Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin Syyriassa. Nyt Syyriassa julistetaan toisenlaista sanomaa. Tämä sanoma ajaa ihmiset kodeistaan, pakoon vieraiden kansojen keskelle. Näyttää kuin syyrialaisten kohdalla olisi tullut ajankohtaiseksi Matteuksen evankeliumin 24 luvun kehotus: ”rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan.”
Sota saa ihmiset rukoilemaan. Muistamme kertomukset Talvisodasta, kuinka koko kansaa kehotettiin rukoilemaan isänmaan puolesta. Isänmaa ja kansa säästyivät, vaikka pahasti haavoitettuina.
Levoton naapurimme on jälleen herättänyt monet rukoilemaan. Rukouspyynnöt ja -kehotukset isänmaan puolesta ovat yleistyneet. Elämme todeksi kuningas Josafatin rukousta: ”Jos meitä kohtaa onnettomuus, …, me astumme …, sinun eteesi, … Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.”
**
Ehkä Josafatilla oli kokemus siitä, kuinka Jumala kuulee rukouksen? Tai ehkä hän muistutti Jumalaa lupauksista, joita tämä on sanassaan antanut? Ehkä Josafatin rukous oli lievää painostustakin Jumalan suuntaan?
Vaikka rukoillessamme vetoaisimme Jumalan lupauksiin, rukoileminen ei silti merkitse, että ehdottomasti saamme sen, mitä pyydämme. Rukous ei ole taika tai manaus. Rukous on persoonallisen Jumalan eteen asettumista, asian esittelemistä hänelle ja hänen apunsa odottamista.
Tämä ei ole aivan helppoa. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että on joku, joka liittyy kiinteästi meidän elämäämme, mutta joka ei ole meidän määräysvallassamme. Haluaisimme, että asiat tapahtuisivat meidän tavallamme. Haluaisimme, että rukouksiimme vastattaisiin meidän mielemme mukaan.
Elämässä näin käy harvoin. Jumala säilyttää suvereeniutensa. Hän toimii, niin kuin parhaaksi näkee. Kaikkiin tiedusteluihimme, uteluihimme ja kyselyihimme Jumala ei vastaa lainkaan.
Jumalan hiljaisuus asettaa meidät vastakkain itsemme kanssa. Hiljaisuudessa joudumme kysymään oman vastuumme perään; mitä minä tekisin, mitä minä sanoisin.
Hädässä olevalle Jumala on kuitenkin luvannut vastata (Ps. 50:15). Hän ei ehkä poista hätää ja vaikeutta, mutta hän ei jätä rukoilijaa vaikeuksiin yksin.
Jumalalla on myös yksi suuri vastaus ylitse muiden. Jumalan vastaus ihmiskunnan kaikkeen ahdistukseen ja niistä nouseviin rukouksiin on risti. Sama vastaus sisältyy myös pyhään ehtoolliseen: Jumala tuli ja tulee kantamaan meidän ahdistustamme. Me emme jää ahdistukseen yksin, vaan tulemme osallisiksi Kristuksen kärsimyksestä.
***
Päivän evankeliumi näyttää rukouksen voiman: Jeesuskin joutui taipumaan sinnikkään rukoilijan edessä. Aluksi Jeesus ei vastannut naiselle mitään. Toisella kertaa hän rajasi naisen tylysti tehtäväalueensa ulkopuolelle: Jeesuksen toimet ja Jumalan hyvyys kuuluivat vain Israelin kansan jäsenille.
Pakananainen ei silti luovuttanut. Jeesus oli hänen viimeinen oljenkortensa. Tyttären vuoksi täytyi sietää halveksunta ja häväistyksetkin.
Lopulta naisen hellittämätön takertuminen Auttajaan palkittiin. Oljenkorsi kesti. Jeesus ei pettänyt häneen suuntautunutta uskoa. Jeesus ei hylännyt häneen turvautunutta.
Siinä on meidänkin toivomme.