17. sunnuntai helluntaista, Joh. 5: 19-21, Olli Hallikainen

Olli Hallikainen
Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

Tässä evankeliumitekstissä nousee kysymyksiä: Miksi Johannes käyttää perheestä tuttua kieltä kuvatessaan Jumalan ja Jeesuksen olemusta? Miten isän ja pojan suhde kuvaa Jeesuksen toimintaa? Mitä tällä evankeliumilla on sanottavaa perhe-elämän kipujen ja ilojen keskellä eläville? Onko evankeliumitekstillä sanottavaa lähiomaisen hoitamisesta huolehtivalle omaishoitajalle, sinulle joka olet tullut omaishoitajien kirkkopyhään?

Evankeliumitekstiä voi lukea lapsen kasvukertomuksena. Siinä todetaan: ”Ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.”

Näinhän pikkupoika toimii. Lapsi matkii vanhempaansa. Hän ottaa mallia isästä ja äidistä. Lapsi katsoo vanhempiin ja etsii hyväksyntää olemiselleen ja teoilleen. Kun lapsi onnistuu rakentamaan legopalikoista tornin hän odottaa että se huomattaisiin ja aikaansaannosta ihailtaisiin. On tärkeää että vanhempi huomaa tornin ja kehuu työtä.

Jos rakentaminen ei tahdo onnistua, isä voi näyttää mallia miten palikat sopivat päällekkäin. Näin lapsi oppii perheessä tärkeitä elämän taitoja, päivä päivältä, palikka palikalta. Hänen itsetuntonsa rakentuu ja hänestä kasvaa vastuullinen aikuinen.

Näinhän todetaan myös evankeliumitekstissä: ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee.” Jeesus oppi taivaalliselta Isältään tämän hyvät teot. Näitä tekoja hän tuli tekemään maan päälle. Tärkeimpänä on elämän antaminen ihmisille Isän esikuvan mukaan: ”niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.»

Myös toisaalla Raamatussa asetetaan isän ja laspen suhde Jumalan huolenpidon ja rakkauden heijastukseksi. Efesolaiskirjeessä kirjoittaja toteaa: (Ef. 3:14-17):
”Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.”

Kasvaminen itsenäiseksi, rakastavaksi ja vastuulliseksi aikuiseksi on ihanne johon kaikki pyrkivät. Kuitenkin tosiasia on että kaikki eivät tähän pysty. Elämä on haavoittuvaa ja vajavaista. Joidenkin kohdalla elämän lahjat eivät riitä niin että voisi kantaa vastuun omasta elämästään ja arjesta selviytymisestä. Joidenkin kohdalla sairaus tai kehon vamma haastaa löytämään täysipainoisen elämän. Tällainen lähimmäinen tarvitsee tukea ja apua.

Omaishoitaja on monelle välttämätön tuki ja turva. Ilman läheisen apua ja tukea ei selviä jokapäiväisestä elämästä. Läheisen hoitaminen vaatii myös voimia. Sen tietää jokainen omaishoitaja. Joskus rakkaus on koetuksella kun voimat eivät kerta kaikkiaan tahdo riittää.

Presidenttimme on nostanut lähimmäisyyden julkiseen keskusteluun nuorten selviytymisen näkökulmasta. Laajemmin voidaan ajatella että lähimmäisyyden asia koskee myös perheitä joissa isä tai äiti hoitaa vammaista tai sairasta lasta kotona tai joissa puoliso kantaa vastuun elämänkumppaninsa hoitamisesta.

Ihan tavallisia asioita –kampanja on herättänyt laajan keskustelun siitä mikä on yksilön ja lähiyhteisön vastuu ja mikä on yhteiskunnan osuus. Ja hyvä näin.

Ihmisen elämä on monen tekijän summa. Jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisenkin tie ja kohtalo koostuu monesta säikeestä. Osaan voimme vaikuttaa itse, osa annetaan pyytämättä. Hyvän elämän ainekset koostuvat yksilön, perheen ja yhteisön vastuunkannosta sekä hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkosta. Toisten lähtökohdat ovat muita huonommat ja he tarvitsevat erityistä tukea.

Yksilö ei pysty muuttamaan yhteiskunnan rakenteita kuin mutkan kautta, äänestämällä tai osallistumalla politiikkaan. Yhteiskunta taas ei pysty kuuntelemaan lapsen kuulumisia ruokapöydässä tai sängyn vieressä. Yhteiskunta ei pyyhi räkää naapurinkin kakaran nenästä tai moikkaa ystävällisesti rapun rääväsuista teiniä. Yksilöt luovat ihmissuhteita, yhteiskunta turvaverkkoja. Molempia tarvitaan.

Presidentin aloite nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä on arvokas, jos se saa meidät miettimään, mitä itse voimme tehdä. Se on myös tärkeä, kun se saa aikaan pohdintaa ja keskustelua yksilön ja yhteiskunnan vastuista ja rooleista.

Jokainen joka huomaa toisen ihmisen ja osoittaa tälle ystävällisyyttä ja kiinnostus, on oikealla asialla. Myös jokainen joka apua tarvitessaan rohkaistuu pyytämään sitä, on oikealla tiellä. Emme ole yksin. Tarvitsemme toisiamme. Jumala on luonut meidät yhteen ja yhteyteen toisten kanssa.

Tähän viittaa myös päivän evankeliumiteksti. Poika, Vapahtajamme Kristus ei selvinnyt yksin. Hän tarvitsi Isän rakkautta ja kiintymystä. Johannes toteaa: ”Isä rakastaa Poikaa.” Tämä on kaiken perusta. Sen voi soveltaen kääntää: Jumala rakastaa ihmistä. Niin kuin Jumala raksati Poikaansa, niin hän rakastaaa jokaista luotuaan. Rakastavin Isä pitää huolta kaikista lapsistaan.

Johannes kuvaa kirjeessään näin: ”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.”

Jumala, rakastavain Isä huolehtii meistä. Siksi mekin, vajavaiset isät ja äidit, kompuroivat ihmiset, heikot lähimmäiset tahdomme pitää huolta toisista. Näin osallistumme Jumalan työhön maailmassa.

Perhe on se paikka jossa saamme eväät elämään. Siellä voimme kokea hyväksymistä ja rakstetuksi tulemista. Siellä meidät otetaan vastaan kun elämä murjoo.
Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole. Perheessä voi myös haavoittua, kokea alistamista, jopa väkivaltaa. Voi saada pysyvät arvet joita joutuu kantamaan koko elämän ajan. Miten selvitä niiden kanssa? Miten käydä läpi kipeät asiat ja jättää taakse se mikä sitoo ja vie elämän voimaa?

Jumalan hyvyyden piirissä näistä haavoista voi parantua. Jumala käyttää myös lähimmäisiä paranemisessa. Kristus joka itse on haavoittunut voi muita särkyneitä auttaa. Sanallaan hän parantaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Vapahtaja voi vahvistaa sitä mikä meissä on tervettä . Näin jaksamme eteenpäin yhden päivän kerrallaan. Enempää ei tarvitsekaan jaksaa.

Vapahtaja kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”