16. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10:38-42, Marja-Sisko Aalto

Rakkaat kuulijani.
Tänään kuulimme Raamatun sanat Mariasta, joka oli valinnut hyvän osan. Asiayhteydessään se monen mielestä tarkoittaa, että hän on käynyt keskittyneesti kuuntelemaan Jeesuksen sanoja. Se on hyvä ohje meillekin. On hyvä oppia valitsemaan, ketä kuuntelee. Niin monenlaisia elämänohjeita jaellaan, eikä niistä kaikista ota tolkkua. Kaikkia ei myöskään ole syytä uskoa.
Tänään koolla olevaa seurakuntaa voisi ehkä luonnehtia sateenkaarevaksi. On erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, ja varmaan on mukana myös heidän ystäviään ja omaisiaan. Ehkä myös jokunen muuten vain utelias. Kaikki ovat tervetulleita. Olette Jumalalle rakkaita! Hänen valittujaan!
Mietin tuota evankeliumissa käytettyä sanaa ”valita”.
Meistä moni on kuullut ihmettelyn siitä, miksi olemme valinneet vähemmistön tavan elää ja toteuttaa ihmisyyttämme. Ikään kuin voisimme valita syvän olemuksemme ja suuntautumisemme! Meidän on pitänyt oppia hyväksymään se, mitä olemme ja mitä emme todellakaan ole voineet itse valita, vaan se on meille annettu.
Se missä olemme voineet valintaa tehdä, on se, miten minuutemme näkyy muille. Useimmille on hyvin tuttua kaapissa eläminen eli hyvinkin olennaisten asioiden salaaminen. Sillä etsitään turvallisuutta ja hyväksyntää, mutta usein se osoittautuu niin raskaaksi, ettei sitä loputtomiin kestä. Jos taas tullaan kaapista, siinä on omat riskinsä ennen muuta sen suhteen, miten ympäristö suhtautuu. Minun ei tarvinne kertoa esimerkkejä epätasa-arvosta, syrjinnästä, jopa ihmisarvon väheksynnästä. Kaikki eivät sitä koe, ja olkaa onnellisia, jos kuulutte siihen joukkoon.
Meille muille sanon, että olkaamme onnellisia, koska emme ole yksin ja koska Iso kirja niin usein todistaa, että Jumala on heikoissa väkevä ja katsoo hyvin lempeästi siihen, jolla on vaikeaa.
Kun Jeesus kertoi esimerkin lähimmäisenrakkaudesta, hän ei käynyt kuvaamaan temppeliä tai synagogajumalanpalvelusta tai muuta tilannetta, jossa on uskovia koolla.. Ei. Sen sijaan hän kertoi arkisen esimerkin miehestä, joka joutui maantierosvojen käsiin, ryöstettiin ja jätettiin henkitoreissaan makaamaan. Siitä kulki ohi erilaisia ihmisiä. Nimenomaan kulki ohi. Näki hädänalaisen tilan, mutta meni ohi. Ei kuulu minulle. Vaatteeni likaantuvat. Kuolee se kumminkin. Vielä joku keksii syyttää minua. Parempi leikkiä, etten nähnyt. Nyt kiireesti pois. Kunnes sitten joku pysähtyi, auttoi, vei hoitoon ja vielä maksoi sen omistaan.
Se auttaja oli samarialainen, jota kunnon juutalaiset lähtökohtaisesti halveksivat. Mitä lie sekakansaa. Uskookin vähän väärin.
Minulla on kiusaus ajatella, että meitä sateenkaarevia voisi ajatella samarialaisiksi, vähän toisen luokan kansalaisina pidettäviksi. Kirkkohäitäkään emme niin vain saa.
Mutta kun pysähdymme tuohon laupiaan samarialaisen tarinaan, niin huomatkaa: Meitä ei kutsuta siihen uhriksi. Samarialainen ei ollut uhri, vaan se joka auttoi.
Uhriutuminen on joskus helppoa ja palkitsevaa. Kaikki ovat minua vastaan, minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, on se niin väärin.
Jonkin aikaa siitä voi seurata hyvääkin, saa myötätuntoa ja tukea. Mutta ennen pitkää uhriutujaan kyllästytään perin juurin, jos hän emme niin vain saa. ei muuta osaa kuin ruikuttaa surkeuttaan.
Tämä jos mikä on valintakysymys. Lyöty voi nousta jaloilleen, uhri kasvaa muiden auttajaksi, ruikuttajasta tulla valoisa ja muitakin rohkaiseva persoonallisuus. Siinäkin on kyse hyvän osan valinnasta.
Edelleen hyvään osaan kuuluu, että emme ajattele vain itseämme. Hyvin yleinen elämänkokemus on, että muita auttamalla on oma olo ratkaisevasti kohentunut.
Vanha tarina kertoo ihmisestä, joka valitti, ettei ole etsimälläkään löytänyt Jumalaansa. Itseäänkään hän ei oikein tuntenut. Mikä minä olen? Mikä on elämän tarkoitus? Miksen saa rauhaa? Miksi en löydä Jumalaani enkä itseäni? Sitten hän sanoi puolivahingossa auttaneensa veljeään. Se johti siihen, että äkkiä löytyivät kaikki kolme: Jumala, minä, lähimmäinen. Usko, mielenrauha, rakkaus, paljon parempi olo.
Hyvän osan valinta voi siis olla sitä, että huomaa toisen ihmisen ja auttaa.
Kuulen jo vastakysymyksen: Onko tuo nyt hengellistä?
Vastaan: Nimenomaan on. Se on Jeesuksen omaa opetusta. Maria kuunteli sitä.
Minua hengellisen viran parissa elämäntyötäni tehneen jossakin määrin puistattaa ja hävettää muistaa, että ne ryöstäjien uhrin ohi kävelleet olivat pappi ja leeviläinen, uskonnollisia toimijoita, ehkä hyvinkin hengellisiä, mutta joilta puuttui sydäntä. Laupias samarialainen taas oli muiden mielestä uskonnollisesti epäilyttävä, mutta hänellä oli sydän paikallaan. Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, kuka noista kolmesta toteutti Jumalan tahtoa – ja kenelle siis usko oli myös sydämessä ja valmiutena rakkauden tekoihin. Joillakin taas ei, ja se sattuu.
Mutta palatkaamme vielä Martan ja Marian kotiin, jossa Jeesus vieraili. Martta, joka asiayhteyden mukaan oli sisaruksista vanhempi ja talon omistaja, puuhasi ja hääräsi kädet täynnä työtä. Siinä oli jotakin tuosta palvelevan rakkauden hengestä, toisen huomioon ottamista, hyvyyttä.
Usein on tulkittu, että Jeesuksen sanat Martalle olisivat moitteita. ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.”
En näe asiaa niin. Oli siinä jonkin verran lempeää ohjausta, mutta ajatellaan, miten olisi käynyt ilman Martan puuhailua. Kyllä siinä aika pian olisi huomattu, että nälkähän tässä on eikä yösijaakaan ole järjestetty. Martan monilla puuhilla on puolensa. Niitä tarvitaan, että kaikilla on hyvä olla.
”Vain yksi on tarpeen” saattaa olla lempeä ohjaus siihen, että vähempikin höösäys riittää, esim. yksi ruokalaji. Kuullostaa toki hengellisemmältä, että se vain yksi tarpeellinen olisi usko tai keskittyminen hengellisiin asioihin. Evankeliumien Jeesus kuitenkin on hämmentävän usein aika arkinen. Arkielämän asiat voivat puolihuomaamatta kertoa Jumalan valtakunnasta.
Hyvän osan valinta voi toki olla maata järisyttävä uskonkokemus. Se voi kuitenkin olla myös pieniä, arkisia asioita, joista vähän kerrassaan kasvaa isompia, vaikutusta elämän suuntaan ja isompiinkin valintoihin.
Eiköhän kaikki jaeta sitä hyvää osaa, pyritä kasvamaan ihmisinä ja samalla tutustumaan uusiin ihmisiin ja tuohon kiehtovaan nasaretilaiseen.