2. paastonajan sunnuntai, Luuk. 7: 36-50, Martti Vaahtoranta

1.
Jeesus oli kutsuttu illaksi syömään. Luulen, että niin tapahtui usein. Elettiin vieraanvaraisen kulttuurin piirissä, ja yhdessä syöminen oli arvossaan.
Jeesuksesta oli lyhyen ajan kuluessa tullut oman aikansa merkkihenkilö. Oli tapaus, kun Hän saapui paikkakunnalle. Mikä siis sopikaan paremmin, kuin että joku, jolla oli sekä ymmärrystä keskustella tunnetun Opettajan kanssa että tarvittavat tilat ja varat, järjesti illanvieton, johon Jeesus ja Hänen opetuslapsensa kutsuttiin. Muut vieraat olivat tietysti kaupungin kermaa.
Niinpä Jeesus saatettiin kunniavieraana pöytään fariseus Simonin pidoissa. Vai eikö sittenkään? Se, kuinka kylmäkiskoisesti illan isäntä Hänet otti vastaan, puhuu muusta. Hyvään tapaan olisi kuulunut pestä – tai enimmäkseen kai antaa pestä – vieraan jalat tämän riisuttua sandaalit pöytään käydessään. Vieraan päätä ei nyt myöskään hyvän tavan mukaisesti voideltu öljyllä, eikä isäntä edes kunnolla tervehtinyt tulijaa.
Ehkä Jeesus siis olikin paikalla vain yhtenä vieraana muiden joukossa tai kenties enemmän illanistujaisten ohjelmannumerona kuin vieraana Simonin pidoissa. Ehkä isäntä oli suunnitellut juhlaillallista jo kauan sitten, ja Jeesus oli vain sattunut osumaan samana päivänä paikkakunnalle. Ehkä Simon tuumasi, että „kyllä yksi mies vielä mukaan mahtuu, ja saman tien pääsevät vieraani kenties näkemään jonkin ihmeen, ja minulla on tilaisuus puhua vähän teologiaa hänen kanssaan ja kysellä lisää hänen opistaan“.
2.
Niin todella tapahtui. Ihmeistä ei kerrota, mutta keskustelu virisi kuin itsestään. Kuitenkin, ja kuten tavallista oli, altavastaajasta tuli se, joka asettui opettajan paikalle. Jeesus johdatti keskustelua, ei illan isäntä.
Se ei ollut myöskään puhtaan akateemista pohdiskelua. Ei puhuttu vain teoriassa elämän ja kuoleman kysymyksistä. Teoriasta tuli käytäntöä, kun paikalle ilmaantui muuan kutsumaton vieras.
Outo hän ei ollut. Päinvastoin. Joillekin vieraista hän saattoi olla liiankin tuttu.
Tosin oli parempi olla katsomatta siihen suuntaan. Tätä naista ei sopinut tuntea. Kun hän livahti kutsuvieraiden mukana portista pihalle, piti olla, ikään kuin häntä ei siellä olisikaan.
Siellä hän kuitenkin oli. Lopulta hän tuli aivan sen pöydän luo, jonka ääressä Jeesus lepäsi.
Siihen mennessä kaikki oli tapahtunut varmaan aika huomaamattomasti. Mutta sitten alkoi tapahtua: kutsumaton vieras rikkoi pitojen tunnelman toimien yleistä pahennusta herättävällä tavalla.
3.
Nyt kaikkien katseet suuntautuivat tähän ”näkymättömään naiseen” – ja Jeesukseen. ”Mikä skandaali!” oli luettavissa kasvoilta.
Jeesus ei kuitenkaan paheksunut sitä, minkä nainen teki.
Päinvastoin: siitä, mikä kauhistutti ympärillä istuvia kunnon ihmisiä, Jeesus sai aiheen opetukseen, jonka Hän tahtoo antaa myös meille. Se onkin äärimmäisen lohdullinen niille meistä, joiden elämä tuntuu olevan pelkkä kulissi, joka voi sortua koska tahansa ja paljastaa kaikille sen todellisuuden, johon ei itsekään haluaisi katsoa. Ja erityisen lohdullinen se on niille, joiden sydäntä kalvaa polttava syyllisyys, varma tieto siitä, että vaikka ihmiset jättäisivät syntini rankaisematta ja vaikka he eivät niitä koskaan edes tulisi tuntemaan, Jumala ne tietää ja tuntee ja heittää minut niiden tähden kasvojensa valkeudesta ikuiseen, palavaan pimeyteen ja loputtomaan yksinäisyyteen. Ja vaikka meillä olisikin ehjä ja onnellinen avioliitto, vaikkemme myisi kadulla huumeita emmekä itseämme, vaikkei meillä olisi mitään salattavaa poliisilta, veroviranomaisilta tai julkisuudelta, sisimmässämme meillä on pahalta haiseva ja musta mutakuoppa, johon pelkäämme itse hukkuvamme ja jota emme iki maailmassa haluaisi toisten näkevän. Mutta tiedämme, että Jumala näkee senkin.
4.
Sen tiesi myös „syntinen vaimo fariseuksen huoneessa“, samoin „ryöväri ristinpuussa“. Ryövärillä ei ollut enää mitään menetettävänään eikä minkäänlaista mahdollisuutta pelastaa itseään. Mutta paljon parempi ei ollut myöskään Jeesuksen luo pöydän luo hiipineen naisen tilanne.
Hänellä oli kyllä vielä kunniallisen naisen vaatteet yllään ja huivi päässään. Hän kuitenkin tiesi, että moni seurueesta tunsi hänet. Mutta entä Jeesus? Mistä Jeesus tunsi hänet ja tiesi, mikä hän oli naisiaan?
Eihän kukaan ollut sitä Jeesukselle kertonut. Sillä näin evankelistan mukaan ajattelee fariseus Simon nähdessään naisen koskettavan Jeesusta: „Jos tämä olis propheta, niin hän tietäis, mikä ja millinen tämä vaimo on, joka häneen rupee, että hän on syntinen.”
5.
Ja todella kaikin puolin sopimatonta ja suorastaan pöyristyttävää oli se, mitä nainen nyt teki. Mutta hänelläkään ei ollut enää mitään menetettävänään – ei yhtään mitään, ei mainetta, ei asemaa, ei omaisuutta. Hän oli yhteistä omaisuutta, mutta itse hän ei omistanut edes ruumistaan. Ja maine häneltä oli mennyt jo kauan sitten.
Se oli tehnyt hänestä kovan ja kyynisen. Mutta ihmisyyttä oma ja toisten pahuus ei ollut hänessä silti kokonaan tappanut. Nyt sen ympärille kasvanut kova kuori murtui, ja kaikki se, minkä hän oli kätkenyt sisimpäänsä, purkautui valtavana itkuna esiin. Jeesuksen jalkojen juuressa hänen sydämensä portit aukenivat, ja vesi tulvimalla tulvi hänen silmistään kastellen Jeesuksen tomuiset jalat.
Sitten nainen otti huivin päästään ja teki, mitä yksikään kunniallinen nainen ei olisi koskaan voinut kaikkien nähden tehdä: hän avasi pitkät hiuksensa ja pyyhki ja kuivatti niillä Jeesuksen jalat.
Nyt näemme myös, että hän oli ennalta suunnitellut tekonsa. Hän kaivoi viittansa poimuista esiin pullollisen kallisarvoista, tuoksuvaa voidetta. Ja niin kuin mikään ei enää riittäisi, hän suuteli Jeesuksen jalkoja ja voiteli ne hyvänhajuisella öljyllä, joka täytti koko huoneen suloisella tuoksulla.
6.
Mistä naisella oli rahat kalliiseen voiteeseen? Sitä emme tiedä. Varmaa kuitenkin on, että samalla rahalla hän olisi elänyt hyvän aikaa rauhassa ja kunniallisen naisen tavoin.
Se ei hänelle kuitenkaan riittänyt. Sillä sisimmässään hänellä oli ahdistus, jota mikään voide ei parantanut eikä poistanut. Hän kantoi sydämessään suunnatonta häpeää ja vihaa itseään ja tilannettaan kohtaan – ja syyllisyyttä, johon mikään selitys tai toisten syyttely ei tepsinyt. Hän tiesi olevansa Jumalan edessä kadotettu syntinen omasta syystään, omasta suuresta syystään, vaikka syntisiä olivat myös hänen asiakkaansa, joita ehkä oli myös juhlavieraiden joukossa.
Mutta Jeesuksesta hän oli kuullut sen, mistä Jeesusta myös syytettiin. Se teki fariseus Simonille helpommaksi kutsua Jeesuksen pitoihinsa kuin vaikkapa erämaan profeetta Johanneksen. Tämä oli tunnettu ankarista elämäntavoistaan. Jeesus sen sijaan oli mielellään myös juhlissa mukana ja nautti muiden kanssa hyvästä ruoasta ja juomasta, vaikkei Hän tietenkään mikään „juomari“ eikä „syömäri“ ollut, kuten Hänestä pilkaten sanottiin.
Vielä tärkeämpää, kuin että Jeesuksen saattoi tavata myös illallisella eikä vain synagoogasta saarnaamasta, oli se, mistä Häntä edelleen syytettiin: että Hän oli „syntisten ystävä“. Syntinen nainen oli kuullut, että tämä Nasaretin Jeesus, josta niin paljon puhuttiin ja jonka opetukset jo kiersivät suusta suuhun ja jota hän ehkä itsekin oli päässyt kauempaa salaa kuuntelemaan; että tämä Jeesus, josta oikeastaan kukaan ei voinut puhua mitään pahaa ja joka itse teki niin paljon hyvää, paransi sairaita, ajoi pois riivaajia ja rohkaisi masentuneita, mutta myös sanoi suoraan ja peittelemättä totuuden niille, joilla oli valta ottaa kiinni ja vaientaa Hänet – että tämä pyhä mies, tämä Jeesus, oli syntisten ystävä.
7.
Se veti langennutta, syntistä naista vastustamattomalla voimalla Jeesuksen luo. Sillä hänkin oli ”Abrahamin tytär”, ja hänen odottavassa, kaipaavassa ja etsivässä uskossaan kiteytyi se, mikä oli kantanut Vanhan liiton pyhiä aina langenneista esivanhemmistamme alkaen. Ei hän odottanut vain jotakin rohkaisevaa sanaa, ei lempeää katsetta, ei parantavaa kosketusta. Viime kädessä hän odotti syntiensä anteeksiantamusta ja sovintoa Jumalan kanssa, pääsyä takaisin siihen Isän syliin, josta Hän oli omasta tahdostaan, mutta myös toisten työntämänä kauan sitten pudonnut. Kaipaamalla hän kaipasi mahdollisuutta aloittaa alusta uudelleen uusin eväin ja puhtain paperein. Ja nyt tämä toivo näytti täyttyvän.
Ja koska nainen tiesi, että vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi, hän näkemättä näki ja ymmärtämättä ymmärsi, ettei tämä Nasaretin Opettaja ollut vain saarnaava kirvesmies, vaan jotakin paljon, paljon enemmän. Sen tähden hän teki, mitä teki, ja tuhlasi, minkä tuhlasi, ja itki kerralla vuosikymmenien itkut Jeesuksen jalkojen kasteeksi.
8.
Ehkä nainen oli kuullut, mitä oli tapahtunut Kapernaumissa – kuinka Jeesus oli siellä fariseusten ja kirjanoppineiden hämmästykseksi lausunut sairaalle miehelle, joka laskettiin katon läpi Hänen eteensä: ”Ihminen, sinun syntis anteeksi annetaan sinulle“. Ja kirjanoppineet ja fariseukset ajattelivat: „Kuka voi synnit antaa anteeksi, paitsi ainoastaan Jumala?“
Ja niin se on: yksin Jumala voi antaa synnit anteeksi. Yksin Jumala voi pelastaa kadotetun ja antaa hänelle uuden elämän. Ihmisistä ei siihen ole.
Syntinen nainen ei siis tullut Jeesuksen luo eikä aiheuttanut julkista skandaalia vain kohdatakseen mielenkiintoisen ihmisen, joka puhui kauniisti ja teki hyvää. Ei, hän pani kaiken peliin saadakseen syntinsä anteeksi siltä ainoalta, jolla oli siihen valta eli Ihmisen Pojalta, Messiaalta ja Jumalalta itseltään.
Jeesuksessa Israelin odottava usko vaihtui omistavan uskon mahdollisuudeksi. Pyhässä Kasteessa se annettiin niille, joiden silmät avautuivat näkemään Hänet, joka oli heidän puolestaan keihäin ja nauloin lävistetty. Evankeliumin saarnassa ja synninpäästön sanassa anteeksiantamuksen armoa jaettiin niille, jotka olivat sitä kohti odottaen ja etsien kurottautuneet. Pyhässä Ehtoollisessa lupausten täyttymys annettiin syntisille suuhun saakka uskolla omistaen syödä ja juoda.
9.
Kukaan ei voi ottaa anteeksiantamusta itselleen. Jumala antaa sen Kristuksessa. Silti syntisen naisen odottava ja etsivä ja sellaisena myös luottava usko tarttui jo ennalta siihen anteeksiantamukseen, jonka hänelle antoi Jeesuksen päästösana : „Sinun syntis ovat anteeksi annetut.“
Kertomukset Jeesuksen sanoista ja teoista, opetus, jota nainen ehkä oli kuullut myös suoraan Jeesuksen suusta, mutta myös Jeesus itse sellaisena, kuin Hän oli, ihmisenä ja Jumalana, joka säteili totuutta ja rakkautta ja sai toiset vihaamaan, toiset rakastamaan Häntä – ne kaikki vetivät syntistä naista puoleensa viimeisenä ja ainoana mahdollisuutena syntien anteeksisaamiseen ja uuteen elämään. Ja tähän mahdollisuuteen Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan ihmiseksi tulleessa Sanassa, nainen myös uskoi.
Sen tähden hän suli kyyneliin Jeesuksen jalkojen juuressa jo ennen synninpäästön sanaa, jonka Jeesus hänelle lausui. Pelkästä kiitollisuudesta hän voiteli jumalallisen Messiaan jalat. Ei hän tavoitellut anteeksiantamusta omalla rakkaudellaan eikä uhrillaan eikä yrittänyt ansaita sitä. Hän rakasti Jeesusta sen tähden, että uskossa jo nyt oli totta se, minkä Herra oli sanassaan antava ja jonka Hän myös antoi naiselle.
10.
Sietämätöntä olisi naiselle kuitenkin ollut jäädä tilaan, jossa hän olisi vain toivonut ja toivonut ja kärsinyt kipua ja ikävää syntinsä syyllisyydestä ja kaukaa kaivannut sanaa, joka vapauttaisi hänet siitä, silti koskaan kuulematta sitä. Myöskään meidän ei pidä jäädä pelkän etsivän ja kaipaavan uskon varaan. Me saamme uskossa omistaen turvautua siihen, mitä Herra Jeesus jo on puolestamme tehnyt. Me saamme turvautua Pyhään Kasteeseemme, jossa Hänet ja Hänen lahjansa puettiin yllemme ja jossa me synnyimme uudelleen Pyhästä Hengestä Jumalan lapsiksi.
Meidän ei tarvitse vain kaivata syntiemme anteeksiantamusta, vaan me saamme omistaa sen myös siinä sanassa, jolla Herra itse palvelijansa kautta vapauttaa meidät syntiemme syyllisyydestä. Eikä Herran ehtoollinenkaan ole meille vain merkki, joka viittaisi johonkin kaukana olevaan pelastukseen. Siinä Herra Jeesus on todellisesti ja suorastaan ruumiillisesti läsnä yhdistäen meitä kokonaisuutena, ruumiina ja sieluna, itseensä ja siihen pelastuksen lahjaan, jonka Hän ristillä meille ansaitsi ja joka Hänen pyhässä ruumiissaan ja veressään on läsnä meidän syödä ja juoda.
11.
Sen tähden kehotan sinuakin, rakas veli ja rakas sisar, toimimaan, niin kuin syntinen nainen: älä jää portin ulkopuolelle ikävöimään, vaan tule sisälle Jeesuksen luo ja anna Hänen vapauttaa sinut syntiesi syyllisyydestä!
Pane kaikki muu syrjään! Älä laske kustannuksia äläkä välitä siitä, mitä ihmiset puhuvat! Tule ja ota vastaan se, mitä kohti jo nyt kaipaavassa ja etsivässä uskossa kurottaudut! Se on annettu sinulle jo silloin, kun sinut kastettiin. Nyt saat uskossa omistaa sen synninpäästön sanassa, joka sinulle julistetaan, evankeliumin saarnassa, jonka kuulet, ja ehtoollisessa, jossa tulet siitä osalliseksi.
Ja niin sinäkin saat olla se, joka on saanut paljon anteeksi ja sen tähden paljon rakastaa. Silloin sinäkin saat olla se, jolle Herra Jeesus sanoo, niin kuin minä nyt sanon jokaiselle katuvalle ja syntejänsä surevalle: „Sinun syntis ovat anteeksi annetut.“ Ja missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus – uusi elämä uudessa kuuliaisuudessa ja ilossa Herran Jeesuksen jäljissä Häntä Golgatalle ja tyhjälle haudalle ja kaikkialle maailmaan seuraten. Amen.