Minulla on kotona sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlan sarjakuvakirja ”Fingerpori – heräämisopas”. Kirjan viimeiseen kolmen kuvan sarjaan on piirretty tarina, jossa mies valmistautuu syömään
illallista, syö ateriansa hyvällä ruokahalulla ja sen jälkeen kiittää sanomalla ”Kiitos, Jeesus, ruuasta.” Viimeisessä kuvassa Jeesus huolehtii illallisastioista ja sanoo miehelle ”Kiva, kun maistui.” Jostain tutkimattomasta syystä juuri tämä sarjakuva tuli mieleeni ensimmäiseksi, kun aloin pohtia tämän pyhän aihetta, kiitollisuutta. Uskoisin, että siksi, koska sarjakuva kuvaa asiaa, joka unohtuu helposti. Nimittäin siitä, että muistaisi olla kiitollinen jokapäiväisistä asioista, ja vielä sanoa tai teoillaan osoittaa tuon kiitollisuuden sille, jolle kiitos kuuluu –
lähimmäiselleen, itselleen ja Jumalalle.
Aiheena kiitollisuus sai minut myös miettimään, mistä asioista olen juuri tällä hetkellä kiitollinen. Mieleen nousivat ainakin seuraavat asiat: Että saa asua maassa, jossa ei sodita. Että on koti, ruokaa ja puhdasta vettä. Että elämääni kuuluu läheisiä ihmisiä, jotka välittävät, auttavat ja tukevat. Että on työtä ja riittävä toimeentulo. Että kesä oli mukava ja sai myös pitää lomaa. Monta aihetta olla kiitollinen. Huomasin myös, että aivan liian harvoin pysähdyn ajattelemaan sitä, mitkä asiat elämässä ovat hyvin sekä kiittämään niistä. Tämän olen saanut tai saavuttanut. Osan omilla ponnistuksillani. Osan olen saanut omien vanhempien ja muiden tärkeiden ihmisten kautta. Osasta saan nauttia, koska menneet sukupolvet ovat tehneet työtä meidän nykyaikana elävien puolesta. Ja lopulta kaiken tämän hyvän olen saanut Jumalan rakkauden lahjana – koska hän tahtoo antaa luoduilleen kaikkea hyvää. Ja onkohan kuitenkin niin, että kaikkein harvimmin muistan kiittää kaikesta tästä juuri Jumalaa?
Kiittämättömyys on maailman palkka, sanotaan. Tämä tuttu sananparsi tulee mieleen, kun lukee pyhän evankeliumitekstiä. Evankelista Luukas kuvaa Jeesuksen ja kymmenen vakavasti
sairastuneen miehen kohtaamista. Miehiä vaivasi spitaali, joka oli hyvin vaikea ihosairaus. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa spitaali miellettiin taudiksi, joka tekee sairaan jumalanpalveluksen kannalta epäpuhtaan. Se oli myös peruste sulkea sairas yhteisöstä ja karkottaa hänet asumaan esimerkiksi erämaahan. Jeesuksen
kohdatessaan noilla sairailla miehillä oli siis todellinen hätä. Tähän hätäänsä – sekä sairauteen että hylkiönä oloon – he pyysivät apua Jeesukselta. Evankeliumi kertoo, että Jeesus paransi
heidät. Ja kehotti sitten miehiä menemään pappien luo näyttämään itseään, jotta heidät voitaisiin arvovaltaisten henkilöiden toimesta todeta terveiksi, ja jotta he saisivat takaisin paikkansa yhtöisössä. Vain yksi heistä palasi takaisin Jeesuksen luo kiittämään saamastaan avusta – vaikka, näin voisi olettaa, jokainen varmastioli iloinen tultuaan terveeksi. Jäin miettimään, miksi?
Oliko heillä kenties kiire omien läheistensä luo kertomaan heille parantumisesta, eikä heillä riittänyt aikaa palata takaisin? Tahtoivatko he unohtaa sairauden ja sen mukanaan tuomat
vaikeudet, ja sen vuoksi unohtivat heti myös auttajansa? Vai olivatko he vain niin itsekeskeisiä, että eivät terveeksi tultuaan välittäneet siitä, kuinka olivat saaneet terveytensä takaisin? Ehkä sentään eivät, mutta he olivat ihmisiä, ja me ihmiset usein erehdymme pitämään erinäisiä asioita itsestäänselvyyksinä. Emme ehkä ole tottuneet elämän asioiden keskellä ajattelemaan Jumalaa. Ehkä ei olisi huonommaksi silloin tällöin keskittyä muistamaan, että elämä on lahja ja kiittämään kaiken elämän antajaa, Pyhää Jumalaa tämän elämän hyvistä anneista.
Tapio Rautavaara laulaa laulussaan ”En päivääkään vaihtaisi pois”näin: ”Saan olla niin paljosta kiitollinen. Kunhan vain osoittaa muistaisin sen. Se lahjoista suurin on mun kohdallain, että tänne mä syntyä sain.” Tämä laulu tuli mieleeni, kun ajattelin, että Pyhän Jumalan lahjaa on kaikki hyvä, mitä saamme nauttia tässä elämässä. Vielä suurempi lahja on se, joka ulottuu ajasta ikuisuuteen – iankaikkisen elämän lahja. Jeesus ei ollut vain taitava opettaja ja jumalallisen voiman omannut parantaja, vaan hän oli ja on Sovittajamme ja Lunastajamme. Suurimmat ja parhaimmat lahjat, jotka olemme Jumalalta saaneet ovat ne, että Jeesus Kristus on kuolemallaan sovittanut syntimme ja ylösnousemuksellaan lunastanut meidät Jumalan omiksi. Tapio Rautavaaraa mukaellen voisi kiitoslauluun saada vaikka tällaisen ajatuksen: Saan olla niin paljosta kiitollinen. Kunhan vain osoittaa muistaisin sen. Se lahjoista suurin on mun kohdallain, ettäJumalan lapsena olla nyt saan.”