Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua… minun ikeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.
Ikeestä puhutaan Raamatussa aika monessa paikassa. Useimmiten se silloin esiintyy orjuuden tai kirouksen vertauskuva. Raamatussa kerrotaan kuinka Jumala rankaisee kansaansa asettamalla sen vieraan kansakunnan ikeen alle. Raskas ies oli myös silloin, kun Israelin kuningas keräsi veroja kansaltaan. Kun taas puhutaan sorron päättymisestä, on sanottu ikeen särkyvän. Näin esrimerkiksi kolmas Mooseksen kirja 26:13 “Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka toin teidät pois Egyptistä, missä olitte orjina. Minä murskasin ikeen teidän niskastanne, niin että te saatoitte kulkea pystypäin.”
Tätä taustaa vastaan katsottuna on yllättävää, että Jeesus puhuu ikeestä. Hän tarjoaa meille lepoa, mutta se tulee ikeen muodossa. Eikö hän olekaan vapauttaja, joka särkee ikeen ja tekee meistä pystypäistä kansaa. Sen sijaan, että Jeesus särkee ikeen, hän antaa sen meille kannettavaksi. Mistä tässä on kysymys? Olemmeko kahlehdittuja kuormaan orjien tavoin?
Haluan tarkastella tätä kysymystä levosta ja ikeestä kolmesta näkökulmasta.
Ensimmäinen on se, että tässä yhteydessä, kun Jeesus puhuu ikeestä se ei ole enää kirouksen tai orjuuden kuva. Orjuuden ies on vieras ies. Siinä voimamme on valjastettu viraan valtakunnan käyttöön. Mutta kun ies on se, minkä Jumala antaa, sillä on myönteinen merkitys. Jeremiaan valitusvirsissä on kohta (valit 3:27). Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudestaan. Tällä tarkoitetaan, että hän on alistunut Jumalan tahdon ja lain alle. Että hän harjaantuu jo nuoresta alkaen tekemään eron hyvän ja pahan välillä. Jeesukseen ajan juutalaisuudessa Jumalan lain ies käsitettiin tällaisena myönteisenä vertauskuvana.
Fariseukset puhuivat tuohon aikaan ihanasta ikeestä, joka oli ilon lähde. Heidän oppinsa mukaan periatteessa kaikki voivat toteuttaa sen hyvän, mitä Jumala tahtoo. Mutta Fariseukset ajattelivat, että oli kuitenkin olemassa vähimmäisvaatimukset. Vaadittiin riittävää määrää omaisuutta, itsensähallitsemiskykyä, käsityskykyä ja lukutaitoa. Kansan keskellä oli tietämättömien joukko, joka jäi tämän etuoikeuden ulkopuolelle. Heille tämä ihana ies ei kuulunut. Kansan oppineet olivat hioneet hengelliset asiat niin kauniiksi timanteiksi, että mutaisilla kourilla ei niitä ei voinut koskea. Ja yksinkertaisille sitä ei voinut opettaa, koska heiltä puuttui siihen riittävät edellytykset.
Jeesuksen aikana lain ja oikean opetuksen ies oli siis hyvä asia, mutta sen alle ei päässyt kuka tahansa. Jeesus toi tähän muutoksen. Juuri nämä joiden piti olla osattomia kaikesta, ovatkin erityisessä Jumalan suojeluksessa. He saavat erityisen kutsun. Mina ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoitanut sen lapsenmielisille. Ja edelleen Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Mina annan teille levon. Sekä kansan oppimatomat että raskaan työn raatajat pääsevät osalliseksi siitä hyvästä, minkä Jumala ihmiselle antaa. Kun taas nuo viisaat kompastuvat omaan viisauteensa.
Jos kristinuskon opetukset tuntuvat liian monimutkaisilta, liian fiineiltä, että työhaalarit päällä ei voisi niitä tarkastella. Silloin olemme saman ongelman äärellä, mihin Jeesuskin puuttui.
Kun sain olla piispantarkastuksessa mukana notaarina Raumalla, kävimme tutustumassa Rauman satamaan. Se on monen raumalaisen miehen työmaa. Menimme erääseen työntekijöiden tauko-tupaan tavataksemme satamassa työskenteleviä miehiä, sinne tuli äkkiä kiusallinen hiljaisuus. Piispan seurueen ja työmiehen arjen välillä tuntui olevan vielä merkittävän kokoinen kuilu.
Yhtä hyvin ajattelen Harjavallan tehtaiden työntekijöitä, sairaalan ja terveyskeskuksen, vanhainkodin työntekijöitä. Ne kuormat, joita kukin keskellä elämää kantaa, vallitseeko kuilu myös siellä. Vai tuleeko Jeesuksen viesti tämän ajan taakkojen alle kamppailevan ihmisen korviin. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Miten tuo lepo tulee, sillä Jeesushan antaa meille ikeen kannettavaksi? Vaikka se ei ole siis vieras ies, se on ies kuitenkin.
Oletko koskaan paininut ylivoimaisen taakan kanssa. Nimenomaan sellaista taakkaa, että sinun on täytynyt tehdä jotakin fyysisesti raskasta. Jokin painava esine siirtää johonkin tai vaikka kaivaa lapiolla isoa kuoppaa. Silloin hiki virtaa ja voimat uupuvat ja jäseniä särkee. Kun siinä on yksin, se tuntuu jossakin vaiheessa epätoivoiselta orjan työltä. Se on henkisesti raskasta ja ilotonta. Mutta jos tuo urakka olisi kaksin tai kolminkertainen ja sitä tekisi hyvän ystävän kanssa. Kova ruumiillinen urakka ei rasittaisi mieltä. Se olisi jopa hauskaa vaikka olisikin raskasta. Illalla kotiin palaisi iloisia työntekijöitä, joskin väsyneitä.
Kysymys on vähän samasta asiasta. Kun meille tarjotaan iestä, se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että kovaa työtä on edessäpäin. Iestä tarvitaan raskaisiin tehtäviin. Repulla kannetaan kevyet taakat. Ies ei ole lisätaakka, vaan väline taakan kantamisen helpottamiseen. Taakka kyllä jää, mutta sitä on helpompi kantaa.
Mutta tärkeää on huomata se, että perinteisellä vetoikeellä sidottiin kaksi härkää työtehtävään. Ies piti vetoparin yhdessä ja auttoi käyttämään juhtien työvoimaa mahdollisimman paljon hyödyksi. Kun Jeesus antaa meille ikeen, se ei merkitse sitä, että me raadamme yksin taakan kanssa.
Kuorma, mikä Jeesukseen antamaan ikeeseen on kytketty on Jeesuksen mukaan kevyt. Mutta se ei ole kevyt sen tähden, että hän vaatisi meiltä vähemmän, tai siksi että kuormaa olisi kevennetty. Se on kevyt siksi, että Jeesus itse kantaa taakkaa yhdessä meidän kanssamme.
Ottakaa minun ikeeni. Ottakaa se elämän taakka, jonka Jumala teitä varten on antanut. Mutta älkää kantako sitä yksin. Kantakaa sitä Jeesuksen kanssa. Silloin voimienkin uupuessa ei koskaan menetä toivoaan, koska olet Jeesuksen kanssa vetämässä samaa kuormaa. Mielestäni tässä on päivän evankeliumin ydin.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua, sanoo Jeesus. – Miten muuten voisimme häntä katsoa, jos hän ei olisi vieressä. Mitä hänen katsomisensa auttaisi, jos hän ei jakaisi taakkaa kanssamme.
Entä se taakka, johon meidät on kytketty, ovatko nämä taakat mitä tahansa elämän taakkoja yleisesti, vai onko kysymys lain ikeestä, siitä taakasta, että elämme Jumalan tahdon mukaan? Mielestäni nämä kuuluvat yhteen. Jeesus puhuu elämän taakkojen alla kipuileville ihmisille. Me uuvumme, kun taistelemme yksin. Osa siitä taakasta avian varmasti on sellaista, minkä Jumala on antanut kannettavaksemme. Työhön liittyvät rasitteet, perheeseen liittyvät velvollisuudet, tai iäkkäiden vanhempien hoitamisesta aiheutuvat huolet, ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat, sairauden ja surun taakat vielä näiden lisäksi. Jeesuksen ehdottama tie kuorman kantamisessa ei varmasti ole se helpoin. Me itse ehkä lastaisimme osan siitä taakasta pois, mikä sinne kuuluu. Mutta kun opimme katsomaan Jeesusta vieressämme, me saamme voimaa kulkea oikeaa tietä oman taakkamme kanssa.
Israel oli tunnettu siitä, että se ei halunnut kantaa sitä iestä, minkä Jumala oli sille varannut. Jer. 2:20 — Kautta aikojen sinä olet särkenyt ikeesi, aina katkonut valjaasi ja sanonut minulle: ”En halua palvella sinua!”
Entä me? Kuulemmeko Jeesukseen kutsun. Me voimme epäuskossamme kieltäytyä ikeestä, jota Jeesus tarjoaa. Me olemme liian viisaita ja oppineita. Ajattelemme omalla voimalla pärjäävämme. Kannamme taakkamme yksin. Emme tarvitse iestä, emme varsinkaan kenenkään toisen. – emmekä huomaa, että itsekkyydestämme on tullut meille synninorjuuden ies. Kulutamme voimamme turhuuteen.
Tule sinä taakkoinesi Jeesuksen luokse. Hän antaa ikeen, joka sinulle kuuluu ja sinulle sopii. Se ies kytkee sinut Jumalasi kanssa yhteen. Jumala ei ole joutilas isäntä joka sivusta seuraa ja huutaa lisää käskyjä. Hän tekee työtä itse. Sinun työsi ja taakkasi on osa Jumalan suurta työmaata.
Ja kun sinä teet sitä hänen kanssaan on raskaskin työkin lepoa ja virkistävää – sillä se on mielekästä. Sillä on tarkoisus.