Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
(Luuk. 10:25-37)
3. Moos.19:18: ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.”
2. Moos. 23:4-5 suorastaan kehottaa auttamaan myös vihamiestä, kun hän on avun tarpeessa: ”Älä kiellä häneltä apuasi.”
Fariseukset vetosivat esim. Ps. 139:20-22: ”Enkä vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi vastustajiasi. Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani.” Ihmisen mielessä tällainen viha vääristyy, ja ihminen ottaa Jumalalle kuuluvan osan. Jumala ei jaottele ihmisiä hyviin ja pahoihin jakaessaan (ajallisia) lahjoja elämän ylläpitämiseksi.
Jeesuksen kauneimmat vertaukset, kertomukset ja uskonlauselmat ovat syntyneet hänen vastauksistaan vastustajille, testaajille ja etsijöille – meille. Kertomukset laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:27-37), tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11-32) ja kahdesta rukoilijasta (Luuk.18:9-14) olivat hänen vastauksiaan fariseuksille. Joh. 3:16 on hänen vastauksensa Nikodemokselle ja lupaus elävän veden lähteestä Sykarin kaivolla samarialaiselle naiselle (Joh.4:14) osoittavat, että meidän tulisi aina oltava valmis antamaan parhaimpamme.
Jos olen elämäni keskipiste ja Jumala vain jossain kaukana taustalla, myös lähimmäinen on hukassa. Ajatus kaverin auttamisesta, lähimmäisen huomaamisesta on hukassa, koska oma elämä ja maailmankuva on särkynyt. Kun Jumala on keskipisteessä, en tuijota ensimmäisenä omaan napaani, vaan yritän miettiä lähimmäisen hyvinvointia yhtä lailla. Tie kaverin auttamiseen ja huomaamiseen käy sitä kautta, että suhteeni Jumalaan korjaantuu. Rakkauden kaksoiskäsky suuntautuu Jumalaan, minuun ja sinuun. Jos en ole sovinnossa Jumalan kanssa, en ole sovinnossa itseni kanssa, enkä sen myötä lähimmäisen kanssa. Jos en tykkää itsestäni, en luota, että kenelläkään olisi hyviä aikeita tai vilpitöntä ystävyyttä minua kohtaan.
Lainopettaja ei ole vilpitön kyselijä. Hän ei etsi vastausta, vaan luulee tietävänsä sen itse. Armon varas ei elä armon varassa, vaan rakentaa omia tikapuitaan. Armosta pelastuvalle Jumala lahjoittaa kaiken, mutta se synnyttää ihmisessä halun myös omasta puolestaan antaa kaikkensa. Lähimmäinen on enemmän kuin naapuri. Hänen ilonsa ja surunsa tulevat omiksemme. Raamattu opettaa tässä sekä oikeata itsensä että myös toisen ihmisen rakastamista. Tämän asian ymmärtämiseksi olisi hyvä kääntää jälkimmäinen käsky joskus nurinpäin: Rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi. Meillä on siis lupa tykätä, jopa rakastaa itseämme, kunhan se ei sekoita uudelleen suhdettamme Jumalaan.
Kun samarialainen tuli ryöstetyn luo, hän unohti kaiken muun säälinsä vallassa. Hän ei ajattele ulkoisia vaaroja, ei omaa mukavuuttaan, ei taloudellisia uhrauksia eikä uhrin kansallisuutta. Samarialainen tekee kaiken voitavansa uhrin hyväksi: koskettaa, hoitaa, antaa lääkettä ja ajoneuvonsakin käyttöön ryhtyen itse jalkamieheksi, vie hoitoon, kustantaa kaiken sekä ottaa vastuun vielä mahdollisesti tulevistakin kuluista. (Historioitsija Polybius kertoo, että italialaisessa majatalossa riitti puoli asia yhden päivä ylöspitoon.) Kun denari oli 32 asia, niin samarialaisen antama kaksi denaria olisi riittänyt jopa kahdeksi kuukaudeksi. Huimaa ajatellakin, että pitäisi kustantaa jonkun yöpymiset kahden kuukauden. Ja tässähän samarialainen ei kokenut auttamista pakoksi, vaan halusi tehdä sen vapaaehtoisesti. Sana trauma esiintyy UT:ssa vain ryöstetyn haavojen yhteydessä. Se tarkoittaa haavaa tai vauriota, jonka aiheuttaa toinen ihminen. Haavoihin samarialainen valeli öljyä ja viiniä, jota käytettiin – siis viiniä – haavojen hoitoon aikana, jolloin bakteereita ei tiedetty mitään. Nykyaikaisessa käytössä sana trauma on laajentunut merkitsemään myös henkisiä vaurioita. Tässä ei voi olla ajattelematta sitä valtavaa paranemisen lähdettä, joka meillä on Jeesuksen lähellä. Ihmiselämä saa todelliset inhimilliset mitat silloin, kun sitä koskettaa Luojan rakkaus (Matt.22:37-40). Pojan – Jeesuksen – persoonassa Jumala kohtaa meidät, ja tässä kohtaamisessa syntyy rakkaus. (Rakkaus elää jatkuvassa kohtaamisessa ja kosketuksessa, joka ei voi olla etäällä, sillä sen olemus on yhteyttä.) Jos ihminen on lähellä Jumalaa, hänen elämäänsä ohjaa ja valaisee rakkaus Jumalaan. (Rakkaus vetää ihmistä Isän lähelle ja samalla kaikkien Isän tekojen lähelle, erityisesti ihmisten.) Jumala on taydellinen. Hän sulkee meidät kaikki rakkautensa piiriin.
Kokemus Jumalan rakkaudesta aukaisee silmät. En olekaan oman maailmani napa ja aurinko. Jossain vaiheessa joku on auttanut jokaista meistä. Nyt on minun vuoroni auttaa. Nyt on minun vuoroni kuunnella. Nyt on minun vuoroni olla lähellä. Nyt on minun vuoroni antaa jotain kallista, aikaani.
* * *
RAKKAUS
Jumalan olemus on läpikotaisin rakkautta, joka muuttuu teoiksi (1. Joh. 4:8, 16). Jumalan rakkaus tahtoo alusta asti saada kohteen. Se tulle aina kysymään meiltä, olemmeko rakkauden arvoisia. Tuhlaajapoika on edelleenkin isänsä poika (Luuk. 15:11-24).
Kaikkein voimakkaimmin Jumalan rakkaus ilmenee Jeesuksessa. Hänessä loistaa Jumalan valo, Pyhän tahraton puhtaus, täysi majesteetti ihmiselämän kaiken alhaisuuden ja pimeyden yli (Joh. 1:14).
Isällä on pakottava kaipaus kosketukseen kanssamme, ja siksi hän lähettää Poikansa. Vain näin tämä kaipaus pääsee ihmisen luo. Rajaton rajallisen hahmossa, ikuinen ajallisen rajoissa, pyhä lihan elämässä.
Jumala on rakkaus. Kaikkea hänen toimintaansa hallitsee kaipaus yhteyteen meidän – luotujensa – kanssa. Rakkauden olemus on itsensä antamista, lähelle ja yhteyteen vetämistä. Koska Jumalan rakkaus tahtoo vetää ihmisen lähelleen, se ei kaihda irrottamasta ihmistä sellaisesta, mikä on tullut Hänen ja ihmisen välille. Yhteyttä ei synny, ennen kuin esteet on poistettu.
Rakkaus voi jäädä kohdettaan vaille. Sisimpämme on rikki, tuhlaamme rakkautemme johonkin, mikä ei ole sen arvoista (1. Joh. 2:15).
LÄHIMMÄISTÄ KOHTAAN
Rakkaus on ihmisen elämän määrä ja tarkoitus, elämän ainoa merkittävä sisältö. Lähimmäisen rakastaminen on vastauksemme Jumalan rakkauteen (1. Joh. 4:20). Opetuslapsen katseen tulee ulottua epäolennaisen läpi olennaiseen (2. Kor. 5:16).
Rakkaus on aina myös kunnioittamista, arvostamista. Rakastava pitää toista itseään suuremmassa arvossa (Fil. 2:3, Room. 12:10). Jumala kunnioittaa ihmisen vapautta niin, että ottaa mieluummin riskin kuin pakottaa yhteyteensä (Luuk. 15). Rakkaus toivoo kaiken, että kaikkein pahimmin eksynyt vielä palaisi.
Aidossa rakkaudessa yhdistyvät oikeudenmukaisuus ja laupeus (Matt. 23:23, Room. 12:9, Gal. 4:16).
M. Simojoki: ”Todellinen rakkaus perustuu aina oikeaan Jumala-suhteeseen. Jeesus ei ensisijaisesti tullut opettamaan lähimmäisenrakkautta, vaan tekemään mahdolliseksi rakastaa lähimmäistä. Jeesus tuli antamaan rakkauden voimat lahjoittamalla meille syntien anteeksiantamuksessa yhteyden taivaallisiin elämänvoimiin. Jonka monet synnit ovat anteeksiannetut, hän rakastaa paljon.
Lähimmäisen rakkautta ei korvaa se, että sanomme rakastavamme vain Jumalaa. Ellemme rakasta lähimmäistä, emme rakasta Jumalaa oikein. Näin lähimmäissuhteemme on kaiken kristillisyytemme aitouden koetinkivi. Emme voi rakastaa Jumalaa vain sydämessämme, rukouksin ja sanoin. Päinvastoin sanotaan Raamatussa, että puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan.”