Monasti ajatellaan, että kristillisyys on vain hartauden harjoittamista yksin tai yhdessä. Samoin ajatellaan, että uskonto on ihmisen yksityisasia. Näiden ajattelumallien takana ovat toisaalta 1500-luvun uskonsodat ja toisaalta Valistus. Noiden sotien ja niiden kylkiäisenä syntyneiden pakolaisvirtojen ratkaisuksi pyrittiin luomaan jonkinlaiset uskonnonvapauden periaatteet. Amerikassa, jonne suurin pakolaisvirta suuntautui, koko yhteiskunta rakennettiin uskonnonvapauden periaatteen varaan.
Valistus puolestaan pyrki marginalisoimaan uskonnon ja korvaamaan sen ratiolla, järjellä.
Näiden vanhojen historiallisten trendien vaikutus näkyy yhteiskunnassamme vielä tänäänkin. Uskonto ja kirkko pyritään sivuuttamaan poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa asiaankuulumattomana haihatteluna.
Kuitenkin, jos katsomme mikä on ollut kirkon vaikutus elämäämme uskonpuhdistuksen ja valistuksen ajoista, se on aika yllättävä. Voi jopa perustellusti väittää, ettei pohjoismaista hyvinvointivaltiota olisi ilman luterilaista kirkkoa. Ja yhtä perustellusti voi väittää, että edellistä ja nykyistä lamaa ei olisi syntynyt, jos kirkon opetus taloudesta olisi otettu tosissaan. Keskitys tässä tarkemmin näihin kahteen teemaan.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntysanat lausuttiin kun Luther siteerasi Vanhasta testamentista: ”teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5Ms 15:4).” Tuo teksti jatkuu seuraavassa jakeessa: ”eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut.”
Tuon periaatteen mukaan Luther uudisti usean Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestykset ja loi pohjan yhtenäiselle sosiaalihuollolle.
Myöhemmin Hallen pietismi jatkoi Lutherin projektia ja otti köyhyyden poistamisen strategiaksi koulutuksen, jota Lutherkin oli korostanut. Hallessa luotiin malli modernille koululaitokselle ja on mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin nykyiset hyvinvointimittarit korreloivat 1800-luvun puolivälin lukutaitoprosenttien kanssa: maiden järjestys Euroopassa on lähes sama.
Hyvinvointivaltioon kuuluu olennaisena osana korkea verotus. Senkin taustat ovat luterilaisuudessa. Kun katolisessa maailmassa almujen annolla kerätään pisteitä taivaspaikkaa varten, luterilainen ”yksin uskosta, yksin armosta”-periaate kiisti tämän omilla ansioilla pelastumisen. Sen sijalla on verotus, josta kukaan ei saa mitään erityisansioita.
Tämän luterilaisen yhteiskuntamallin juuret voidaan juontaa muinaiseen Lähi-Itään, josta se tuli meille Vanhan testamentin välityksellä. Tuossa ajattelussa oli keskeisenä yhteisvastuullisuuden periaate. Köyhät, lesket, orvot ja muukalaiset olivat Jumalan erityisessä suojeluksessa ja heistä tuli pitää erityistä huolta.
Tämän vastakohtana on nykyinen kilpailutalous, joka suorastaan vaatii köyhien olemassaoloa, jotta liike-elämällä olisi aina tarjolla halpaa työvoimaa. Tämä ajattelu puolestaan juontuu antiikin Kreikasta, joka oli pohjimmiltaan miesten johtama merirosvoyhteiskunta. Siellä kilpailu oli kaikki kaikessa. Jopa keikan ’hyvää’ merkitsevät sanat ovat valtaosin kilpailutermejä: hyvä oli se, joka voitti. Köyhä ei suinkaan ollut Jumalan silmäterä kuten Vt:ssa vaan pikemminkin pandemion, kulkutauti.
Tämä Kreikan kilpailuajattelu välittyi erityisesti Englantiin kouluopetuksen välityksellä. Aina I maailmansotaan saakka englantilaisen yläluokan koulutus käsitti klassikkojen lukemista alkukielellä. Viktorian ajan Englanti samaistuikin hyvin pitkälti antiikin Spartaan.
Tämä kilpailuajattelu nousi keskeiseksi 1700- ja 1800-lukujen liberaalien talousfilosofien teorioissa. Vanha ajatus keskinäisestä huolenpidosta heitettiin romukoppaan ja tilalle lanseerattiin ajatus yhteiskunnasta viidakkona, jossa on sekä saalistajia että saalistettavia. 1800-luvun puolivälissä Englannin vanhat köyhäinhoitolait kumottiin jotta ihmiset nälän uhalla hakeutuisivat töihin – töihin, joita ei ollut tai, jotka olivat pienipalkkaisia ja olosuhteiltaan epäinhimillisiä.
Tässä tilanteessa syntyi työväenliike ja on merkittävää, että se sai ensimmäiset johtajansa metodisteista. Metodistit, jotka korostivat Raamatun lukemista, legitimoivat työväenliikkeen protestin nimenomaan Vanhan testamentin opetuksilla.
USA:ssa syntyi hieman myöhemmin toinen kristillinen liike, joka myös korosti Vanhan testamentin yhteiskunnallista opetusta. Ns. Sosiaalisen evankeliumin (social gospel) liike opetti, että Jumalan valtakunnan tunnusmerkit ovat rauha (shalom) ja oikeudenmukaisuus (sedek) ja kristittyjen tuli työskennellä näiden asioiden eteen. Nykykirkkojen eettinen opetus on pitkälti tuon liikkeen perintöä.
Anglosaksisessa maailmassa kansa jakaantui pitkälti kahtia: yläluokkaan, joka ammensi kreikkalaisia kilpailuoppeja ja alaluokkaan, joka tukeutui Raamatun yhteisvastuuajatteluun.
Tämän historiallisen katsauksen jälkeen palatkaamme nykyiseen lamaan. Samoin kuin 1930-luvun lama, tämäkin on syntynyt nimenomaan ylettömän kilpailuideologian seurauksena. Avainsanoja ovat olleet talouskasvu, kilpailukyky, markkinat. Takana on ollut yksinkertainen ahneus. Tämän ahneuden seurauksista me nyt kärsimme – ja ennusteiden mukaan tulemme kärsimään vieläkin enemmän ensi vuonna.
Tämän laman maksumiehiksi ja naisiksi eivät todennäköisesti nytkään päädy ne, jotka sen aiheuttivat vaan vähäväkinen kansa eri puolilla maailmaa. Rikkaat rikastuvat lamankin aikana ja köyhät köyhtyvät.
Kaiken tämän keskellä on kysyttävä: mitä meidän kristittyjen tulisi tehdä? Täällä Suomessa me olemme riidelleet pappien sukupuolesta, homoseksuaalien oikeuksista ja tietysti taivastelleet viinan käytön lisääntymistä. Mutta missä on ollut meidän yhteiskunnallinen saarnamme? Miksemme ole opettaneet lapsillemme kristillisiä kohtuullisuuden ja yhteisvastuun periaatteita? Miksi mekin olemme siteeranneet enemmän niitä kohtia, joissa kerrotaan kuinka Jumalan siunauksena ”Aabraham oli hyvin rikas, hänellä oli karjaa, hopeaa ja kultaa (1Ms 13:2)” Nämä ”mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille”- kohdat eivät ole saaneet läheskään samanlaista huomiota.
Tämän päivän evankeliumimme muistuttaa meitä jälleen asioiden tärkeysjärjestyksestä. Niin kuin vanha sanonta sanoo, käärinliinassa ei ole taskuja.
Se omaisuus mitä saamme käyttöömme, ei ole ensisijaisesti tarkoitettu meille itsellemme vaan se on annettu meidän haltuumme käytettäväksi lähimmäistemme hyväksi. Jos Jumala antaa meille lahjojaan, hän voi ne aivan yhtä hyvin ottaa poiskin, jos emme osaa käyttää niitä siten kuin Hän on tarkoittanut. Me emme ole täällä maailmassa itseämme varten vaan toisiamme. Tämä on hyvä muistaa kun nousemme taas kerran tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…