän niitä, joille joulun evankeliumi on vain hetkellinen tunnelmantuoja, ei mitään sen enempää. Moni ei ole tosin koko asiaa ajatellut pohjia myöten, vaan vain käytännössä elää unohtaen joulun sanoman heti, kun aatto on ohi. Ajan virta vie mennessään myös ne muutamat hurskaat ajatukset, joita joulu ehkä kirvoitti mielen pohjassa.
5.
Mukana on kuitenkin myös sellaisia, jotka ovat tosissaan pohtineet näitä asioita. On niitä, jotka arvostavat Jeesusta suurena Opettajana. Hänen lapsuutensa nähdään tarinana köyhästä lapsesta, joka jää suurten ja mahtavien jalkoihin. Hänen julkisessa toiminnassaan arvostetaan rohkeutta käydä aikansa vallanpitäjien kimppuun, ei raudasta taotulla, vaan sanan miekalla. Ja Vuorisaarnaa pidetään esimerkkinä ihmiskunnan syvimmästä viisaudesta ja moraalista, jota kaikkien olisi hyvä noudattaa.
Vieläpä Jeesuksen ristinkuolema herättää kunnioittavaa hiljaisuutta niissä, jotka vähän kauempaa seuraavat tapahtumia. Se on järkyttävä ja traaginen loppu elämälle, joka elettiin ilman kompromisseja, johdonmukaisesti heikkojen puolelle asettuen ja sortajia säästämättä. Mitenkään muuten ei voinut lopulta käydä. Lakki siis pois päästä!
Mutta kun pääsiäisaamu koittaa, lakki on taas päässä ja muut toimet kutsuvat. Jeesuksen tyhjällä haudalla näitä kunnioittavia katsojia ei enää nähdä. Eikä itse asia saa minkäänlaista ymmärrystä: että kuinka muka vainaja voisi nousta kuolleista! Kuollut on kuollut – siinä kaikki. ”Ruumiin ylösnousemus” on yhtä mahdotonta kuin neitseellinen syntymä. Niin ajatellaan.
Niinpä Jeesus jää lopulta sittenkin joulun saduksi ja keksityksi tarinaksi ylösnousemuksesta, jotta jotenkin kestettäisiin suuren Opettajan tappio ja traaginen kuolema. Kristillistä oppia pidetään aikansa eläneenä yrityksenä selvitä elämän haasteista ja ihmisen kuolevaisuudesta. Sanoma neitseestä syntyneestä ja kuolleista nousseesta Jumalan Pojasta torjutaan älyllisenä epärehellisyytenä. Kristittyjä pidetään joko ressukkoina, jotka kieltäytyvät näkemästä tosiasioita, tai rahan ja vallan perässä juoksevina huijareina – ainakin meitä pappeja.
6.
Mutta: maissa ollaan viisaita, kun merellä tulee haveri, ja plankin takaa on helppo huudella neuvoja niille, jotka pelaavat kentällä. Niinpä kristillisen uskon totuudesta luulevat olevansa parhaiten selvillä ne, jotka eivät ole siihen koskaan kunnolla perehtyneet, tai ne, jotka lukevat siitä vain kirjoista tai arvioivat sitä tutkijankammion etäännyttävästä yksinäisyydestä käsin. Jeesus kuitenkin sanoo: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”
”Jos joku tahtoo tehdä … ” Kristillistä uskoa ei opita katsomossa. Jeesuksen opetuksen totuus paljastuu sille, joka ei vain ihaile sitä kaukaa, vaan lähtee toteuttamaan sitä omassa elämässään. Jeesuksen tekojen merkitys paljastuu sille, joka lähtee seuraamaan Häntä.
Ja tämä Jeesuksen seuraaminen alkaa siitä, että otetaan omalla kohdalla todesta se, mitä Hän opettaa, eikä ainoastaan ihaillen puhuta siitä eikä ajatella, että se koskee vain ”noita muita”. Jeesuksen seuraaminen alkaa siitä, että kun Hän sanoo ”te olette kuulleet sanotuksi … mutta minä sanon teille”, otetaan se Jumalan sanana ja tahtona minulle ja minua koskien.
Unohdamme siis naapurin huonon vaelluksen ja lähdemme itse toteuttamaan Jeesuksen opetusta ja Vuorisaarnan etiikkaa. Jätämme optiomiljonäärit ja osakekeisarit ratkaisemaan omat asiansa ja lähdemme itse Jeesusta seuraten elämään todeksi Hänen ehdotonta käskyään: ”Sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaas kaikesta sydämestäs ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestäs – sinun pitää rakastaman lähimmäistäs niinkuin itse sinuas”.
7.
Herra Jeesus on antanut meille mahdollisuuden ”testata” Häntä ja Hänen opetuksiaan. Se tapahtuu Häntä kuunnellen ja Häntä seuraten. Mutta missä Hän on, jotta voisimme kuulla Hänen äänensä ja liittyä Hänen seuraansa? Hän on temppelissä! Sieltä Hänet löydämme. Siellä kuulemme Hänen äänensä. Siellä Hän tänäänkin saarnaa.
Temppeliin Jeesus vietiin jo aivan pienenä. Sinne Hän unohtui Marialta ja Joosefilta 12-vuotiaana, ja sieltä he löysivät Hänet keskustelemasta lainopettajien kanssa. Aikuisena Jeesus puhdisti temppelin kauppiaista ja rahanvaihtajista tehdäkseen siitä Jumalan huoneen ja rukouksen paikan.
Jerusalemin temppeli on tosin ajat sitten hajotettu. Ei meitä sinne enää kutsuta. Nyt Hänen temppelinsä on siellä, missä kastetut kokoontuvat sanan ja sakramenttien ääreen. Nyt Hänen temppelinsä on seurakunta eli pyhä kristillinen kirkko, jossa ”sana puhtaasti saarnataan ja sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan” ja jossa ”pienet karitsat kuulevat Hyvän Paimenensa äänen”.
8.
Mutta onko todella Hyvän Paimenen ääni se, jota sellaiseksi sanotaan? Tämä on kysymys, jonka joutuu esittämään itselleen jokainen, joka lähtee tällä tavoin koettelemaan Jeesuksen opetusta. Sille, joka yrittää tosissaan toteuttaa sitä, mitä Jeesus sanoo meille Jumalan tahdosta ja oikeasta elämästä, selviää nimittäin pian, että ennen niin yleviltä tuntuneet Vuorisaarnan opetukset ja muut Jeesuksen puheet ovatkin kokonaan muuta kuin hyvä perustelu arvostella toisia. Ne osoittautuvat myös minulle mahdottomiksi toteuttaa sillä ehdottomuudella, joka on niiden sisältö. ”Olkaat siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.“ (Matt. 5:48) Niin Jeesus sanoo – mutta minä, raukka, en ole täydellinen, vaikka kuinka yrittäisin. Olen kaikkea muuta.
Tämä sana ja tämä kokemus luovatkin tilanteen, josta käsin vasta voidaan todella lähteä tutkimaan Jeesuksen opetuksia ja saamaan selville, ovatko ne Jumalasta vai vain ylevää ihmispuhetta. Tässä ratkaistaan, kääntyykö hurskas ja viisas nuorimies kannoillaan, painaa päänsä alas ja lähtee pois, vai luopuuko hän kaikesta siitä, minkä varassa hän on tähän asti elänyt, ja lähtee seuraamaan Jeesusta. Tässä ratkaistaan, onko totuuden etsijä vastakin se, joka suuren enemmistön kanssa katselee tapahtumia mukavalta istumapaikalta ja huutelee neuvojaan kentälle, vai hyppääkö hän itse jäälle ja kokeilee, millaista on luistella ja kuljettaa kiekkoa Jeesuksen joukkueessa. Tässä ratkaistaan, jäänkö laituriparlamentin jäsenenä arvioimaan purjehtijoita vai hyppäänkö Jeesuksen veneeseen ja liityn sen miehistöön.
9.
Jos hyppään, joudun ensimmäiseksi huomaamaan, etten osaakaan luistella enkä tiedä purjehtimisesta yhtään mitään. Kirjaviisauteni ja besserwisserin neuvot eivät auta minua, kun Jeesus sanoo: ”Tee se, niin saat elää. Tule, ja seuraa minua.” Kauhistuneena istun jäälle, kun luistimet eivät kanna, ja käperryn paatin fööriin, kun en tiedä, mistä köydestä minun pitäisi milloinkin vetää enkä edes tunne ilmassa kaikuvien sanojen merkitystä. Ja kapteeni, jota ennen ihailin, alkaa tuntua pelottavalta.
Heittääkö hän minut nyt kaukalosta katsomoon vai kenties tappavan kylmään mereen? Sillä ei minusta ollutkaan elämään, niin kuin Jeesus opetti. Nyt näen, että arvostelija on itse pyhän ja kaikkivaltiaan Jumalan arvioitavana. Ja huonosti näyttää käyvän.
Niinpä kangistun kauhusta, kun joukkueen Kapteeni katsoo minuun jäällä viruessani ja kun veneen Kippari nostaa katseensa merikortista minuun. Nyt Hän tulee luokseni. Kuinka minun käy?
10.
Minun käy hyvin. Sillä tämä Kapteeni ei katsokaan vihaisesti eikä edes arvostelevasti minuun. Hän ojentaa minulle kätensä ja nostaa minut pystyyn. ”Tervetuloa tiimiin”, Hän sanoo.
Ja yhtäkkiä näen kaiken uudessa valossa. Näen entisen ulkopuolisen kysymykset sisältä päin ja mukana kulkijan näkökulmasta käsin. En ole enää katsomossa, vaan Jeesuksen seuraajien joukossa.
Nyt ymmärrän, etteivät joulu ja pääsiäinen olekaan ihmisten keksintöä. Näen, että joulun evankeliumi neitseestä syntyneestä Jumalan Pojasta on totta. Näen ristillä Hänet enkä vain väärin ymmärrettyä uskonnollista opettajaa. Ja pääsiäisen riemullisessa valossa kaikki se, mitä Jumala on Hänessä tehnyt, toimittanut ja puhunut, muuttuu äärettömän merkitykselliseksi minulle.
11.
Joulu ei ole satua. Se on armollista ja pelastavaa Jumalan rakkauden todellisuutta sille, joka on heitetty mereen ja jolle on sanottu: ”No ui nyt sitten, kun niin taitava olet.” Se on ihanaa armon sanomaa sille, joka ei osaa eikä jaksa uida, ei sille toiselle rannalle, jolle pitäisi päästä. Se on parasta evankeliumia sille, joka kiekkokaukalossa jää vain toisten jalkoihin katsomon viheltäessä ja buuatessa.
Niin: joulun todellisuus tulee todeksi vasta sitten, kun sitä todella tarvitsee. Ja sitä tarvitset sinä niin kuin minäkin. Me tarvitsemme Jumalaa, joka tulee lapsena luoksemme, joka tulee temppeliinsä puhdistaakseen sen ja puhuakseen totta, mutta myös ja ennen kaikkea elääkseen itse ainoana kokonaan todeksi sen, mitä Hän saarnaa.
Jeesus ei vain puhu, vaan Hän myös tekee. Hän tekee täydellisesti, viimeisiä johtopäätöksiä myöten kaiken pelastaakseen äärimmäisellä teollaan, ristin uhrilla, meidät, syntiset ihmiset. Seimi ei ole satua eikä Risti uljaan elämän traaginen loppu. Kumpikin on osa Jumalan suurta pelastussuunnitelmaa. Ja se avautuu sille, joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon, muttei onnistu siinä ja sen tähden tarvitsee Hänen armoaan ja anteeksiantamustaan. Se avautuu sille, joka ottaa Kristuksen ja Hänen ansionsa uskossa vastaan, kun mitään muuta apua ei ole tarjolla.
Eikä mitään muuta apua ole tarjolla. Mutta syntiselle armon kerjäläiselle Joulun Lapsi ja Ristin Herra ilmestyy ylösnousseena Vapahtajana käsissään ja kyljessään ne haavat, jotka niihin meidän syntiemme rangaistuksena lyötiin – eikä meidän enää tarvitse ulkopuolisina arvostella Jumalan töitä eikä arvella, etteivät ne olisi Hänelle mahdollisia. Sillä se, mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista: meidän pelastuksemme Neitsyen Pojassa, Seimen Lapsessa ja Ylösnousseessa Ristin Herrassa. Amen.