“Mitä on usko ja miten se syntyy?” Näin kuului yksi rippikoulun loppukokeen kysymyksistä.
Mitä on usko ja nimenomaan usko Jeesukseen? Sillä juuri tästä uskosta rippikoulussa puhuttiin, siitä uskosta, josta Jeesus itse sanoo: “Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” (Joh. 11: 25)
Jotkut riparilaiset pohtivat kysymystä Jeesuksen ihmeteoista ja olivat sitä mieltä, että niihin ei ole helppo uskoa. Tämä on varmasti totta. Mutta uskoisimmeko me sitten, jos emme yhtään epäilisi, että Jeesus teki ihmeitä? Tai uskoisimmeko ainakin sitten, jos olisimme vakuuttuneita siitä, että ne paljon suuremmat asiat, joista uskontunnustuksessa puhutaan, ovat totta? Eli jos olisimme vakuuttuneita, että Jeesus oli Jumala, joka syntyi ihmiseksi, kuoli puolestamme, nousi ylös kuolleista ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Emme itse asiassa uskoisi silloinkaan. Usko on näet jotain muuta – tai paremminkin: ei jotain muuta vaan jotain enemmän. Tämän ymmärtämiseksi meidän on syytä jatkaa kyselyämme. Kysykäämme siis, uskoivatko Jeesuksen ajan ihmiset, vaikka he saivat nähdä hänen ihmetekonsa? Ja sitten ratkaiseva kysymys: Uskoiko päivän evankeliumin rikas mies kadotuksessa, vaikka oli täysin selvää, että Mooses ja profeetat eli Vanhan testamentin, Jeesuksen ajan Raamatun, kirjoitukset olivat kertoneet totuuden?
Kuuluisan ateistin, filosofi Bertrand Russelin kerrotaan todenneen, että jos hän kohtaa Jumalan viimeisellä tuomiolla, hän sanoo Jumalalle: “Ei ollut tarpeeksi todisteita.” Aivan samalla tavalla sanoo rikas mies Jeesuksen vertauksessa Jumalan edustajana toimivalle patriarkka Aabrahamille: “Ei ollut tarpeeksi todisteita, mutta jos joku kuolleiden joukosta olisi tullut luokseni, olisin kyllä uskonut ja kääntynyt Jumalan puoleen.” Rikas mies puhuu veljistään, vaikka sydämessään hän ajattelee itseään. Rikas mies haluaa eroon synnin seurauksista, mutta katua hän ei halua.
Mitä siis usko on? Riparilla opittiin, että usko on sydämen asia. Se on yhteyttä Jeesukseen ja ilmenee lapsenomaisena luottamisena ja turvautumisena häneen. Oikea usko on lapsen uskoa: samalla tavoin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa, jotka rakastavat häntä, Jeesukseen uskova luottaa häneen.
Uskon vastakohta on epäusko eikä suinkaan epäily. Lapsen usko ei tarkoita lapsellista uskoa. Aikuisen ihmisen uskoon kuuluu rehellinen epäily. Lapsi ei mieti todisteita, ja jos uskomme olisi täydellinen, mieleemme ei aikuisinakaan nousisi koskaan minkäänlaisia epäilyjä. Emme esimerkiksi pohtisi, mahtoiko Jeesus tehdä ihmetekoja. Uskomme on kuitenkin heikko, ja se, mitä Jumala meiltä nimenomaan odottaa, on rehellisyys hänen edessään.
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa, että rehellinen – ihan oikeasti rehellinen – kyselijä pääsee kyllä selville, onko Jeesuksen opetus lähtöisin Jumalasta vai puhuuko hän omiaan. (Joh. 7:17)
Meidän ei tarvitse yrittää uskoa emmekä voikaan itse uskoa. Riparilla puhuttiin siitä, että olemme joutuneet ikään kuin suureen vankilaan, josta emme pääse pois tikapuita pystyttämällä, tunnelia kaivamalla, muuria särkemällä emmekä millään muullakaan tavoin. Mutta Jumala on tullut meitä pelastamaan ja tehnyt vankilaamme ristinmuotoisen aukon. Hän myös antaa meille uskon silmät, joilla näemme Jeesuksen ristin ja sen merkityksen.
Usko on sydämen asia ja samalla välttämättä Jumalan lahja ja Jumalan teko meidän sydämessämme. Emme voi itse päättää, että synnymme tähän maailmaan tiettyjen vanhempien lapsiksi. Samalla tavoin meistä syntiinlangenneen ihmiskunnan jäsenistä ei voi tulla omien päätöksiemme ja ratkaisujemme perusteella Jumalan lapsia, jotka elävät häneen yhteydessään.
Minkäänlaiset todisteet – olivatpa ne miten vastaansanomattomia tahansa – eivät voi antaa meille uskoa. Mutta Jumalan Hengellä, Pyhällä Hengellä, on ikään kuin työkaluja, joita käyttäen hän synnyttää meissä uskon. Riparilla opittiin, että Pyhän Hengen työkaluja on tapana kutsua armonvälineiksi. Armonvälineitä ovat Jumalan sana ja sakramentit, joita ovat kaste ja ehtoollinen. Sakramentit ovat näkyviä merkkejä, joihin liittyy Jumalan lupaus.
Kaste on siinä mielessä perustava armonväline, että sen kautta Jumala ottaa meidät lapsikseen ja antaa uskon sydämeemme. Jumalan sana ja ehtoollinen vahvistavat uskoamme. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki myös ravistelee meitä: kutsuu meitä katumukseen ja tunnustamaan syntimme. Jumalan Henki ei jätä lapsena kastettua rauhaan. Hän ei pakota eikä painosta, mutta osoittaa meille, että olemme matkalla kohti kadotusta emmekä Jumalan luo, jos olemme lähteneet omille teillemme.
Me emme voi synnyttää uskoa mutta voimme kieltäytyä uskomasta. Puu kaatuu siihen suuntaan, mihin se on kallellaan. Samoin on meidän laitamme. Jos olemme tämän elämän aikana Jumalan Hengen vaikutuksesta kallistuneet Jumalan puoleen, laskeudumme kerran turvallisesti hänen rakastavaan syliinsä. Jos olemme kallistuneet poispäin Jumalasta, kaadumme kerran kadotukseen eli joudumme olemaan ikuisesti erossa Jumalasta, kaiken hyvyyden lähteestä.
Kadotuksessa synti eli kapina Jumalaa vastaan eli epäusko, uskosta kieltäytyminen on saavuttanut lopullisen mittansa. Kadotus on ikuinen, koska katumus on kaikille kadotetuille rikkaan miehen tavoin täysin vieras asia. Rikas mies ei halunnut tunnustaa, että hän oli rikkonut rakkauden kaksoiskäskyä vastaan, että hän oli unohtanut Jumalan eikä ollut huomaavinaan köyhää Lasarusta. Jumala ei itse asiassa tuomitse ketään kadotukseen. Ihminen tuomitsee itse itsensä, kun hän puolustelee tekojaan ja ajattelee sydämessään, että Jumala on väärässä ja hän itse oikeassa.
Rikas mies ei kuunnellut, mitä Jumala halusi puhua hänelle. Miten on meidän laitamme? Jumalan sana puhuu meille kaikille tänään siitä, että olemme tuomion ansainneita syntisiä, jotka tarvitsevat armoa ja anteeksiantamusta. Mutta ennen kaikkea Jumala puhuu meille hyviä sanoja, jotka antavat meille luottavaisen uskon häneen.
Voimme olla varmoja siitä, että Jumala haluaa tänään puhua hyviä ja rohkaisevia sanoja erityisesti teille te tänään konfirmoitavat nuoret. Ensinnäkin hänen sanansa muistuttaa teitä siitä, että hän luonut teidät ja antanut teille elämän. Nooran paidassa luki: “Olen ihme.” Te kaikki olette suuria ihmeitä. Jumalan on luonut teidät jokaisen täysin ainutlaatuiseksi persoonaksi. Olette käsittämättömän arvokkaita ja tärkeitä Jumalalle. Hän haluaa siunata teidän elämänne, haluaa olla teidän kanssanne joka päivä ja haluaa, että iloitsette kaikista hänen hyvistä lahjoistaan.
Toiseksi Jumalan Henki puhuu teille hyviä sanoja siitä, että teidät on kerran kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Miten mahtava asia. Jumala on ottanut teidät lapsikseen ja tehnyt teidät ikuisen elämän perillisiksi. Voiko mitään parempaa ja suurempaa toivoa.
Kolmanneksi myös konfirmaatioon liittyy paljon teille osoitettuja hyviä sanoja. Jumalan Henki vakuuttaa teille ja meille kaikille, että te saatte ja me saamme palata takaisin kasteen armoon. Kuten tiedätte, konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Kaste ei tarvitse vahvistamista, mutta uskonne tarvitsee vahvistumista ja uudistumista tänään ja aina myöhemminkin. Jumala ei teitä koskaan hylkää eikä jätä. Hän tunnustaa teidät aina lapsikseen. Mikään ei ole parempaa kuin olla hänen lapsensa, rakastavan Isän rakastettu lapsi. Eikä Jumalalle ole mikään sen mieluisampaa kuin että me tunnustamme hänet Isäksemme.