Kuulemamme evankeliumi on Jeesuksen lakia koskevan opetuksen ytimen ytimessä. Juutalaisen perinteen mukaan lain määräyksiä toorassa eli viidessä Mooseksen kirjassa on kaiken kaikkiaan 613 niistä 365 on kieltoa (älä tee näin) ja 248 on käskyjä (toimi näin). Niitä on enemmän kuin meillä liikennemerkkejä. Oppineet suhtautuivat niihin vakavasti ja hurskautta tavoittelevat halusivat elää niiden mukaan.
On luonnollista, että näitä käskyjä arvioitiin ja pohdittiin mikä on niiden tärkeysjärjestys, missä suhteessa ne ovat toisiinsa. Toiset käskyt ovat tärkeämpiä kuin toiset ja joku käsky on kaikkein tärkein.
Eräs lainopettajaa oli kuullut Jeesuksen opetusta ja hän kiinnostui selvittämään lisää siitä, mikä on Jeesuksen oppi. Onko käskyjen joukossa olemassa kuningaskäskyä, johon nuo 613 määräystä tiivistyvät?
Jeesuksen esille nostama ensimmäinen eli tärkein käsky on juutalaisten uskontunnustus Shema Israel, mikä ilmaisee, että Jumala on yksi. Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad. Kuule, Israel: JHWH, meidän Jumalamme, JHWH on yksi. – Sanan Herra paikalla käytetään Jumalan nimeä (JHWH) Jahve, mutta hurskalle juutalaiselle Jumalan nimi on lausumatton ja sen tilalla lausutaan muita sanoja, kuten tässä sanaa Herra. Tämän uskon jokainen juutalainen tunnustaa aamu ja iltarukouksessaan. (5 Moos 6:4).
Jumalaa tulee rakastaa koko sydämestä – ruumiin voimalla, sielun palolla ja hengen kestävyydellä; tunteella, tahdolla, tiedolla – itsensä kokonaan antaen. Tämän Jeesus nosti tärkeimmäksi käskyksi. Vasta tämän jälkeen tulee toinen käsky lähimmäisen rakastamisesta.
Me olemme tottuneet liittämään rakkauden yleensä vain toisiin ihmisiin. Mutta se kuuluuu myös jumalasuhteeseen. Se on käskyistä ensimmäinen. Vaikka luulen, että pitäisimme hieman outona ihmistä, joka todistaisi meille rakkauttaan Jumalaan. Uskonnollisesti vahvasti värittyneet ihmiset herättävät nykyisin epäilyksiä jopa epämiellyttäviä tunteita. Vaikka sen ei tarvitsisi olla niin. Ajattelemme, että ne jotka rakastavat Jumalaa yli kaiken, vihaavat lähimmäistään eniten.
Kaikesta huolimatta Jeesuksen tärkein käsky pysyy ennallaan. Voi siis kysyä: Oletko sinä täyttänyt tämän käskyn? Miten se pidetään? Onko käsky sillä pidetty, että hyväksyy väitelauseen Jumalan olemassaolosta? Että ei palvo muita jumalia ja käänny pakanuuteen? Onko se silloin pidetty, jos osaa uskontunnustuksen ulkoa? Onko käsky sillä pidetty, että toistaa sen aamuin ja illoin? Ei riitä, että käsky on huulilla, sen olisi oltava meidän sydämessä, sanoissa ja teoissa.
Jos jokin käsky on tärkein ja ensimmäinen, sen pitäisi heijastua koko elämäämme. Mitä tahansa teemme, se palautuu jollakin tavoin siihen suurimpaan käskyyn. Esimerkiksi liikennesäännöt voidaan sanoa tiivistyvän vaikkapa periaatteeseen: Ei kolaroida; kolaroiminen on väärin. Kaikki käskyt ovat turvaamassa tätä samaa periaatetta. Jumalan antamat käskyt ovat turvaamassa hyvää elämää, sellaista elämää, joka kulkee kohti taivasta. Siksi voinee sanoa, että suomalaisessa elämässä näistä kahdesta käskystä unohdetaan aina tuo ensimmäinen ja tärkein. Jumala on unohdettu. Ihmiset eivät ajattele Jumalaa eikä ihmisten teot näytä sellaisilta, että niitä selittäisi Jumalaan suuntautuva rakkaus.
Kun ajattelen suomalaista kristillistä maallistunutta elämäntapaa, meillä ei ole 248 käskyä tai 365 kieltoa. Meiltä puuttuu myös keskustelu kokonaan siitä, mitä Jumala meiltä odottaa. Kaikki intohimo suhteessa Jumalaan puuttuu.
Meillä Suomessa on uskonto vailla mitään vaatimuksia. Mikään ulkoinen käsky tai kielto ei liity suoraan suhteeseemme Jumalaan – ei oikeastaan muu kuin pyhäpäivän vietto: ei ruokasääntöjä, ei pukeutumissääntöjä, ei käyttäytymissääntöjä, juhlaperinne on ohut. Meillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus, vapaus olla tervehtimättä, teitittelemättä. Meiltä puuttuu kuvat, tuoksut ja maut, eleet. Kaikki on karsittua, hygieenisesti pakattua, ilmatiivistä ja neutraalia. Iloisin tapa ilmaista uskoa on maksaa kirkollisveroa.
Aivan näin synkkänä en tosin pidä uskoamme. Esitin karkean liioittelun. Mutta pitääksemme Jumalan mielessämme, olisiko hyvä olla jokin järeä jokapäiväistä elämää koskeva käsky, joka palauttaa mieliin tärkeimmän käskyn: esimerkiksi aamurukous tietyin vakiintunein sanoin.
Toisaalta puolustukseksi voidaan sanoa, että on hämmentävää, että tärkein käsky on käsky rakastaa. Eikö käsky rakastaa ole vähän liian paljon vaadittu. Miksi ei sanota vaikka näin: rakastaa ei tarvitse mutta voi kunnioittaa. Miten rakkautta ylipäätään voi vaatia ja käskeä? ”Vaadin sinua rakastamaan minua.” Rakkaus on avioliitossakin vapaaehtoista. Tai riippuu tietenkin miten rakkaus määritellään.
Miltä tuntuisi avioliittoa solmiessa pappi tekisi kysymykset toisin sanoin: Pekka – Saara vaatii sinulta rakkautta elämäsi loppuun asti. Alistutko rakkauden vaatimukseen vaikka henki menisi. – TAI toinen kysmysmuoto: Saara – Pekka käskee sinua rakastamaan itsään, totteletko kun käsketään?
Rakkaus käskynä on toki erikoinen. Rakkauden kaksoiskäsky ilmaisee oikeastaan sen, miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Saman ihanteen ja mallin mukaan hän esittää meille elämänohjeen. Rakkaus on se ohje, miten elämämme tulisi muotoutua.
Kysymys on laista, jota emme kykene täyttämään samalla voimalla kuin Jeesus. Mutta rakkaus kuitenkin on tie kuljettavaksemme. Sitä onkin mielekkääpi ajatella ohjeena kuin käskynä. Liikennemerkiksi muutettuna se voisi olla nopeusrajoitus kuten: tulisi rakastaa kaasu pohjassa, kulkea niin lujaa kuin sydämellä pääsee ja sielu sietää.
Liikennemerkkejä on myös monenlaisia: varoitusmerkkejä, kielto- ja rajoitusmerkkejä, Etuajo-oikeus ja Määräysmerkkejä, on Ohjemerkkejä ja Opasteita. Kymmenen käskyä ovat enimmäkseen kieltoja, Rakkauden kaksoiskäsky esittää määräyksen. Varoituksiakin on käskyjen joukossa. Mutta luonteeltaan rakkaus on jotakin muuta kuin määräys. Se on jotakin sellaista, mikä syntyy meissä ja kasvaa meissä. Se on joskus kylmää haaleaa toisinaan lämmintä ja polttavaa. Siihen liittyy kaipaus ei käskeminen.
Miten Jumalaa voi rakastaa, jos ei ensin rakastu? Miten rakkaus Jumalaan syntyy? Tässä vieläpä kysytään rakkautta, joka on enemmän ja täydellisempää kuin puolison ja lastensa rakastaminen. Rakkautta persoonaan, jota ei näe, ei tunne.
Jumalan rakastaminen meidän kohdallamme on vastarakkautta. Se perustuu niihin pelastustekoihin, jotka edeltävät näitä käskyjä. Juutalaiset Jumala otti erityiseen suhteeseen kanssaan, hän vapautti heidät Egyptin orjuudestsa. Jumala on luonut sinut, Jumala on antanut sinulle elämän ja kaiken mitä sinulla on. Lisäksi Jumala on pelastanut sinut: hän on rakastanut sinua niin paljon, että antoi ainoa Poikansa kuolemaan sinun pahuutesi tähden, jotta et joutuisi kadotukseen vaan saisit iankaikkisen elämän.
Meidän rakkautemme on vastarakkautta. Löytäessämme armollisen Jumalan, rakkaus Jumalaan alkaa hahmottua. Kysymys ei ole vain siitä, että on määräyksiä, joita tulee totella: vaan on suhde Jumalaan, jossa kasvamme.
Lähimmäistäkään ei pidemmän päälle voi rakastaa, jos Jumalan rakkaus ei ole pohjana. Meidän rakkautemme ehtyy. Meidän kuitenkin tulisi rakastaa lähimmäistämme samanlaisella rakkaudella, jolla Jumalakin ihmisiä rakastaa. Juuri Jumalan rakkaudesta meidän rakkautemme saa muotonsa ja kasvusuuntansa. Jumalan rakkaudesta meidän rakkautemme saa voimansa. Jumalan käskyjä ei voi täyttää omalla voimallaan, keräämällä merkintöjä rakkaus passiin.
Tänään pyydän sinua rakastamaan Jumalaa koko sydämellä: koko tunteen, tahdon, ruumiin voimalla. Etsi häntä kaikessa mikä on ympärilläsi. Ihastu ja rakastu häneen sen kautta, miten hän sinut ympäröi. Muista mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. (Psalmi 103:1-5)