VERTAUKSILLA ON YHTEINEN PERUSAJATUS:
Molemmissa Jeesuksen esittämissä lyhyissä vertauksissa on sama perusajatus: Hyvinkin mitättömästä ja vähäisestä alusta voi kehittyä huomattavia tuloksia, eikä taivasten valtakunnan kuningas = Jumala väheksy pientä alkua.
Sinappikasvin siemen on erittäin pieni, mutta siitä kasvaa villinä kasvaessaan jo 2-3 metrin korkuinen puuvartinen pensas tai puu. Puutarhaoloissa se kasvaa vieläkin suuremmaksi. Teksti sanookin, että ”se on puutarhan kasveista suurin”. Sakarjan kirjassa VT:ssa sanotaan: ”Se, joka epäillen katseli vaatimatonta alkua, on iloitseva nähdessään viimeisen kiven…. Sak 4:10
KASVU SEURAKUNNAN NÄKÖKULMASTA
Evankeliumin aikakausi alkoi vähäpätöisenä, mutta sanoma Jeesuksesta levisi yhä laajemmalle. Kun Jerusalemissa syntyi alkuseurakunta, se ajatteli ensin, että evankeliumi kuuluu vain juutalaisille. Sitten syntyi hälinä Apt 10 luvun mukaan, kun Pietari oli vieraillut pakana italialaisen sotajoukon osaston sadan päämiehen Corneliuksen kotona. Pyhä Henki oli laskeutunut Pietarin kertoessa Jeesuksesta kuulijoiden päälle, heidät kastettiin. Tieto pakanoiden kastamisesta kristillisellä kasteella seurakunnan jäseniksi kiiri Jerusalemin juutalaiskristilliselle alkuseurakunnalle Pietari kutsuttiin selittämään mitä on tapahtunut. Sitten yhteinen apostolien ja alkuseurakunnan kokous päätti, että evankeliumi kuuluu pakanoillekin.
Myöhemmin pidettiin vielä uusi kokous, jossa päätettiin, että kristittyjen ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen, vaan Jeesus riittää pelastukseksi. Alkuseurakunnan päätösjärjestelmästä mainitaan ”apostolit” = työntekijät, ”vanhimmat” = luottamushenkilöt ja koko seurakunta päättivät…. Lähettää muutamia Paavalin ja Barnabaan kanssa Antiokiaan julistamaan evankeliumia pakanoillekin.
Jos näin ei olisi sovittu, niin alkuseurakunta ja evankeliumin ilosanoma olisi kuihtunut juutalaiskristilliseksi pieneksi yhteisöksi.
JUMALA LUOTTAA MEIHIN IHMISIIN
Jumala jätti evankeliumin ja seurakunnan leviämisen ihmisten varaan, kristittyjen varaan, kristillisen seurakunnan varaan = meidän varaamme. Huomatkaa, että Jumala ei lähettänyt enkeleitään selvittämään tätä asiaa Jerusalemin seurakunnan kokoukseen. Jumala ei antanut ilmestystä eikä puuttunut näin asioihin. Ihmiset toimivat sen kirjoitusten ja Jeesuksen elämän tuntemuksen varassa, mikä heillä oli ja miettivät yhdessä ja tekivät päätöksen niin kuin he parhaansa mukaan ymmärsivät asian olevan oikein.
Nyt evankeliumin sanoma ja kristillinen kirkko on levinnyt jokaiseen maanosaan ja edustaa kolmannesta maailman väkiluvusta ja uskontotilanteesta.
Siksi tehdään lähetystyötä edelleen. Järvenpään seurakunnalla on
1.Löytyt Namibiassa, + 3 lasta
2.Pentikäiset Etiopiassa + 2 lasta
3.Helminen-Rikala Senegalissa + 2 lasta
4.Martikaiset Mongoliassa + 3 lasta
5.Tornikosket Etu-Aasiassa + 3 lasta
6.Ulla-Kaija Hiltunen Lähi-Idässä
7.Koulutyö Namibiassa, Evankelioimistyö Thaimaassa, Maasai-työ Keniassa
= 11 aikuista, 13 lasta ja 3 kohdetta lähetystyössä ja seurakuntamme vastaa osittain heidän jokaisen tukemisesta. Jumala luottaa meihin ihmisiin.
AARRE SAVIASTIOISSA
Me olemme kelvollisia viemään evankeliumia eteenpäin, ei siksi, että olisimme virheettömiä. Me teemme virheitä, kristillinen kirkko on tehnyt paljonkin virheitä, mutta Jumala on muuttumaton ja virheetön. Hän vie kuitenkin työtään eteenpäin ja vaikuttaa sanan ja sakramenttien kautta. Siellä, missä Jumalan sanaa saarnataan ja sakramentteja jaetaan Kristuksen sanan mukaisesti, siellä syntyy ja elää usko Jumalaan. Miten tämä on mahdollista?
Paavali sanoo 2.Kor 4: 5-10
5. ”Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.
6. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
7. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.
8. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia,
9. vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.
10. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.”
Paavali sanoi selvästi, että evankeliumin sanoman eteenpäin vieminen merkitsee vaivannäköä ja vaikeuksia = emme pääse helpolla.
Hän sanoi selvästi myös sen, että elämä on Jumalasta lähtöisin, ei meistä, siksi evankeliumi menee eteenpäin, se elää.
Siis meidän/srk:n tulee tehdä uskollisesti ja toivorikkaasti työtä:
.521:7. ”Tee uskossa, toivossa työtä ja leipäsi rauhassa syö.
Kun Herrasi armo on myötä, niin murheetta nukkuos yö.
Kun Herralle itsesi annat ja huolesi hänelle kannat,
on siunattu päiväsi työ.”
KASVULLE ON ANNETTAVA AIKAA
Vertauksen molemmat kuvat kertovat myös toista asiaa, kasvulle on annettava aikaa.
Hapatus on yleensä Raamatussa pahan vertauskuva ja näin tulkittuna tässä yhteydessä antaisi aivan toisenlaisen lopputuloksen. Tässä kohdassa sillä on kuitenkin hyvä merkitys. Hapatus kuva sitä totuutta, että se, mikä saa rauhassa kehittyä, saattaa muuttaa koko ympäristön, jos sillä on oikeanlainen voima, tarvittava voima itsessään – aivan samoin kuin hitaasti kasvava sinapinsiemenkin.
Kun ensimmäiset lähetystyöntekijät (nimikkolähetit) lähtivät Afrikkaan 1868, niin he saivat ensinnäkin tehdä matkaa laivalla ja härkävankkureilla monta kuukautta. He tekivät työtä 11 vuotta (välillä lähetysasemat poltettiin ja he olivat taivasalla sentään henkensä säilyttäen). Vasta 11 vuoden jälkeen eli lähes kolmen valtuustokauden jälkeen kastettiin ensimmäinen ambomaalainen, ensimmäinen ambomaalainen tuli kristityksi. Nyt siellä on yli 200 000 hengen Ambo-Kavango kirkko, joka tekee lähetystyötä pensastolaisten keskuudessa ja taistelee valtaisan AIDS- ongelman kanssa, siirtotyöläisten vaikeiden elinolosuhteiden ym. kanssa.
MILLAISELLE KASVULLE TARVITAAN AIKAA?
Siis seurakunnan ja kirkon kasvulle, yksittäisen ihmisen uskonelämän ja vakaumuksen kasvulle, sillä kaikki kasvu vaatii aikaa, mutta se kasvaa, kunhan on oikeassa yhteydessään: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu…” Tänäänkin luetaan jälleen kastettujen nimet ja rukoillaan heidän puolestaan. Rippikoululaiset ovat kanssamme kirkossa. Heidän elämänsä kasvu on nopeassa ja muuttuvassa vaiheessa, kasvussa aikuisuuteen ja he etsivät yhdessä meidän kanssamme elämän juuria seurakunnan yhteydestä ja yhteisestä uskosta Jumalaan, jonka yhteyteen heidät on kastettu kerran.
Haluan puhua erityisesti lasten ja nuorten puolesta. Toissapäivänä television uutisissa kerrottiin hätkähdyttävä uutinen, että lasten huostaanotot kasvavat jatkuvasti. 21.2.2003:
Lasten huostaanotot ovat rajussa kasvussa erityisesti suurissa kaupungeissa. Monessa kunnassa huostaanottojen määrä on viisinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kunnissa jopa puolet sosiaalityön resursseista sitoutuu jo lastensuojelutyöhön. Viranomaisten mukaan perheissä ei enää hallita sosiaalisia ongelmia samalla tavalla kuin aikaisemmin, ja eniten kärsivät lapset ja nuoret.
Huostaanottojen määrä pysyi 1990-luvulla vielä vakiona, mutta nyt tilanne on karkaamassa sosiaaliviranomaisten käsistä. Tapausten määrä on kasvanut yli 7000:n vuodessa. MTV:n uutisten suurista kaupungeista keräämien tietojen perusteella näyttää siltä, että vauhti kiihtyi edelleen viime vuonna.
Se on valtava määrä, lähes viidesosa Järvenpään väkiluvusta. Kun ajattelemme, mikä määrä näitä lapsia ja nuoria tulee lisää joka vuosi huostaanottojen piiriin ja mitä heidän on pitänyt kokea elämässään jo ennen tähän pisteeseen joutumista, niin tekee mieli rukoilla uudestaan, niin kuin tämän messun alussa alttarilta liturgin kanssa synnintunnustuksessa. (TAI synnintunnustuksen ja -päästön jälkeen vielä uudestaan: Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda.)
Uutisteksti jatkoi lasten huostaanotoista:
”Huostaanottojen lisääntymisen taustalta ei löydy yhtä selittävää syytä. Viranomaisten mukaan nuoret perheet eivät enää hallitse elämäänsä kuten ennen, eikä ongelmia osata ratkaista omin voimin. ”
MITÄ ME VOIMME TEHDÄ?
Kasvamista tapahtuu yhteisöissä, perheessä, koululuokassa, työyhteisössä, yhdistyksessä tai järjestössä, seurakunnassa. On myös yhteistä kasvamista, yhdessä kasvamista. Järvenpään kaupunki ja sen mukana yhteistyökumppanina Järvenpään seurakunta on mukana 5 vuoden mittaisessa Kasvatus Tulevaisuuteen – projektissa. Sen aikana luodaan yhdessä kotien, kaikkien kasvattajien ja eri tahojen yhteistyönä Lastu – projekti, jonka lopputuloksena valmistetaan lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma paikkakunnallemme. Siinä konkreettisesti kootaan lasten ja nuorten näkökulma ei vain kasvatukseen, vaan kaikkeen suunnitteluun ja päättämiseen. Tämä tehdään, jotta koko Järvenpään lapsilla ja nuorilla, heidän kodeillaan olisi yhdessä parempi, turvallisempi ja onnellisempi kasvuyhteisö.
Kirkon eteisessä on Lastu-projektin esitteitä. Toisessa kerrotaan, miten kodit ja vanhemmat ovat mukana tässä työssä. Toisessa on useita maaliskuun päivämääriä ja kellonaikoja tilaisuuksista, joissa jokaisella on mahdollisuus tulla mukaan keskustelemaan ja luomaan tätä turvallisemman ja paremman tulevaisuuden ohjelmaa paikkakunnallemme. Ottakaa jokainen näitä esitteitä kirkon eteisestä mukaanne ja lähtekää tekemään yhdessä parempaa tulevaisuutta lapsille ja nuorille.
Samoin tämän kevään meneillä oleva YV-keräyksen kotimaisena kohteena on Suomessa väkivaltaa kärsineiden nuorten auttaminen ja tukeminen.
SÄILYTTÄKÄÄMME TOIVOMME JA ROHKEUTEMME
Haluan päättää seurakuntamme nettisivulla olevaan ”ruisleipää” -kirjoitukseen, jossa teologian tohtori Arto Luukkanen sanoo:
”Käsittämättömintä on kuitenkin se, että Jumalan huolenpito ihmisistä jatkuu kaikesta elämän rujoudesta huolimatta. Jumala tarjoaa anteeksiantoa ja eheyttä,
joka päivä, ilman erityistä ansiota. Tässä ristiriidassa ja konfliktissa piilee juuri Jumalan pelastussuunnitelman suurenmoisuus; maailman kunnia ja sen voitot eivät ole Jumalan valtakunnassa mitään. Voima piilee pienessä ja unohdetussa: pienessä lapsessa ja kärsivässä ristiinnaulitussa. Jumalan valtakunta ja sen salaisuus on samaan aikaan piilotettu, halveksittu, loukattu, silvottu mutta toisaalta se on kaikkien meidän keskellä, rakkauden täyttämä, kunniallinen ja kokonainen.
Arkielämässä Jumalan valtakunnan työ on tavallista puurtamista. Se voi olla perheenäidin touhuamista, aviomiehen askareita, lasten leikkejä ja isovanhempien välittämistä. Tämä työ opettaa jo itsessään sen, että ristiriidat
kuuluvat tähän Jumalan luomaan maailmaan; meitä ei luotu harmoniaan ja täyttymyksen keskelle vaan paikkaan jossa Jumalan luomistyön kunnia ja hänen armonsa on piilotettu kaiken sen keskelle jota me pidämme vähäpätöisenä.
Tästä armosta – pienestä onnesta – on hyvä pitää kynsin hampain kiinni!”