Kertomus kanaanilaisesta naisesta on paikka paikoin hyvin hämmentävää luettavaa. Lukijalla on odotuksia Jeesuksen käyttäytymisen suhteen. Jos juutalaisilla ja kanaanilaisella pakanakansalla oli yleensä keskenään niin huonot välit, että eivät halunneet juurikaan olla tekemisissä toistensa kanssa niin luulisi, että Jeesus ainakin olisi tällaisen luokittelun yläpuolella.
Jeesus käyttäytyy toki muuallakin evankeliumeissa yllättävällä tavalla. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Jeesus vihastuu Jerusalemin temppelissä ja kaataa rahanvaihtajien pöydät. Se voi olla outoa mutta hyväksyttävää. Siinäkään ei ole mitään huomauttamista, että Jeesus kiristää hyvän elämän kriteerejä äärimmilleen. Mutta se, että hän ei kuule lapsensa puolesta rukoilevaa naista tai tunne mitään myötätuntoa häntä kohtaan, se tuntuu käsittämättömältä. Onko kysymyksessä sama Jeesus?
Jos Jeesuksen oli tarkoitus etsiä vain Israelin kadonneita lampaita, niin kuin hän puolustautui, niin mitä hän ylipäätään teki tuolla vieraan kansan alueella? Hän oli ihminen ja halusi vähän hengähtää. Kotiseudullaan hän kohtasi paljon vastustusta eikä jaksanut koko ajan väitellä kirjanoppineiden kanssa. Hän oli väsynyt eikä jaksanut kohdata sairaita, jotka jatkuvalla virralla tungeksivat hänen luokseen. Se oli siis Jeesuksen vapaapäivä ja silloin ei tehty töitä. Jeesus pisti liperit naulaan, joi opetuslasten kanssa cokista ja pelasi kännykässään olevaa matopeliä. Sitten kesken mukavaa joutenoloa, joku nainen tulee siihen huutamaan eikä lopeta millään. Jeesus näyttää haluttomalta toimimaan mitenkään naisen parhaaksi.
Oliko Jeesuksen haluttomuus auttaa naista vain vapaapäivää viettävän harmia siitä, että häntä tultiin työasioilla häiritsemään? On totta, että Jeesus oli täydellisesti myös ihminen, vaikka oli Jumalan Poika. Hän väsyi ja tarvitsi lepoa. Mutta se ei ole selitys tapahtumalle. Evankeliumissa paljastuu toisenlaisia tekijöitä.
Evankeliumissa tulee esille kolme Jeesuksen reaktiota naisen avunpyyntöihin. Kolme kertaa Jeesus torjui naisen avunpyynnön. Ensin vaikenemalla (yhteyttä ei ole). Sitten hän torjuu oppilaidensa sovitteluyrityksen viittaamalla tehtäväänsä toimia juutalaisten keskuudessa (valtuuksia ei ole), ja lopulta hän vetoaa eettisiin näkökohtiin.
Eli ensin Jeesus on hiljaa eikä vastaa lainkaan. Puhun taas käyttämällä nykyaikaan sijoittuvia vertauksia. Sanoin aikaisemmin, että Jeesuksella oli kännykkä vapaapäivänään matopelikäytössä. Siihen kännykkään tuli vapaapäivänäkin tekstiviestejä sinne ohjattiin hätäkeskukseen tulleita (112 numeroon lähetettyjä) avunpyyntöjä. Kanaanilainen nainen koitti ottaa hätäkeskukseen yhteyttä, mutta se ei välittynyt Jeesukselle.
Naisen puhelin ei tuutannut varattua, sieltä ei kuulunut minkäänlaista hälytysääntä vaan se oli mykkä yhteys oli kokonaan poikki. Yhteys olemassa vain juutalaisille. Yhteyksiä ei ollut vielä rakennettu muiden kansojen kanssa. Yhteydet tai linjat rakennettiin laajamittaisesti vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen: pääsiäisenä ja otettiin käyttöön helluntaina. Siinä oli ensimmäinen syy: ei ollut yhteyttä. Ei ollut vielä pakanoiden aika.
Nainen ei kuitenkaan lopeta yrittämästä, vaan jatkaa huutoaan. Huutaminen koettelee opetuslasten hermoja. Tilanne alkaa heistä käydä sietämättömäksi. Nainen on kuin hankala asiakas, josta ei pääse millään eroon. Hän ei tunnu tajuavan vaikenemiseen sisältyvää selvää vihjettä eikä suorasanaista kieltoakaan. Opetuslasten mielestä nainen oli kiusankappale, joka hienotunteisuutta vailla suuriäänisesti vaatii palvelua ja on tietoinen oikeuksistaan. He kääntyivät Jeesuksen puoleen eivät siksi että tunsivat myötätuntoa naista ja hänen lastaan kohtaan vaan siksi, kun eivät kestäneet tilannetta.
Jeesus ei ole kuitenkaan näin taivutettavissa. Hän ei parantanut naisen lasta siksi, että olisi saanut huutamisen loppumaan. Hän ei ajatellut: Tuo jumalaton nainen pilaa vielä minun maineeni ellen tee jotakin.
Oppilailleen Jeesus sanoi, että hänet on lähetetty vain Israelin kadonneita lampaita varten. Tämä vastaus antaisi ymmärtää, että Jeesuksella ei ole toimivaltaa syyro-foinikeassa. Hämärästi tilannetta voisi kai verrata siihen, että jos suomalainen poliisi menee Ruotsiin katsomaan jääkiekko-ottelua, niin hän ei voi siellä toimia poliisina ja pidättää häiriökäyttäytyvää humalaista, vaikka se olisikin suomenkielinen räyhähenki. Hän on poliisi vain Suomessa. Toinen vastaus on siis, se että Jeesukselta puuttuu valtuudet.
Lopulta nainen pysäyttää Jeesuksen etenemisen. Hänelle ei kelpaa se, että Jeesus ei vastaa hänelle. Herra, auta minua
Mutta Jeesus ei osoita myöntymisen merkkiä. Hän perustelee kantansa vertaamalla apua pyytävää vierasheimoista naista kulkukoiraan ja oman kansan jäseniä lapsiin. Lapsille kuuluvaa ruokaa ei heitetä kulkukoirille ja jätetä lapsia nälkäisiksi.
Ei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille. Nainen myöntyi tähän vastauksen. Ei olekaan. En minäkään tekisi niin. Nainen ymmärsi, että lapset ovat etusijalla. Naiselle oli hänen oma lapsensa kaikkein tärkein. Ei hänkään olisi halunnut viedä leipää oman lapsensa kädestä ja heittää sitä harakoille. Mutta ei hän vaatinutkaan lapsille kuuluvaa leipää.
Oli olemassa vielä pieni mahdollisuus: kun lapset ovat syöneet, ruuasta jää tähteitä. Niitä ei kai häneltä voida kieltää. Jokin pieni murunen riittää siitä avusta ja siitä voimasta, joka Jeesuksella on ja joka jää ylimääräiseksi kaikesta siitä, millä hän auttaa oman kansansa jäseniä. Jospa sellainen muru, ylijäämä armo koituisi hänen tyttärensä pelastukseksi.
Vasta näin monen mutkan kautta Jeesus myöntyy. Hän tekee vastoin sitä tehtävänantoa, mikä oli hänellä kirkkaana mielessä ja parantaa pakanasyntyisen tytön.
Jos kerran Jeesus aikoi parantaa lapsen, miksi hän ei tehnyt sitä heti? Olen kuullut selitettävän Jeesuksen toimintaa sillä, että hän halusi koetella naisen uskoa. En ole kuitenkaan tyytyväinen siihen vastaukseen.
Luulen, että hänen tarkoituksenaan oli todellakin olla puuttumatta vierasheimoisten elämään. Jeesus etsi Israelin kadonneita lampaita maanpäällisen elämänsä aikana, mutta hän yllättyi naisen uskosta, hänen nöyryydestään, joka ei vaatinut itselleen mitään, joka jättäytyi täysin armon murusten varaan. Sellainen usko oli harvinaista Israelissa. Yhä selvemmin Jeesus alkoi tiedostaa myös sen, että leipä, jota hän lapsille eli omalle kansalleen tarjosi, ei kelvannut heille, vaan he kieltäytyivät siitä (niin kuin kansa erämaassakin kyllästyi mannaan). mutta pakanakansat, joita juutalaiset nimittivät koiriksi, he olivat kiitollisia murusistakin, joita tuolta pöydältä tippui.
Kun tämä päivän tapahtuma tallennettiin evankeliumiin, sillä on ollut jokin merkitys. Sen ydinsanoma ei ole pohtia, miksi Jeesus vaikutti käyttäytyvän tylysti naista kohtaan, vaan enemmänkin, miksi hän kaikesta huolimatta paransi lapsen? Evankeliumin sanoma on tuon naisen uskon ja siitä nousevan rukouksen esikuvallisuus.
Löytyykö meiltä tuota uskoa, joka ei vaadi mitään ja tyytyy murusiin?
Löytyykö meiltä uskoa ja uskollisuutta, joka ei lähde pois Vapahtajan luota, vaikka tuntuisi siltä kuin tulisi torjutuksi?
Löytyykö meiltä nöyryyttä tunnustaa, ettemme ole arvollisia siihen hyvyyteen, mitä Jumala meille osoittaa?
Vai onko meille käynyt niin kuin juutalaisille silloin: Tuo leipä, jota hän tarjoaa, ei enää miellytä meitä.